Nainen sateessa

 

mm:n blogissa poimin Lastun ilmaan heittämän haasteen. Kymmenes kirjoitus blogissasi. Mielenkiintoista.

Selasin vanhaa blogiani, josta bloggaamiseni sai alkuunsa lokakuussa 2005. Blogini alkuaikoina tarinat ja runot olivat pääosassa. Kirjoittamistahti oli kova, niin kuin usein alkavalla bloggaajalla. Kommenttejakin olin saanut tähän alkuajan tarinaan.

Tarinani olivat tuohon aikaan ja siitä eteenpäin, (inho)realistisia arjen kuvauksia, asioiden valottamista toisesta näkökulmasta. Ankeita aiheita, ristiriitaisia tilanteita, surua ja ahdistusta. Tarinoita, joissa oli avoin loppu. Tarinoita, joissa tärkeää oli lukijan tulkinta.

Kieleni on muuttunut, huomaan lukiessani kymmenettä kirjoitusta. Sanat kuten ja, mutta ja sen kaltaiset sidossanat ovat kadonneet, niukkuuteni näkyy entistä enemmän. Virkkeet lyhenevät.

Vuosien mittaan blogini pehmentyi. Kirjoitin myös pakinoita, joskus jopa jotain hauskaa. Innostuin erilaisista gadgeteista, slide-show-mahdollisuuksista ja etenkin Runotorstain haasteisiin tykkäsin vastata jollakin itselleni uudella tavalla: piirtäen, tekemällä videon jne. Uusi blogini eli tämä, jota juuri luet, on muodostunut yleisblogiksi. Tarinoita on edelleen, samoin runoja. Olen käyttänyt blogiani kirjojeni mainostamiseen. Olen myös tuonut esille masennustani. Masennusblogia en kuitenkaan pidä. Se on vain ominaisuus minussa, joka kulkee rivien välissä.

Vanhaan blogiini ehti kertyä 1568 päivitystä neljän vuoden aikana ennen kuin siirryin tänne WordPressiin. Joo, aika hektistä. Hmm, tai maanista. Kymmenes kirjoitus on siis todella kirjoitettu monta, monta, monta tarinaa sitten. Kuvitus tähän tarinaan on tehty tänään, tein sen, niin kuin blogini alkuaikoina, Paintillä.

Tämän haasteen heitän pitkän linjan bloggaajille eli Pantterille, Alastalolle, Kirstille, Obeesialle, Celialle, Tuimalle ja Timolle. Mikä on blogisi kymmenes kirjoitus? Mitä ajatuksia se herättää sinussa/sinusta?

Sinä, joka luet tätä juuri nyt, olet myös haastettu!

Ja vihdoin, vihdoin itse tarinaan.

NAINEN SATEESSA (julkaistu 3.11.2005)

 

Nainen seisoi portaiden alapäässä.

– Sinulla on vauva.

Pysähdyin ja katsoin olkani yli, ei ketään. Nainen oli puhunut minulle. Katsoin häntä. Hänellä oli yllään tummanruskea jakkupuku, bleiserin alta näkyi kaistale vaaleankeltaista kangasta. Sukattomissa jaloissa naisella oli ruskeat avokkaat. Kädestä roikkui tumman ruskea salkku. Vaaleat hiukset oli koottu löyhälle nutturalle. Silmät olivat siniset, eikä nainen katsonut minua, vaan vaunuja. Sade yltyi.

– On se…vauva.
– Kuinka vanha? Tyttö? Poika? Onko hän terve? Ei kai hän kastu?

Lykkäsin vaunut uudestaan liikkeelle päättäen olla vastaamatta naiselle. Hän astui kuitenkin tielleni.

– Onko hän terve? Muista, että jos hän saa nuhaa, hänet pitää viedä lääkäriin. Älä koskaan jätä häntä yksin. Muista se.
– Muistan, mutta nyt…

– Saanko minä ulkoiluttaa häntä? Missä sinä asut?
– Ei, siis, minä itse…

Nainen tarttui vaunun aisaan. Katsoin ympärilleni, mutta kukaan ei liikkunut sateessa.

– Minä voin ulkoiluttaa häntä. Sinä olet väsynyt. Hän itkee joka yö, etkä sinä saa nukuttua. Hän ei ole koskaan hiljaa. Hän vain itkee ja huutaa.
– Ei hän itke….en minä ole väsynyt, kyllä minun nyt täytyy lähteä.

– Hän itkee! Huutaa koko ajan! Sinä olet väsynyt!
– Ihan miten vaan, mutta nyt minun on mentävä.

– Hän huutaa ja huutaa ja huutaa ja joskus sinusta tuntuu, että voisit tehdä mitä tahansa, jotta se huuto lakkaisi edes hetkeksi. Edes ihan pieneksi hetkeksi. Mitä tahansa. Ihan mitä tahansa.

Kiskaisin aisasta ja naisen ote heltisi. Aloin kävellä nopeasti, odottaen kuulevinani hänet vielä perässäni, mutta ainoa ääni oli yltyvän sateen humina.

 

 

Mainokset

47 Responses to Nainen sateessa

  1. mm says:

    Hienoa, tästä se lähtee!!! Tänään vielä mainitsin jutusta lisää omassa blogissani Lastun pyynnöstä.

    Aika jännittävää on analysoida vanhaa itseään…

    • susupetal says:

      mm, kiitos teille kahdelle, oli mielenkiintoinen haaste.
      Todellakin, oli jännää verrata tekstejä silloin ja nyt. Paljon muitakin ajatuksia tuli mieleen, mutta jutusta olisi tullut liian pitkä, jos kaiken olisi kirjoittanut.
      Riittää, kun pohtii niitä omassa päässä.

  2. Unelma says:

    Mukaansa tempaava tarina, tuo sinun kymmenes juttusi. Pidin siitä.

  3. Hei SusuPetal. Tämähän on kiva haaste, kiitos että välitit sen minulle! Kiitän nyt, kun en tiedä, mitä olenkaan kirjoittanut tuolloin kauan sitten – no ehkä sen voi julkaista.
    Tämä postauksesi on todella mielenkiintoinen ja muistan tuon jutunkin niinkuin useat sinun varsinkin alkuaikojen jutuista, joiden lukemisella usein aloitin aamuni.

  4. Alastalo says:

    Tätä tarinaa en muistanutkaan vaikka olen lukenut blogisi läpikotaisin. (No vanhuus ei tule yksin)

    Jäinpä taas miettimään tarinaasi. Tämä ei sentään ollut niitä tarinoita joita nimittelin ”Susuangstisiksi”. Vaikka paljon jäi tässäkin auki. Ja mietittävää..

    Haasteen otan vastaan vaikka epäilen että noin alussa oma bloggaaminen oli aika turhanpäiväistä höpötystä. Oman navan ympärillä pyörimistä. Mutta tutkaillaan. :))

  5. Lastu says:

    On sanonta: ’ikuinen rakkaus’.
    Analogina tekee mieli jatkaa: joillakuilla on ’ikuinen taito’.
    Se sinulla on. m.o.t.

    Kiitos. Oman bloggaamiseni alusta lähtien olen lukenut tarinoitasi. Mikä taito sinulla onkaan päästä ytimiin! Näytät elämän kuin se on, mutta, ihme ja kumma, ei jää siltikään luetusta maku toivoton. Realismi on rehellisyyttä. Mitä sen jälkeen seuraa, on avointa kirjaa…

    Kiitos, Susu kun jatkoit meemiä. Ja ennen kaikkea kiitos blogeistasi. Annista mitä olen saanut ja saan. Sanojen ja kuvien täysosumista.

    • susupetal says:

      Lastu, kiitos sinulle ideasta! Tämä oli hauska meemi, kerrankin sellainen, jota teki mielellään.
      Ajatuksiinkin jäin monta kertaa. Tuli muistojakin mieleen.
      Mukavaa.

  6. Itse pullahdin blogimaailmaan noin puolitoista vuotta sitten. Melko pian bongasin blogisi. Olen kulkenut tarinoissasi ja kuvissasi. Ihastellut, ihmetellyt ja huokaillut, kauhistellutkin. Niin ja laulaa hoilottanut, korkealta ja kovaa tarjoilemasi musiikin säestyksellä. Ihastelen taitojasi ja oivalluksiasi ja rehellisyyttäsi. Maanisuutta tai ei, olet innostava persoona, minuakin olet kannustanut ja innostanut. Kiitos siitä.
    Täytyypä käydä tutkimassa oman blogin alkupäätä, mitä sieltä löytyy…. Huiskis!

  7. Tuima says:

    Kiitän haasteesta ja olen nyt vastannut!

  8. Mk says:

    Mielenkiintoinen haaste.
    Kun pitkään seuraa jotain blogia kuvittelee jo tietävänsä kirjoittajasta jotain.
    Kunnes joku postaus keikauttaa taas mielikuvat toiseen suuntaan.
    Yllätyksellisyys ja monipuolisuus ovat varmaan yksinä syinä blogisi suosioon.

  9. arleena says:

    Alkuaikojasi en ole lukenutkaan. En muista missä vaiheessa löysin blogisi, mutta siitä alkaen olen mukana ollut ja olen edelleen. Kiitos Susu tästä ja kaikista muista tarinoista, runoista, pakinoista, kuvista, Keskiäkäisestä, hEDDASTA.

  10. isopeikko says:

    Ihan kun peikko olisi lukenut tuon aiemminkin… maailman kuuluukin muutua, luulee tää, eikä haastu 🙂

  11. harakka says:

    Tarinasi oli aika pelottava..
    Mutta hienoja kirjoituksia olet kirjoittanut monta ja monta olen minäkin niistä lukenut.
    Hyvää torstaita!

  12. Äijä says:

    Hieno tarinahan tämä oli, Susu. Minun nykyiseni kymmenes on tässä, joka on sen ensimmäisen, Vuodatuksessa olleen enmuistakuinkamones – se on hävinnyt bittiavaruuteen.

  13. Kutuharju says:

    Olipa vahva! Tätä en ollutkaan aiemmin lukenut. Totta puhut, että jätät paljon tilaa lukijalle tulkita, ja se on hienoa ettei lukijaa aliarvioida eikä syötetä kylläiseksi.
    Ihan eka tulkinta tästä oli vaistomaisesti: nainen heijastaa kertojaan omia kokemuksiaan, jotka eivät kenties päättyneet ihan hyvin.

  14. Taidokas varhaistarina, mutta etteikö olisi angstinen? Siitähän henkii suoranaista arkangeutta…

  15. vilukissi says:

    …paljon juttuja…sairastelin ja nyt on paljon päivitettävää…

  16. Päivitysilmoitus: Jaksetaan tavalla tai toisella | Päivien Kimallusta

  17. Elegia says:

    En muista tuota tarinaa, joten olikin kiva lukea se nyt. Muuten, ihan pakko nyt hehkuttaa, mutta minäpä aloitinkin ekan blogini Vuodatuksessa (samanniminen kuin nykyinen) vuonna 2005 syyskuussa!!!! Eli olen vanhempi kuin sinä, jei!!!

    Vuodatuksen blogini on edelleen olemassa. Se on vain salasanan takana, muistona itselleni. Ja siinä on muuten sinun tekemä sivupohja!

  18. sirpa says:

    Lastu sen kiteytti: ”joillakuilla on ikuinen taito”.

  19. Obeesia says:

    Sain tänään uuden koneeni. Jahka olen päässyt sen kanssa sinuiksi, vastaan haasteeseen.

  20. Timo says:

    Vastataanpas tännekin haasteeseen. Tulossa ollaan, tosin omaan rauhalliseen tahtiini. 🙂

    Kiitos herättelystä!

  21. sirokko says:

    Minusta tämä teksti on tyylillisesti yhtä pelkistetyn tehokas kuin nykyisetkin tekstisi. Muistelisin tämän taannehtivasti lukeneeni, vaikka blogiasi en ihan alkuvaiheissa vielä ollut löytänytkään.
    Olisihan tässä jo alku melkoiselle kauhuromaanillekin… naisella on synkkä varjo menneisyytensä päällä ja se sanelee hänen nykyistä käyttäytymistäänkin..

  22. miiwi says:

    Monta vuotta oletkin blogeihin kirjoittanut! Täytyy myöntää että itse olen tosi huono kirjoja ja tekstejä lukemaan , mitä pidempi sitä helpommin jätän lukematta.
    Mutta näitä sinun tarinoitasi ja runojasi luen mielelläni, ovat niin helppolukuisia, mukaansatempaavia. Ja sopivan lyhyitä 😉 Tarinasi kuva kertoo myös paljon, upeaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: