Masennus ei ole ruma sana

 

 

Inkivääriltä sain tunnustuksen ja haasteen kertoa seitsemän asiaa itsestäni. Vanhassa blogissani olen tehnyt vastaavaan haasteen, joten eiköhän tämä uusikin blogi ansaitse huikeita paljastuksia. Ehkä tällä kertaa kerron jotain ei niin kaunista itsestäni, en tiedä. Lukija päättäköön.

***

Diagnoosini on F33.2. Diagnoosista huolimatta minulla esiintyy myös maniaa, joka on minulle tapa ja pakokeino pitää ahdistavat ja väärille urille menevät ajatukset kurissa. Esimerkiksi virkatessa ajattelen vain seuraavaa silmukkaa, en muuta. Muita asioita pohdin sitten keskusteluissa omahoitajan, terapeutin ja vertaisryhmän kanssa

Ylipäänsä diagnoosi ei kerro minusta mitään ihmisenä. Diagnoosi on tarpeellinen sairaslomatodistuksia, kuntoutustukihakemuksia ja kelaa varten.

***

En ole koskaan syönyt Diapamia. Hmm, aika yllättävää itse asiassa. Minulla ei myöskään ole muuta, Diapamia, vastaavaa lääkitystä.

***

Olen ollut suljetulla osastolla Aurorassa. Se oli hyvä kokemus, tarpeellinen minulle. Elintärkeä, sillä päivystykseen vietäessä minulla oli reaktiivinen psykoosi, F23.9.

***

Sataviisikymmentä kiloisen, päästä varpaisiin tatuoidun kaljupään halaus vertaisryhmässä tuntuu lämpimältä.

***

Olen ollut enemmän kuin hämmentynyt siitä, että on ihmisiä, joiden mielestä Sairaalapäiväkirja on fiktiota. Sitä se ei ole.

***

Elegian blogista poimin sitaatin, joka kolahti minuun: ”Hang around those who seek the truth, but run away from those who claim to have found it.” (anonymous) eli ”Hengaa ihmisten kanssa, jotka etsivät totuutta, mutta pakene niitä, jotka väittävät löytäneensä totuuden.”

Minäkään en pidä saarnaamisesta, en oletuksista, joita jotkut tekevät olostani, en kaikkitietävistä ihmisistä, jotka eivät koskaan ole väärässä.

***

Alan olla sinut masennuksen kanssa. Se tulee aina olemaan osa minua. Sen ei tarvitse hallita minua, enkä minä yritä hallita sitä väkisin. Toivon, että voimme elää sovussa toistemme kanssa.

Masennus ei ole ruma sana. Siinä ei ole mitään hävettävää. Masennuksen voi selättää, masennuksen kanssa pystyy elämään. Toisinaan se elämä ei ole kaunista, mutta häpeään ja syyllisyyteen ei ole aihetta. Ei minulla. Ei sinullakaan.

 

 

 

Advertisements

98 Responses to Masennus ei ole ruma sana

  1. Kimmeli says:

    Kiitos ihanasta tekstistä!!!!
    Sairaalapäiväkirja tuleekin sen takia niin lähelle ja koskettaa, tekee surulliseksi ja lohduttaa, kun se ei ole fiktiivinen !!! Siinä sitä vaan pääsee ihmistä lähelle…

  2. Yaelian says:

    Kiitos että jaksat kertoa tästä.,Masennus ei todellakaan ole ruma sana,vaan jotain,mikä koskettaa niin monta meistä.Myös läheistäni.

  3. SuviAnniina says:

    masennus on yllättävän yleistä ja on ihana törmätä ihmisiin joilla on samoja tuntemuksia ja kokemuksia, on tärkeä jakaa vertaiskokemuksia ja antaa tukea toinen toisillemme. Pitäis varmaan lukea sinun kirjasi (häpeilee, kun ei vielä ole sitä tehnyt)

  4. Ari says:

    Hienosti sanottu!

  5. Liplatus says:

    Voimia ja jaksamista Sinulle!

  6. Sooloilija says:

    Rehellistä tekstiä sinulta, kuten aina. Olen vaikuttunut. Jään miettimään tätä kaikkea, masennusta.. Tutustun pian Sairaalapäiväkirjaan. Lämpimiä terveisiä!

  7. kimmeli says:

    Minun on vielä ihan pakko sanoa, että minulle, joka ei kärsi masennuksesta, Sairaalapäiväkirja oli hyvin avartava ja opettavainen. Niinpä suosittelisinkin sitä ensisijaisesti niille, joille masennus on hämärän peitossa.

    • susupetal says:

      Kimmeli, totta varmaan. On aika vaikeaa tietää miltä tuntuu, jos ei ole itse kokenut. Sama juttu kuin esim. selkäkivut tms. Vasta kun itse kokee, voi ymmärtää, miltä tuntuu.

  8. Ymmärrykseni kulkee kanssasi. Opettelen elämään masennus kumppaninani. Välilä paremmin, välillä huonommin.
    Kiitos Susu, kun kerroit tuntojasi.

  9. sirokko says:

    Koruttoman kauniita paljastuksia, joista hohtaa rehellisyys niin itseä kuin muita kohtaan. Oppisimmepa kaikki tuon hyväksymisen, olla sellaisia kuin olemme, minuja ja sinuja, vahvuuksinemme ja heikkouksinemme.

    • susupetal says:

      Sirokko, itsensä hyväksyminen kestää kauan, ainakin minulla se on ollut elämän mittainen prosessi. Paljon työtä, paljon häpeää, itkua, ahdistusta, pelkoakin.
      Toivottavasti ei enää.

  10. Zilga says:

    Suoraa, korutonta, rohkeutta vaatiaa kertomaa. Ole ylpeä itsestäsi.

  11. Penni says:

    Minäkin olen tullut siihen tulokseen, että masennus on osa minua, se kulkee mukanani lopun elämääni (minulla kai on tuo toistuva masennus, joskin virallinen diagnoosi puuttuu edelleen). Ehkä juuri sen tajuaminen ja hyväksyminen on se oleellinen juttu sen kanssa pärjäämisessä.

    En häpeä, en pode syyllisyyttä (ainakaan kovin paljon). Ja ennen kaikkea en enää pelkää sitä. Se ei ole enää uhkaava mörkö, jonka takia pitää olla koko ajan varuillaan. On aikoja, kun se ei haittaa elämää, ja sitten on niitä aikoja, kun se vie jalat alta.
    Mutta minulla on nyt aika hyviä työkaluja, joiden avulla pystyn elämään masennus kumppaninani. En väitä hallitsevani sitä, mutta pärjään. Ja sitten kun en pärjää, kynnys hoidon hakemiseen ei ole enää niin korkea kuin joskus ensimmäisillä kerroilla.

    Kaipa me sitten olemme päässeet sopuun. Hieman taisteluhenkeä täytyy olla, mutta ainaista sotatilaa ei kukaan jaksa.

    Huraa -huuto meille kaikille, jotka pärjäämme!

    • susupetal says:

      Penni, mitä olen seurannut blogiasi ja kirjoituksiasi, niin tuntuu, että olemme samassa pisteessä. Onneksi meillä on noita työkaluja, halu ja kyky käyttää niitä.

      • BLOGitse says:

        Haluaisin tietaa millaisia tyokaluja teilla on?
        Kun masennus syvenee mika sita edeltaa (stressi, hormoonitasapaino jne.) vai tuleeko syvennys yhtakkia? Eli kulkeeko sairaus syklissa, rytmissa?
        Vaikuttaako laakitys (jos syotte) molempiin – ehkaisyyn ja toisaalta paluun parempaan tilaan?
        Kiitos noista diagnosilinkeista. Harvinaisen selkokielista luettavaa.
        Hyva postaus, kiitos!

        • susupetal says:

          BLOGitse, vastaan nyt omasta puolestani, jokaisella on varmaan omat juttunsa.
          Minulla kroppa kertoo olostani. Selkä oirehtii, ehkä myös maha ja pää. Toisaalta on muistettava, että kaikki kehon oireet eivät ole psykosomaattisia.
          Stressi saattaa pahentaa oloa.

          Työkaluina minulla on oman sairauden ja sairaudentunnon tunteminen. Olen käsitellyt vääristyneitä ajatusmallejani, jotka ovat muovanneet omaa käsitystäni minusta. Olen opetellut itseäni.
          Olen psykiatrisen sairaanhoidon piirissä ja minulla on hoitosuhde päiväsairaalaan, jonne minulla on mahdollisuus päästä intervallijaksolle tarvittaessa. Säännöllinen päivärytmi auttaa pitämään masennusta loitolla, on keksittävä tekemistä, jotta ei pakenisi nukkumiseen silloin, kun tuntuu, ettei jaksa, ei pysty mitään.
          Erilaisissa ryhmissä käyminen pitää kiinni päiväjärjestyksestä ja esim. henkilökohtaisesta hygieniasta…!

          Lääkitys, jota olen käyttänyt, ei ole minulla ainakaan vaikuttanut ehkäisevästi. Lääkitys auttaa minua saamaan kiinni päivärytmistä silloin, kun en itse pysty siihen. Minulla on tällä hetkellä mieto lääkitys, jonkinlainen ylläpitomäärä, joka on osoittautunut hyväksi. Joudun nimittäin syömään myös muita lääkkeitä kroonisten kipujen takia esim. nivelrikkoon.
          Lääkityksestä ollaan monta mieltä, mutta jos se ihmisestä itsestään tuntuu ookoolta, asia on mielestäni sillä selvä. Mitään onnellisuuspillereitä nämä eivät ole, ne auttavat vain pysymään kasassa, jos paniikki- tai ahdistuskohtaus iskee.
          Onni on haettava muualta kuin purkeista.

          Oma terapia on ollut minulle myös hyvä työväline.

          Mutta jokainen siis omalla tavallaan.

          Minulla ei sairaus kulje missään rytmissä.

  12. Inkivääri says:

    Susupetal, kiitos – hienoa, että kirjoitat asiasta niin kuin se on.

  13. Millan says:

    Miten hyvältä tuntuikaan lukea tuo lause ”ylipäätään diagnoosi ei kerro minusta mitään ihmisenä”…
    Valitettavasti kaikki eivät ajattele niin. Minulla on ihan läheisimmissä sukulaisissanikin ihmisiä, joiden mielestä masennukseen sairastuminen on heikkoutta ja suuri häpeä. Joskus tämmöisenä mustana lampaana eläminen käy sellaisessa seurassa raskaaksi..

    • susupetal says:

      Millan, tuo on raskasta, lähellä olevien ihmisten tuomitseva ajattelu. Juuri sellaisille ihmisille luetuttaisin Sairaalapäiväkirjan. Onnistuisiko?

  14. Helmipöllö says:

    Olet rehellinen ihminen…. lähes Helmipöllö. Kiitos ajatuksistasi.
    Masentaa välillä pöllöäkin nuo Pöllölän lumityöt.

  15. Olen lukenut tämän jo useamman kerran, mutten osaa oikein sanoa mitään. Arvostan rohkeuttasi tuoda näitä asioita esille. Masennus ei tosiaan tee ihmisestä tyhmempää tai huonompaa.

    Minäkin olen saavuttanut jonkinlaisen sovun masennuksen kanssa. Mutta niin pitkällä en vielä ole, että osaisin täysin sitä olla häpeämättä. Sen eteen on vielä tehtävä töitä.

  16. *itKuPiLLi* says:

    Masennus on mielestäni luonnollinen reaktio, kun oma elämä ei tunnu olevan tasapainossa. Se ei todellakaan ole mikään häpeän, eikä se ole mikään ihmisen luonteeseen kuuluva piirre, jonka perusteella voi päätellä ihmisen perusolemuksesta yhtään mitään. Jokainen voi masentua, se ei kuitenkaan muuta mitään todellista. Mielestäni masennusta vastaan ei voi taistella, se pitää hyväksyä, se on askel kohti jonkilaista tasapainoa.

    • susupetal says:

      Itkis, olen ehkä hieman eri mieltä. Jotkut ovat synkkänä syntyneitä mielestäni. Miksi, sitä en tiedä.
      Masennuksen hyväksyminen on todellakin askel eteenpäin. Jos ei hyväksy masennustaan, ei ole mitään, mitä hoitaa.

  17. isopeikko says:

    Peikko luulee, että masennus voi yllättää, se voi tehdä pesän melkein salaa ja yhtäkkiä se onkin ihan siinä liki.

  18. kaanon says:

    Luin. Kiitos rehellisyydestäsi Susu!

  19. miiwi says:

    Aitoja, rohkeita sanoja. Ei ehkä ruma sana, mutta niin vaikea myöntää itselleen.

  20. Obeesia says:

    Masennuksen kanssa voi oppia elämään. Se on arvokas huomio.

  21. Marja-Leena says:

    Eihän masennus tosiaan ole ruma sana. Mieluiten kyllä olisin ja eläisin ilman masennusta. Minulla on ns keskivaikea masennus. Masennuin aivoverenvuotoni jälkeen. Ilman sitä ei olisi masennustakaan vaan eläisin tyytyväistä perhenormielooa. Nyt elän masentuneena ja eläkkeellä perhe-eloa. M-L

  22. Masennuksesta sen kummemmin tietävä usein rinnastaa masennus-nimisen sairauden normaaleihin elämään kuuluviin suruihin ja murheisiin.

    Kuitenklin masennus on diagnosoitu sairaus. Kaikki suru ei ole masennusta eikä masennus (tai maanis-depressiivisyys, skitsofrenia jne.) välttämättä tarvitse mullistavia muutoksia iskeäkseen ihmiseen. Se voi yllättää silleen kuin Peikko luuli. Minä luulen kanssa niin.

    • susupetal says:

      Apeus, haikeus, alakulo, suru jne. eivät todellakaan ole synonyymeja masennukselle.
      ”Meillä jokaisellea on huonot päivämme” on fraasi, joka ei päde masentuneeseen.

      Vastasin Peikolle tuolla ylempänä, että omalla kohdallani kehoni viestittää minulle, että masennus on syvenemässä. Olen oppinut vihdoinkin lukemaan kehoni viestejä.

  23. Johanna says:

    Minä en tiedä kulkeeko se minulla mukana koko elämän tai että onko se ennenkin jo kulkenut vaikken ole huomannut. Ainakin yhden kappaleen sitä olen nyt päässyt kokemaan eikä tulevasta tiedä. En edes välitä tietää…sen se opetti. Päivä kerrallaan. Rohkea pitää olla, katsoa sitä päin naamaa ja mittelöidä ja tulla toimeen. Joskus paranee kokonaan ja joskus ei. Minä en tiedä siitä niin paljon että osaisin sanoa, mutta sekin pätkä mikä kohdalle osui oli totaalinen. Tarkoitan, että se tuli päälle vähän puun takaa ja vei kyllä mennessään. Sille ei oikein voi muuta kuin elää päivän kerrallaan.
    Mittanauhassa on monta senttiä ja masennuksella on vähintään yhtä monta ilmentymää ja astetta…
    Olen taas töissä ja mittaan missä se minun depishaastajani astelee….kapealla mittanauhalla.
    Turpiin kyllä sille annan jos vaan kykenen! 🙂 Olen nimittäin ajatellut elää ja tämän kokeminenkin on elämää, en koe sitä siinä mielessä pahana. Se on minun elämääni ja totta vie aion omani elää vaikka olisikin vaikeeta ( ja on välillä ollutkin enemmän kuin laki sallii) enkä aio elää kenenkään muun elämää ja mittanauhaa….nyt ei kyllä vissiin taas sanotuksi saa.
    Halit Susu!
    Eikö jokainen hetki olekin arvokas!

    • susupetal says:

      Johanna, sinulla on ollut rankka ja opettava syksy. Päivä kerrallaan on hyvä motto minunkin mielestäni. Joskus, pahoina aikoina, se voi olla tunti kerrallaan. Ei liian ankaria vaatimuksia.

      Niin kuin Peikolle ja Elegialle tuolla vastasin, masennus ei minulla tule puun takaa. Kun se ensimmäisen kerran iskee, voi tuntua siltä, että se saapuu yllättäen, mutta jos katsoo elämäänsä taaksepäin, voi huomata ennakoivia merkkejä, ehkä mieletöntä väsymystä, ärtyneisyyttä, kipuja kropassa, lisääntynytta unen tarvetta, ilottomuutta, mielihyvän katoamisen jne.

      Turpiin vaan, se on ihan hyvä.

  24. Mk says:

    Masennus ei ole ruma sana, se on vain väärin käytetty sana.
    Siitä puhuavat usein julkisesti ne jotka eivät masennuksesta tiedä mitään, ja liian harvoin he joille se on totta.
    Arvostan rohkeuttasi.

    • susupetal says:

      Mik, totta, väärin käytetty sana. Masennuksesta yritettiin tehdä muotitautia, sitä jotenkin glorifoitiin, vaikka jokainen, joka sairastaa masennusta, tietää, että siinä ei ole mitään glooriaa.

  25. Alastalo says:

    Minäkin lukenut nyt muutaman kerran tämän kirjoituksesi. Enkä taaskaan osaa muuta kuin lähettää sen keski-ikäisen miehen karhumaisen ja hämmentyneen halauksen. Ja ison sellaisen.

    Ja tietenkin tsemppiä toivottelen myös.

  26. flora says:

    Itsellänikin on krooninen sairaus, ja se masensi monta vuotta. Nyt olen siihen tottunut, enkä anna sen häiritä elämää.Jolle ei voi mitään se on hyväksyttävä ja mentävä eteenpäin,uskoo vain että parempaa kohti ollaan menossa.

  27. mm says:

    Masennusta saa surra, mutta ei hävetä.

    Erkki Leminen, lempparini. kirjoitti:

    ”Tulithan tuttuni taas –
    maata kulkeva masennus.

    Käy peremmälle vain!

    Ollaan kasvotuksin ja katsellaan tätä elämää.
    Varmaan sinulla jotain asiaakin jälleen on.
    Katsellaan ja kuunnellaan.

    Kai sitten käskemättä menet,
    kun kutsumatta tulit.”

  28. arleena says:

    Meillä kaikilla on kannettavaa. Jaksamista.

  29. aimarii says:

    Niin minäkin ajattelen, että meistä jokainen kantaa omaa ristiään. Tuskin kukaan selviää elämästään ilman mitään taakkaa.
    Olet rohkea ja luulen,että sinä olet ottanut masennuksen niskalenkkiin. Siihen toivon sinulle voimaa.

  30. Lastu says:

    Kuvasi puhuu. Ja sanasi. Sen tahdon sinulle kertoa, koska välitän.

  31. Maria says:

    Luin kirjasi,
    lainasin kirjastosta.
    Sanat olivat pelottavia,
    jotkut tuttuja.
    Yhdyn peikon sanoihin.

    enkä tiedä vielä,
    onko se jo yllättänyt.

    en tunnista merkkejä.

    • susupetal says:

      Maria, se että mietit merkkien tunnistamista, on hyvä juttu.

      Sairaalapäiväkirja voi olla pelottava, lue se joskus myöhemmin, paremmassa kunnossa, uudestaan.

  32. Äijä says:

    Moni meistä kantaa jotain kipua mukanaan.
    Tai itse asiassa on tosi vähän niitä, joilla ei mitään kipua ole.
    Taitaa olla ihmisen osa. Nimet ja muodot vaihtelevat.

  33. Unelma says:

    Tämä ”tunnustuksesi” on niin kaunis ja lämmin. Sinä olet viisas ihminen ja osaat kirjoittaa ajatuksesi ruudulle toisia ymmärtäen ja auttaen.

  34. Liisa says:

    Pimeää on,
    pilvi iki maata,
    tuuli tainnut
    eilettäin jo laata.

    Meren tunnen
    silti tuoksuvan,
    avo-vetten
    pitkän huminan.

    Tyyntynytkin
    meri hengittää.
    Syvin keuhkoin
    mielen pimeää,

    tuota vaikk´ ei
    silmä nähdä saata:
    meri valvoo,
    pilvi liki maata. (A. Hellaakoski)

    Susu,
    Olet minulle tärkeä.

  35. vilukissi says:

    usein naama naurussa, vaikka sisältä märkänisi…se ei nyt ainakaan ole hyvä konsti. virkkuukoukku ja puikot…siinä moenn tilanteen pelastus.

  36. Leijonainen says:

    Täällä on niin pitkä rivi kommentteja, että tuskin näin kauas jaksat kahlata, mutta laitan kuitenkin tänne omani. Myöhässä, koska olen taas haaveillut kala-altaan äärellä ja unohtunut sinne.
    Mutta suon sen itselleni, koska nykyinen aikani on vain minun aikaani, vaikka sitä joskus muille suonkin.

    Arvostan tätä tekstiäsi, koska minustakaan masennuksessa ei ole mitään hävettävää, ei mitään. Eikä kukaan toinen tiedä eikä tunne, miltä toisesta tuntuu, eikä tarvitsekaan. Silti on hyvä tietää, että joku muukin kokee masennusta (vaikka omalla tavallaan). Joku on jossain, jos tarvitsee, joku jolle kirjoittaa tai joku jota ajatella, jos tulee sellainen olo.
    Kaikkea hyvää sinulle, minuakin saa ajatella ja vaikka kirjoittaa meilin 🙂

    • susupetal says:

      Kiitos, Leijonainen, kyllä minä kahlaan vaikka minne. Kala-altaallesi en kuitenkaan tule, sillä siellä saat olla rauhassa.
      Olen nykyään huono kirjoittamaan, en jaksa edes vastata tekstareihinkaan kuin viiveellä, meilit jäävät vastaamatta. Huokaus.

  37. Kuusela says:

    No nythän on niin että, ( mahtava alku kommentille, eikös vaan ) meissä suomalaisissa asuu jo Äidinmaidosta imetty perusmelankolisuus, eli tietynlainen ketutus kuuluu tämän maan kansalaisten perusmielentilaan. Notta semmosta.

  38. Raila says:

    Se on totta, masennus ei ole ruma sana. Voimia lepäämiseen silloin kun on sen aika, rauhaa aikaan jolloin kaikki on nousukiitoa ja liitoa.

  39. Pekka says:

    Se lienee ratkaisevaa kuinka se itse kokee. Tänään töissä nuori työkaverini löi vahingossa toista laudalla päähän. Ei muuten tullut kumpikaan iloiseksi. Lievä aivotärähdys sanoi lääkäri. Tämä juttu ei oikeastaan kuulu tähän asiayhteyteen, mutta se vain tuli tässä mieleen ja puin sen sanoiksi. Pitäisiköhän sinulle lähettää, ei parane pian kortti, vaan ”parane heti” sellainen.

    • susupetal says:

      Ei kannata lähettää korttia, Pekka, sillä jostain syystä en tunne itseäni sairaaksi, vaikka minulla on masennus. Olen vain tällainen, tällä hetkellä.

  40. Postauksesi on saanut kansan liikkeelle. 85 kommenttia – huh!
    Jostain syystä tykkään enemmän lukea tällaista kuin niitä aikaisempia sinänsä huikeita juttuja, jotka myös liikuttivat ihmisiä. Koen, että annat itsestäsi enemmän. Ja vaikka yritämme pysyä täällä mahdollisimman tuntemattomina (?) niin tunnut jo tutummalta.
    Jaksuja sinne ja halaus!

  41. jip says:

    Luin juuri tämän kirjasi. Löytyi yllättäen meidän kirjastosta :)) Tuttua.

  42. Celia says:

    Susu, kiitos tästä kirjoituksesta. Siitä huokuu runsaasti viisautta ja tyyneyttä. Teet arvokasta (vapaaehtois)työtä kertoessasi omista kokemuksistasi muille – masentuneille ja masentuneiden omaisille. Voimia ja rohkeutta sinulle. Olet tärkeä. 🙂

  43. jl says:

    Sinä olet kyllä erittäin elävä todiste siitä, että masennuksen kanssa pystyy elämään. Ihanaa, että jaat kokemuksiasi muille. Ne ovat varmasti tärkeää vertaistukea masentuneille ja heidän läheisilleen. Ja toivottavasti saat itsekin vastaavasti jostain vertaistukea 🙂

  44. Päivitysilmoitus: Käännän itseni nurin (jos jaksan) « SusuPetal

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: