Se oli torstai kun äiti kuoli

 

 

 

Se oli torstai-ilta kun äiti kuoli. Olin käynyt töitten jälkeen Alkossa, ostanut pullon viskiä.

Isä soitti puoli kahdeksan. Avasin pullon. Join.

Minulla ei ole enää äitiä.

Soitin pomolle, en tule huomenna töihin. Menen isän luo. Äiti on kuollut.

Sinun äitisikö, pomo hämmästyi. Sehän oli vielä nuori.

Viidenkymmenen.

Soitin, join, soitin taas ja join. Kävin tupakalla liesituulettimen alla.

Jossain vaiheessa soitin ja itkin.

Mies vei minut sänkyyn, peitteli. Sanoi nyt nukut.

Junassa istuin ravintolavaunussa. Kamala krapula, edessäni Lahden sinistä, se

tuoksui tunkkaiselta. Juna kulki, maailma meni menojaan, jatkoi olemistaan,

vaikka äiti oli kuollut.

Vastapäätä istui nuori poika. Sillä oli kiltit silmät. Halusin kertoa sille,

että minulla ei ole enää äitiä. En viitsinyt. Se olisi vaivaantunut itkustani.

Vaahtoinen oksennus junan vessassa ennen asemalle tuloa.

Näen isän odottamassa laiturilla. Isä on kutistunut. Ahdistaa.

Pelottaa. Isän suru on suurempaa kuin minun. Oma suruni sietämätöntä.

Paljon olen unohtanut, vielä enemmän haihtuu päästäni.

Viikonpäivän muistan jostain kumman syystä.

 

 

 

***

Runotorstain 224. haaste on torstai

 

 

 

Mainokset

40 Responses to Se oli torstai kun äiti kuoli

  1. eljasverve says:

    Huh! Tää oli vahva!

  2. Tuima says:

    Surullinen, toteava, rankka ja monia mietteitä herättävä.

  3. Hilbert says:

    Oma isäni kuoli myös torstaina, vähän päälle 50-vuotiaana. Vaikka kaikki muu runossa onkin erilaista, tunnen tutun shokin, kun tunteet eivät vielä elä kunnolla järkyttävän tapahtuman jälkeen. Hieno kuvaus!

  4. Äijä says:

    Se on se tunne, kun omalla kohdalla aika pysähtyy, mutta toisten kohdalla jatkaa kulkuaan.

  5. yaelian says:

    Surullinen ja vavistuttava tarina ja toi mieleeni omien vanhempieni aivan liian aikaisen poismenon.

  6. Elegia says:

    Se oli se torstai, joka ei ollut toivoa täynnä. Toivoton torstai. Äiditön.

  7. matti jääskeläinen says:

    Kun vielä keskiviikkona luulet, että torstai on toivoa täynnä. Huomenna tiedät.

  8. sirokko says:

    Rankka muisto. Tapasi kertoa on karuudessaan hyvin koskettava, lukijallakin aika hetkeksi pysähtyy.

  9. kaanon says:

    Äitisi kuoli torstaina, minun lauantaina, niin se on, että päivät muistaa ja tunteet.

  10. Mk says:

    Viikonpäivän muistaa, muistaa jotain omituisia pieniä hetkiä, ja surun muistaa.
    Hetket ennen ja jälkeen.
    Kosketit.

  11. Ari says:

    Elämän vaikeita asioita/hetkiä

  12. arleena says:

    Vaikuttava päivä jää mieleen. Suru hälvenee, mutta päivä säilyy.

  13. Unelma says:

    Sait aikaan vahvan tunnelatauksen ja toit mieleeni sen päivän, jona oma äitini kuoli.

  14. Ari says:

    Muuten, minulla taisi olla myös torstai kun äiti kuoli

  15. harakka says:

    Oman äitini kuolema tuli tas niin kuin nyt olisi tapahtinut, kun luin sun postaustasi oman äitisi kuolemasta!
    Mä myös ajattelin niin, että ettekö te ihmiset tajua, että mun äitini on kuollut ja te teette kaikki, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut!
    Ja se oikeesti tuntui musta pahalta silloin!

  16. Maarit says:

    Itkettävä kirjoitus. Minä en muista läheisteni viikon/kuolinpäiviä.

  17. Voimallista, tunnetta täynnä. Hieno runo.
    Olen usein pohtinut kuolemaa. Joutunut katsomaan sitä kasvoihin, läheltä. Toisen poismeno jättää aukon, aina, jonkinlaisen aukon. Jäljellejäävän olisi osattava luopua, päästää irti. Se on vaikeaa. Ihminen ei tahdo luopua. Tyhjän aukon täyttäminen ei ole helppoa.
    Tosin, joskus kuolema on myös vapautus. On niin monenlaista kuolemaa, niin monenlaista elämää. Niin monenlaista tuskaa.

  18. Lastu says:

    Sanotaan että äidin ja tyttären välinen ihmissuhde on elämän vaikein. Onko niin? Mitä tapahtuu tälle ihmissuhteelle, tyttärelle, kun äiti kuolee. -Kuinka sinulla onkaan taito kertoa vähin sanoin…. kaikki. Avaat. Kiitos.

  19. Careliana says:

    Se oli tiistai kun minä sain tiedon äitini kuolemasta, hyvä kun edes muistan vuotta enää (no taisi se olla 2007), mutta viikonpäivän muistan. Minäkin menin tupakalle ja soitin isälle (vaikka vanhempani olivatkin eronneet kauan sitten, silti ei tullut mieleenkään soittaa kellekään muulle ensin). Ja sitten otin lasillisen Southern Comfortia. Ja sitten tunsin aika paljon aika monenlaisia tunteita, paljolti samanlaisia kuin sinäkin.

    Eli siis, tämä runo tosiaankin kosketti!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: