Sairaalapäiväkirja

Kirjailija Tiina Martikainen on kirjoittanut ajatuksiaan Sairaalapäiväkirjasta. Tiina on työstämässä uutta kirjaa ja hänen blogistaan voi lukea prosessin etenemisestä. Mielenkiintoista luettavaa kaikille, joita kirjoittaminen kiinnostaa.


Advertisements

10 Responses to Sairaalapäiväkirja

  1. Äijä says:

    Minäkin kirjoitan, jahka se käsiini tulee. Vaimo sen tänään tilasi.

  2. meri says:

    susu,

    tietotekniikan palvonnan ohella yksi ajan merkki on myönteisen ajattelun tyrkyttäminen joka paikkaan, onhan se hyvä sille, jolla on mahdollisuuksia ajatella myönteisesti. mutta kun tarpeettomille ja yksinäisille ihmisille tarjotaan lääkkeeksi, jotta pitäisi löytää sisäistä sankaria . . .

    psyykepotilaat ovat sellaisten kielteisten asenteiden kohteina, joista muut vammaisryhmät ovat jo päässeet irti muutamia vuosikymmeniä sitten. tuntuu niinkuin sillä sektorilla olisi pompannut takaisin jonnekin mielenterveystyön pimeään keskiaikaan.

    luin vastikään kirjan, jossa muuan englantilainen kirjailija kävi läpi hulluutta niin kirjallisuudessa, kansanperinteessä kuin historiassa. hän lähti liikkeelle oman kotikylänsä kylähullusta, omalaatuisesta ukonkehvelistä, mikä tuntuu hiukan kaukaiselta ja vanhahtavalta urbanisoituneessa lähiöitten maailmassa. pihtiputaan mummokin jo tietää, mikä ero on skitsofrenialla ja depressiolla, ja depistä podetaan arkikielessä jo kuin nuhaa.

    kansanviisauksien hulluus on hyvin usein tyhmyyden synonyymi – hullu se, ken ei ymmärrä omaa etuaan. hullu paljon työtä tekee. pakkoneurooseja tai paniikkihäiriöitä eivät sananparret erottele.

    asennekyselyt kertovat että erityisesti menestyneet suhtautuvat psyykepotilaisiin karsaasti. he katsovat, että kaikenlaiset psyykevammat ovat vain tapa paeta epäonnistumisia ja vastuuta.

    toisaalta voisi kuvitella, että kun niin monet ovat joutuneet ahtaalle, se lisäisi myös ymmärrystä niitä kohtaan, jotka eivät pärjää. niin kummalta kuin se tuntuukin, psyyken sairaudesta voi olla hyötyäkin. joku ei sairastu koskaan, eikä kasva koskaan. ko. englantilaiskirjailijakin epäili että olisi ihan pimeä ihminen, jos ei olisi koskaan sairastunut. ties mikä juppi hänestä olisi tullut. luova hulluus toki kelpaisi jupeillekin.

    hullu-sana kyllä on vähän ongelmallinen. kaikki potilaat eivät sitä niele. avohoidossa oleva ei miellä itseään potilaaksi, kun ei ole sairaalassa. asiakaskaan ei tunnu olevan kohdallaan.

    hyvää sanaa psyykepotilaita varten ei ole. omasta mielestäni erittäin huono ja aika karsea kiertoilmaus on mielenterveyskuntoutuja. käsitteen muuttamisella voitaisiin ehkä muuttaa myös asenteita. niin kävi, kun kaatumatautiset julistettiin epileptikoiksi. vanhanaikainen kauhu tautia kohtaan hälveni. diabetes kuulostaa asiallisemmalta vammalta kuin surkea sokeritauti, jonka perusteella ihmisiä takavuosina syrjittiin.

    tällaisena aikana ihmisestä tulee niin kovin helposti hylkiö ja tasapainoton murheensikiö. kaikilla ei enää ole mielenterveyttä ja ihmisvarjot saattavat kulkea kadulla vaikka veitsi selässä, kunhan eivät olleet kenellekään häiriöksi.

    tällaisina aikoina sinun kirjasi on hyvä ja tosi. siis tosihyvä.

    • susupetal says:

      Hei Meri, myönteinen ajattelu on mahdotonta silloin, kun tuntee itseinhoa ja -vihaa, niin kuin masennuksessa tuntee. Sellaisessa tilanteessa kaikenlainen ”hyvää tarkoittava” tsemppaus positivismin hengessä ainoastaan loukkaa.

      Tyhmyys ei todellakaan ole synonyymi hulluudelle, ei ainakaan oman kokemukseni perusteella. Olen päiväsairaalajaksoillani ja Aurorassa tutustunut upeisiin ihmisiin, joiden ainoa heikkous on liika herkkyys. Heikkoushan se ei mielestäni ole, ainoastaan ympäröivä maailma ja yhteiskunta tekevät siitä sellaisen. Liian herkkiä tähän maailmaan, klisee tai ei, mutta totta monien osalta.

      Hullu-sanaa viljelemme iloisesti omassa porukassamme, jossa raskas läppä lentää. Vertaisryhmä, jossa tuntee olevansa turvassa, kestää rankankin huumorin. Samalla se on suoja ulkopuolisia vastaan.
      Vertaisryhmien merkitys on suuri. Se on suojaverkko, tukiverkko, joukko ihmisiä, jotka oikeasti välittävät toisistaan, kysyvät tekstiviestillä oloa, tulevat käymään jne. Oma ”hulluporukkamme” kokoontuu säännöllisesti, tsekkaamme toistemme oloa. Olemme läsnä.
      Mielenterveyskuntoutujia kait olemme muiden mielestä. Oikeastaan se sana on kuitenkin parempi kuin asiakas-sana, joka kuuluu bisnes-maailmaan, ei meille.

      Olen ollut myös mielelläni potilas niinä aikoina, jolloin olen tuntenut oloni tosi huonoksi. Antautumalla potilaaksi olen osannut ottaa hoitoa vastaan. Se on itselleni ollut suuri kynnys. Suuri apu, kun sen kynnyksen on ylittänyt.

      Muuten, arkielämässä, emme ole joukko diagnooseja. Olemme ihmisiä, joilla on nimet. Ehkä yhteiskunnan hylkimiä, ehkä sukulaisten karsatsamia. Mutta meillä on toisemme. Se on tärkeää.

      Kiitos pitkästä kommentistasi. Teki hyvää itselle vähän miettiä asioita ja huomata jälleen kerran, miten tämän masennukseni kautta olen saanut oppia paljon niin itsestäni kuin maailmasta ja miten, ennen kaikkea, olen tutustunut maailman ihanimpiin ihmisiin.
      Muihin hulluihin 🙂

  3. Elegia says:

    Kiva, kun teet näitä linkityksiä! Vaikka olen lukenut kirjasi, niin slti tykkään lukea muidenkin mielipiteitä siitä. Lisäksi löytyi uusi mielenkiintoinen blogi 🙂

  4. isopeikko says:

    Peikko kiittää vinkistä.

  5. Kävin lukemassa! Masennussaamattomuuttani en ole vieläkään kirjaasi tilannut/lukenut……..pöllöminä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: