Kaunis, kuuma kesä

 

Viime vuoden kesästä muistan vähän. Sitä edellinen kesä on vielä mustemman unohduksen peitossa.

Mutta tämä kesä. Olen voinut paremmin kuin vuosiin. Olen nähnyt vihreän, tuntenut auringon, aistinut lämmön.

Laukussani on ollut menolippuja. Olen kiertänyt maata, nauttinut joka hetkestä. Väsymys on ollut mukana, mutta unta antavana, ei levottomana tunteena kehossa. Masennus on matkakumppanini, mutta se on istunut hiljaa vieressäni, antanut minulle tilaa hengittää.

Koko kauniille, kuumalle kesälle omistan George Gershwinin laulun Summertime oopperasta Porgy And Bess (1935) Charlie Parkerin esittämänä vuodelta 1949.

 

 

 

***

Sunnuntaiklassikoissa on teemasoitto Kesähetki 2011. Muiden hetkiä täällä.

 

 

28 Responses to Kaunis, kuuma kesä

  1. Millan says:

    Onneksi niitä parempiakin aikoja tulee. Tiedänpä sellaisiakin tapauksia, että se synkeä matkakumppani on noussut pois väärällä pysäkillä ja jäänyt sille tielleen. Toivontaan sitä..ja tuo biisi on aina yhtä sykähdyttävä – siitä huolimatta että lauloin sitä itsekin keikoilla niin paljon, että luulisin jo kuluttaneeni puhki.

  2. kaanon says:

    Hyvä, että matkakumppanisi on antanut sinun hengittää. Musiikki soljuu kesänomaisesti eteenpäin.

  3. Tuima says:

    Hienoa, etä kesäsi on ollut parempi! Kappalevalinta ja tulkinta ovat oivallisia!

  4. lepis says:

    Ihanaa fiilistelyä upean kesän kunniaksi! Ja ennen kaikkea muistavan kesän!

  5. yaelian says:

    Onpa mukava kuulla että kesäsi oli hieno! Ja niin on kappalekin:)

  6. Iiris says:

    Tulipa jotenkin haikea olo, kun kesä on nyt mennyt. Snif.
    Onneksi on kauniit, kuumat muistot.

  7. Eljas says:

    On hienoa kuulla, että olet voinut hyvin!

  8. Helmipöllö says:

    Hyvä näin. Kun on kesä sydämmessä…niin on kesä aina….jos niin haluaa.

  9. Tommi says:

    Tämän hienouden sävelin lienee sopivaa toivottaa jatkoonkin kaikkea hyvää.

  10. isopeikko says:

    Joskus kesää ei vaan ole.

  11. Ari says:

    Hienoa Susu!

  12. harakka says:

    Hieno juttu, että masennus on istunut viressäsi, eikä sinussa!
    Ja nyt on kaunis syksy, aurinkoa riittää silti vielä, siinä on kesää vielä jäljellä!

  13. Lastu says:

    Aina sulle hyvää toivoo Lastu
    Kesä jatkuu, kesä 🙂

Jätä kommentti susupetal Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.