Laulukirjan ensimmäinen kappale

 

EDIT 9.1.2011 klo 20.13: Mikään hurja tai uusi paljastus tämä laulaminen ei ollut. Olen kirjoittanut harrastuksestani täällä ja täällä ja täällä ja täälläkin


***

Tuossa muutama syksy sitten, niin kuin syksyisin on ihmisillä tapana puhkua intoa, päätin minäkin aloittaa jälleen uuden harrastuksen. Liikuntamuotoja on tullut tähän ikään mennessä kokeiltua jo kohtalaisen paljon, joten ajattelin toteuttaa elinikäisen haaveeni.

Aloitin laulutunnit.

 

Olen aina laulanut, itsekseni tosin, ja musiikki on minulle tärkeää. Hieman oudolta tuntui kuitenkin istua ja odottaa ensimmäisen laulutunnin alkua musiikkiopiston tiloissa. Olisin sopinut muiden penkeillä istuvien oppilaiden isoäidiksi. Pelotti, suoraan sanoen. Hirvitti, vaikka minulla ei ollutkaan ikäviä muistoja koulun laulutunneista tai laulukokeista.

 

Ensimmäinen laulutunti oli piinallinen. Ääneni tärisi, jalkani tärisivät, käteni tärisivät ja taisi päänikin tutista. Jännitys on epämukavaa. Opettajani (olisi sopinut tyttärekseni ikänsä puolesta) oli kuitenkin lempeä ja kannustava, eikä seuraavien tuntien aikana enää esiintynyt tärinää.

 

Ehdin käydä laulutunneilla aika pitkään, huomasin, että jostain syystä ääneni taipui jatsiin, mikä oli minulle yllätys. Olin ajatellut kähiseväni viskibassollani räkäistä bluesia. Opettaja kuitenkin taivutti äänialaani sitkeästi ja minä seurasin perästä. Duubiduubiduu.

 

Kun elämäni seitsemäs masennusjakso alkoi näyttää merkkejään, laulutunneille lähteminen muuttui työlääksi. Mikäli pääsin tunnille, olin tyytyväinen, sillä laulaminen on terapeuttista. Toisaalta äänen muodostaminen palleasta koskettaa niin paljon tunteita, että saatoin purskahtaa itkuun kesken laulun. No, totuin siihen, kuten myös opettajani.

 

Masennus syveni, ja tapahtui niin kuin Lepis kirjoitti eilen. Aloin lähettää tekstareita: ”en jaksa”. Kerran viikossa, monen viikon ajan.

Kunnes päätin lopettaa tunnit. Oli turhaa maksaa sellaisesta, mitä ei käyttänyt.

 

Tämä pitkä intro liittyy sunnuntaiklassikoihin. Ajattelin aloittaa sarjan Laulukirjani, esitellä sitä musiikkia, jota tunneilla lauloin. Laulaminen tapahtui omaksi ilokseni, en pystyisi koskaan esiintymään, en laulamaan julkisesti. Karaokeakaan en ole koskaan laulanut.

Haluan säästää kuulijoita, siksi lauluja esittävät legendaariset esiintyjät, en minä.

 

Masennus on ikävä elinkumppani. Se tappaa voiman tehdä sitä mistä saa voimaa. Tällä hetkellä mietin tuntien uudelleen aloittamista, joten elinkumppanini on häädetty vaatekaappiin. Toivottavasti pysyykin siellä.

 

Maalasin kuvan itsestäni laulamassa jazz-klubilla, Luovan lauantain aihe sopi tähän kaikkeen kuin nakutettu. Kuvaa pääsee katsomaan täällä.

 

Laulukirjan ensimmäinen laulu on Fats Wallerin Ain’t Misbehavin’ vuodelta 1929.

 

Muita sunnuntaiklassikkoja löydät täältä.

Advertisements

51 Responses to Laulukirjan ensimmäinen kappale

  1. Päivitysilmoitus: Minä laulamassa jazz-klubilla/Me Singing In A Jazz Club « susupetal art gallery

  2. Ari says:

    Ei ihan kaikkein helpoimpia lauluja ensimmäiseksi lauluksi.

  3. lepis says:

    Sitä pitää tehdä mikä hyvältä tuntuu. Toisinaan sitten taas ei jaksa. Pienin sävelin eteenpäin.
    Ethän avaa kaappien ovia, ethän!
    Biisi on megaklassikko ja tuo aina iloisen mielen tullessaan.

  4. Kimmeli says:

    Mie laulan siulle sellasen serenaadin, että se halaa siua !!!

  5. Minä olen nyt iloinen. Minä olen niin niin iloinen kun laulat! Minäkin laulaa hoilotan, että Vallila raikaa! Sinulle Susu, ja sille, että vaatekaapin ovi pysyy tiukasti kiinni. Jazztyttö jazzityttö laula sinä vaan…..:)))

  6. Viides rooli says:

    Oi, nyt ääniaalloille tulvahti lempparimusiikkiani! Tästä tulee niin hyvälle tuulelle, että tekisi mieli päättää sunnuntaiklassikkojen kuuntelu saman tien ja vain lillua Ain’t Misbehavin’ -biisin synnyttämissä tunnelmissa koko loppupäivä.

    Ulkopuolisena on aina vaikeaa kommentoida toisen masennusta. En osaa kuin toivottaa voimia ja tsemppiä, SusuPetal. Iloa ja valoa myös, kuomaseni. 😉

  7. miiwi says:

    Laulaminen on hyvää lääkettä moneen vaivaan, hyvä että haluat jatkaa harrastustasi. Minäkin osallistuin kerran laulutaidottomien laulukurssiin! Ja jopa lauloin siellä, ihan oikeesti, enkä vaan liikuttanut huuliani ;O

  8. Yaelian says:

    taas sinusta paljastui jotain niin mielenkiintoista:! SusuPetal the Jazz Singer. Nuorena opiskelin laulua,mutta joskus tekee mieli taas opetella laulamaan,ääni tosin ei ole sama…
    ei sille voi mitään,ettei jaksa…tunnen tuon niin läheisesti läheisen kautta,,mutta kun nyt kuuntelen tuota ihanaa Fats Walleria,voin ihan kuvitella sun laulavan sitä. Jännää,mitä tulee löytymään laulukirjasta….

    • susupetal says:

      Yaelian, olen englanninkielisessä blogissani kertonut tästä laulamisesta, sieltä voi löytää tarinoita lisää.

      Laulukirja ei ole kovin paksu, mutta sitäkin rakkaampi 🙂

  9. Aino says:

    MInäkin aina syksyisin innostun aloittamaan, jos työväenopistossa alkaa kirjoittajapiiri, sitten tulee talvi ja pakkaset, ja väsymys vie mukanaan, niin mukava kuin harrastus sinällään olisi. Ei vain jaksa . Hyvää talven jatkoa sinulle.

  10. Tuima says:

    Fats Waller on mahtava – pidän hänestä kovasti ja tämä kappale on ölyttömän hyvä monenkin eri esittäjän versioimana. Pidän Wallerin videotakin kovin.

    Toivottavsti jaksat taas laulutunneille, niillä on varmasti lopultakin voimaannuttava vaikutus. Ei yleisölle tarvitse esiintyä, riittää että laulaa itselleen ja purkaa siten omia tunteitaan. Jos on taipumuksia laulamiseen, on opettaja ehdoton!

    • susupetal says:

      Laulaminen on siitä ristitiitaista Tuima, että se samaan aikaan vaatii voimaa ja voimaannuttaa. Välillä hankala yhdistelmä, etenkin tuon voiman repiminen itsestä, että jaksaa laulutunnille.

  11. Liplatus says:

    Terapeuttistahan on laulaminen, pelkästään omaksi iloksikin.
    Noin se on, tietty raja jaksamisessa kun ylittyy…ei siinä auta Maamme laulukaan. Jaksamista ja mukavaa harrastamista Sinulle!

  12. isopeikko says:

    Peikostakin steppaaminen on tavattoman lystikästä 🙂

    • susupetal says:

      Steppaaminen on ihanaa, Isopeikko, sehän on jaloilla kappaleen rytmittämistä. Sitä toimii niin kuin rumpalina! Kävin aikanaan steppitunneilla muutaman vuoden ajan, kerrassaan huippuhauskaa.

  13. Obeesia says:

    Nytpä aloitit mielenkiintoisen sarjan, pitäisiköhän minunkin? Seuraan kiinnostuneena laulukirjaasi.

  14. BLOGitse says:

    Ihanaa, laulunopiskelua oikeesti. Olen suunnitellut mutten toteuttanut.
    Olisi upeaa oppia oikea aanenkaytto…mutta ehtiihan tassa! 🙂
    Kaapit kiinni ja laulu ulos!

  15. arleena says:

    Minä laulan monesti automatkoilla. En siis osaa laulaa, mutta jostain syystä kiitäminen ja laulu sopivat hyvin yhteen. Eikä kuulemassa ole kuin vain yksi henkilö.
    Hyvä harrastus laulutunnit ovat ja vapauttavat, kuten kaikki luova. Vapauttavat mielen, keventävät taakkaa.

  16. Tommi says:

    Duubiduubiduu. Tämä on kerrassaan hauskaa. Siis tämä biisi. Mukavia aikoija lauluharrastuksen parissa!

  17. hanne says:

    Löysin tänne=)

    Ihana tuo musiikinmaailma.
    Laulaminen on sielun liikuttamista, minusta. Lauloin itse viitisen vuotta kuorossa mutta lopetin nyt syksyllä..
    Lupasin itselleni soitella viuluani jopa ottaa tunteja, harkitsen vielä..
    Jotenkin tuli tunne, että haluan ”erakoitua”…jätin myös piirustuskerhoni..
    ehkä jatkan sitä nyt tammikuussa kun kansalaisopiston piirit alkavat taas?? Olen kyllä piirrellyt kotona..

    Ikävää tuo masennus. En ole varmaan itse kokenut kuin kevyitä masennusjuttuja, hetkittäisiä, joten en ihan varmaan osaa ymmärtää masennuksen mahdottomuutta. Se taitaa kaataa ja painaa ihan matalaksi ihmisen .
    Onneksi sulla on tuo maalaamisen into, taito, luovuuden leikki!!

    Sinulle lähetän paljon halauksia, paljon jaksamista, valoa !!

    • susupetal says:

      Hanne, minä en ole koskaan oikein tykännyt laulaa kuorossa, ehkä siksi, että olen niin altto, ettei ole jäänyt muuta kuin epämääräisen basson hyräileminen.
      Erakoituminen on jotenkin niin helppoa. Toivottavasti jaksat jatkaa kansalaisopistossa ja varsinkin viulun soittoa!

  18. kaanon says:

    Kävin jo jazz-klubilla. Palasin tänne. Kun ei jaksa, niin ei jaksa, niin se on. Valoa sinulle!

  19. hpy says:

    Hyvaa musiikkia. Sopii varmaan aanellesi.

  20. Heli says:

    Oh, onneksi eksyin tänne. Luettavaa ja kuunneltavaa :). Toisaalta luulen, että olen käynyt täällä ennenkin, mutta unohtanut lisätä kirjanmerkkeihin. Vaan nyt menee *klomps*.
    Sinäpä se olet monitaitoinen, kirjailija, taiteilija, laulaja. Niin sitä pitää!
    Masennus, luultavasti jossain määrin tuttu juttu minullekin tyttären poismenon jälkeen… Halaus. Halaan, vaikka kaappisi ovi onkin kiinni, ihan vaikka siksi, että halata saa aina. Virtuaalisesti minä halaamisen osaan joten kuten, elävässä elämässä en niinkään.

  21. Heljä says:

    Täällä koko vaatekaappi taitaa olla kadoksissa, mutta ei se mitään.
    Tiedän, että tiedät mitä tarkoitan kun sanon, että ” Se tappaa voiman tehdä sitä mistä saa voimaa” lohdutti – taas potkaisi syrjään mietintää siitä, että olenkohan sittenkin vain laiska. Piano seisoo nurkassa pölyttymässä, mutta sain sentään vähän ”voima”juttujani esille.
    Jatka laulamista, lähden keittämään itselleni nyt kahvit. Iloa ja valoa!

  22. uuvana says:

    Minulla on ollut viimeaikoina jostain pölähtänyt 30-50-luvun musiikin afnituskausi, joten siihen tämä toimii vallan hienosti.
    Olen aina itse toivonut osaavani laulaa, mutta arkuuden takia jäi ääni avaamatta ja kouluttamatta. Joskus se harmittaa, tosin löysin kyllä sitten soittimen kautta musiikki-ilmaisun eli kokonaan ei jäänyt sikäli harmittamaan.

    Itsekin pitkäkestoisen uupumuksen ja masennuksen kokeneena (kuinka hirveän paljon meitä onkaan!) tarinasi kuulostaa niin tutulta. Masennus vie niin totaalisesti kaiken energian, kaiken ilon. Itselleni kauhein vaihe oli se jonkinlainen pohjakosketus, kun huomasin etten enää pystynyt nauttimaan väreistä enkä äänistä, musiikista. Onneksi toipua voi ja asiat eivt ole lopullisia, vaikka sillä hetkellä niin vahvasti aina tuntuukin.
    Valokuvaus muuten vahvasti auttoi minut takaisin värien maailmaan – ilo oli ja on ollut suunnaton kun ne taas alkoivat löytyä.

    Ps. Pidän tuosta maalauksestasi!

    • susupetal says:

      Minä olen aina ollut hulluna 1920-40-luvun musiikkiin, Uuvana, ehkä siksi, että kotona tuli kuunneltua jo lapsena paljon kaikenlaista, myös 50-luvun musiikkia.

      Muuten, ei koskaan ole myöhäistä aloittaa laulaminen. Itsekin ihmettelin, miten iästäni huolimatta pystyin kuitenkin tekemään ja oppimaan, se on palkitsevaa.

      Masennusta sairastaessa ei saa mielihyvää mistään, se on niin tuttua. Yli kahteen vuoteen en pystynyt kuuntelemaan musiikkia kotona, youtubea selasin sen verran, että laitoin Sunday Classicin. Vasta parin kuukauden ajan olen jälleen kotona laittanut musiikkia soimaan.
      Musiikki ei ole koskaan soinut vain taustalla, vaan kuuntelen sitä aktiivisesti. Ehkä siksi ei ole pystynyt siihen, se olisi vaatinut liikaa voimia, liikaa keskittymistä.

      Musiikin tilalle löysin maalauksen ja käsityöt.

      Pääasia on, että jotenkin voi ilmaista itseään muutenkin kuin tuntemalla pahaa oloa. Käsillä tekeminen vähentää minulla ahdistusta, olen huomannut, ja nyt olen onneksi siinä kunnossa, että jaksan tehdä. Nautin tästä ajasta.

      Päivä kerrallaan.

  23. timbut says:

    Onnea upealle harrastukselle, kannataa katkoista huolimati jatkaa…..
    Me ei löydetty tätä sun sunnuntain kipaletta soittoon. Musa on tuttu, muttei varmaankaan kuultu juuri tuona ehdottamanasi esityksenä!
    Jaksamista!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

  24. jl says:

    Laulaminen ja soittaminen on suunnilleen yhtä tärkeää kuin hengittäminen. Niin kyllä kirjoittaminenkin. 🙂

    (Mä muuten oon aivan villisti ihastunut Complete Vocal Techniqueen. Suosittelen lämpimästi.)

  25. Celia says:

    Laulaminen tuottaa mielihyvää laulajalle. Toivottavasti voit jälleen nauttia musiikin tuottamisesta. Minä laulan lähinnä yksikseni. Ihana ajatus muuten tuossa laulutaidottomien laulukurssissa. Sellaista voisin minäkin tarvita, siis periaatteessa. En kyllä ole varma, tulisiko minun ihan oikeasti osallistuttua, vaikka sellainen olisikin käden ulottuvilla.

    Luomisen ja itseilmaisun iloa, Susu. 🙂

  26. Päivitysilmoitus: Laulukirjan toinen kappale « SusuPetal

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: