Ja minähän en kuvaa kukkia!

 

Lepis kuvausasennossa, josta minä vain haaveilen

 

Ennen ensimmäistä tapaamista Lepiksen kanssa, en voinut olla ihmettelemättä, minkälainen on ihminen, joka mahduttaa kameransa kukkien sisään. Lepiksen makrot kasveista olivat niin mahtavia, että olin varma siitä, että hänen täytyi olla erittäin pienikokoinen mahtuakseen emien ja heteen sekaan.

Minulla oli koulussa biologia kuusi ja siinäkin oli pari numeroa ihan liikaa. Tunnistan voikukan ja omenapuun, jos puu kantaa hedelmää. Ehkä.

”Ja minähän en sitten makaa maassa ja kuvaa kukkia”, kerroin Lepikselle, kun suuntasimme kohti ensimmäistä kuvausmatkaamme.

Tuon ekan reissun jälkeen kuvaussessioita on vietetty milloin missäkin ja vähitellen, pikku hiljaa, olen lähestynyt kamerallani maata, jota tallon.

Kukkien kuvaamisessa on monta hankaluutta. Usein tuulee, eikä kasvi suostu pysymään paikoillaan. Raivostuttavaa. Toisinaan aurinko paistaa niin kirkkaasti, että on muodostettava varjo kuvattavan kohteen ylle. Sitten taas tuulee ja kasvi hyppää itsestään aurinkoon.

Kaikkein vaikeinta terälehtien makrokuvauksessa on kyykistyminen. Tai oikeastaan kyykystä nousu. Kiitos erinäisten rakenteellisten rapistumien, minun ei pitäisi mennä kyykkyyn.

En nimittäin pääse kyykystä ylös.

On siis erittäin huono idea mennä yksin kuvaamaan.

Onneksi on Lepis, joka nostaa minut ylös. Kunhan hän ensin on saanut kuvattua oman makronsa. ”Minkä pusikon takana sinä nyt olet?” Lepis huutaa ja suuntaa luokseni äänen perusteella.

Meillä on ratkiriemukkaita kuvaushetkiä. Ja toistaiseksi hän on nostanut minut pystyyn, eikä ole jättänyt nuuhkimaan multaa turhan pitkiksi ajoiksi.

Vannomati siis paras. Minusta tuli siis kukkakuvaaja. Prkl. Siti-ihminen, joka ei tiedä yhdenkään kuvaamansa lajikkeen nimeä. Onneksi ei tarvitsekaan tietää. Voi vain nauttia värien hehkusta, muotojen kauneudesta, yksityiskohtien runsaudesta.

Paetakseni syksyn sateita, kukistaakseni pimeyden ja selvitäkseni talvesta olen avannut kuvablogiini uuden kategorian Susu’s Petals eli Susun terälehdet. Tervetuloa siis sinne lämmittelemään, kun kylmä kangistaa nopeasti.

 

 

 

Mainokset

34 Responses to Ja minähän en kuvaa kukkia!

  1. Millan says:

    Sillä lailla 😀 Vakavasti puhuen on upeata, että asioita voi katsella omasta näkökulmastaan ja silti saada niistä sisältöä elämäänsä. Ei kaikkien tartte olla hortonooomeja.

  2. Onneksi ei köyhyys vaivaa, vaikka kyykyssä ollaan.

  3. Taas hyvä esimerkki hyvien ystävien tärkeydestä, ei tarvitse jäädä multiin makaamaan! Minä ihan silmissäni näin teidät kahlaamassa pusikoissa kameran etsimet sojollaan ja kintut kontillaan. Ottaakseen ns. oikeita makrokuvia konttaus ja/tai ryömimisasento onkin oikea…. aapua nyt alkaa hihityttää….
    Pimeys hiipii ja säät viilenevät, värit katoavat, susus petals on ön eksellenti aidiö!

  4. Unelma says:

    Ihanaa, että on ystävä, joka nostaa ylös.

  5. Elegia says:

    En ennen kuin helvetti jäätyy! Noh, se onkin jo alkanut jäätyä 😉

    Tämä oli kyllä ihkusti kirjoitettu – voin ihan nähdä teidät siellä konttailemassa 😀

  6. miiwi says:

    Kukkakuvia on mukava katsella, vaikkei niitä tuntusikaan. Teidän molempien kuvat ovat ihanaa katseltavaa. Tulen heti katsomaan…

  7. Lastu says:

    Minä annan sulle biologiaan kympin 🙂
    Ja Lepikselle myös.
    Yhteensä kakskymppiä 🙂 🙂

  8. harakka says:

    Onneksi on ystävä, joka nostaa, jos et ite ylös pääse, se on ihanaa!
    Äläkä välitä, en mäkään niin helpolla ylös pääse, joskus luulen ja pelästynkin,että tähän jäin nyt sitten…mutta jotenkin vaan saan itteni siittä ylös oon saanut ajan kanssa kangettua!Hi!(kännykkä turvana mulla aina kuitenkin)
    Oon ollut kurassa kuin pikkukakara kuraleikeistään tulleena, ja sitä ollaankin naurettu,että miten voi olla ton näkönen, kun tulen kuvaamasta, oikein kuranenä!
    Mutta mun mielestäni on pääasia, että on hienoa kuvata ja on hyvä olla, jos ite siittä tykkää!
    Vaikka olisi kurassa kuinka paljon ja vaikka kylän ämmät kuvittelisivat mun olleen ryyppäämässä koko yön, kun olen sen näkönen, että olisin vaikka voinutkin ollakkin rypemässä kurassa ja tienposketkin läpikäyneenä, hi hii!
    En välitä, vaikka tämä on pieni paikkakunta, missä asun, niin kaikki tietää toistensa asiat, tai luulee tietäneensä, mutta mulla ainaskin on hauskaa aina ollut kuvaamiseen liittyvissä asioissa, vaikka siinä kuran hankkimisessakin, hi!

  9. isopeikko says:

    Elämä on niin arvaamatonta. Mutta on hianoa oppia uusia asioita, ja innostua vähäsen. 🙂

  10. arleena says:

    Aivan ihanan kaunis kuva. Hieno kukkataulu.

  11. Mk says:

    Hienoa kun voi joskus tinkiä periaatteistaan.
    En minäkään tunne kaikkia kukkia – niiden kasvattamisen viehätys piileekin juuri tuossa konttailussa, yrittämisessä, ja erehtymisten jälkeen yllättävissä onnistumisissa

  12. sirokko says:

    Ei koskaan pidä sanoo ei koskaan 🙂 Sitä vaan ihmettelee mikset aikaisemmin ole kukkia kuvaillut vaikka nimikin oli valmiina. Hyvä että Lepis on ohjannut sinutkin ruohonjuuritasolle (ja ylöskin), hyvää tekee katsoa eri perspektiiviä, rapistumien uhallakin.
    Komia kuvakin teistä pusikossa. Sinulla on kyllä aivan upea värimaailma!

    • susupetal says:

      Hyvä nimi on todellakin ollut valmiina, Sirokko. Juttelin Lepiksen kanssa, että olisin perustanut ihan oman blogin nimeltään Susu’s Petals, mutta tajusin, että minulla on blogeja jo ihan liikaa.

  13. Ari says:

    Kukkakuvaaja on hieno harrastus, ei siinä mitään.

  14. Liplatus says:

    Noinpa, ei kukkia kuvatessa nimettömyys hidasta tahtia. Jos nimiä tarvii, ne voi selvittää joskus myöhemmin.;)
    Onni on pystyyn nostajat.

  15. Inkivääri says:

    Ihanoita petaaleja tiedossa:)

  16. Kutuharju says:

    Mainioita retkiä ja mainiosti kerrottu! Ja eIhän kukkia tarvitse täällä tunteakaan: blogikaverit tunnistavat ne kyllä puolestasi. Laita vain kuva tänne ja kohta tulee nimi kommenttilootaan (nimim. kokemusta on 🙂

  17. wordsbyirma says:

    susupetal, aivan ihanan herkkä kukkakuva. Olet käyttänut silmälinssiä kameralinssin sijasta. Kivaa kun on kuvaus ja muu ystävä. Minä muistan sinua seuraavan kerran kun en pääse kykystä ylös ! Maanantaina oli erikoinen päivä, eräs sukulaiseni ja meidän yhteinen blogiystävämme oli kaverina, kun kävelimme rannalla ja kuvasimme. Ja juttelimme sinun aivan loppumattomasta lahjakkuudestasi. Kiitos sinulle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: