Ystävyys

 

 

Minulla on onnea. Minulla on ystäviä, jotka merkitsevät minulle paljon enemmän kuin koskaan osaan sanoiksi pukea. Ystävyys, kaikki ihanat ihmiset ympärilläni, antavat minulle voimia, iloa ja turvaa.

Toivon, että voisin olla yhtä hyvä ystävä heille kuin he minulle.

Ystävä on sellainen, joka soittaa ovikelloa, tuo kopallisen omenoita kotiuduttuani Aurorasta. Hän ei kysy vointiani, katsoo silmiin, hymyilee. Muista, että olen olemassa, hän sanoo. Voit soittaa koska tahansa.

Ystävä puristaa kättäni väkijoukossa. Hän tietää, että voin huonosti, että tungos on liikaa minulle. Hän suojaa minua, puolustaa oikeuttani hengittää.

Ystävä laittaa tekstiviestin. Tiedän, ettet jaksa puhua puhelimessa. Jaksatko lähteä kävelylle? Ei kävellä lujaa.

Kun illalla ahdistaa, eikä saa unta ja pelkää tulevaa yötä, ystävä sanoo mesessä, että totta kai sinä voit tulla luokseni nukkumaan. Minä pidän sinusta kiinni.

Ystävä ei ihmettele, vaikka olen kyykyssä ja valokuvaan nurkassa olevaa varjoa. Hän kyykistyy viereeni ja ottaa omalla kamerallaan kuvan.

Ystävän kutomat sukat lämmittävät varpaita.

Ystävän seurassa ei koskaan pelkää puhua asioistaan.

Ystävä tietää, että hän on rakas minulle.

 

 

***

Elegia antoi minulle viisi sanaa. Tämä oli viimeinen eli Ystävyys. Aikaisemmin olen kirjoittanut Unesta, Taiteesta, Auringosta ja Kaupungista.

 

Blogi ei kait pahemmin hiljene joulun ajaksi, mutta näin ystävyyden merkeissä toivotan kaikille levollista joulun aikaa. Pitäkää huolta itsestänne, rakastakaa läheisiänne. 

 

 

Mainokset

76 Responses to Ystävyys

  1. lepis says:

    Levollista Joulua, Dear!

  2. meri says:

    susu

    suomalaisia on opetettu väkipakolla puhumaan ja keventämään sydäntään. silloin tällöin tuntuu että opetus on mennyt liiankin hyvin perille. nyt on ehkä puute ymmärtävistä ja myötäelävistä kuuntelijoista?

    lauluntekijä vysotski miettii ’mistä tunnet sä ystävän’. vysotski tuskin tiesi mitään ystävänpäivästä. itse ihastelen semmoista ystävää, joka ei piittaa merkki- tai ystävänpäivistä mutta yllättää joskus, pingittää ovikelloa tai postittaa kortin. aavistamatta, kuin ’mies kylmästä’ . .

    lämmin jouluajatus sinulle pöllön sanoin:

    tammessa pöllö istui ja huhui,/mitä enemmän se näki, sitä vähemmän se puhui./ mitä vähemmän se puhui, sitä enemmän se kuuli. /sen viisauden meiltä kai vienyt on tuuli.

  3. Allyalias says:

    Ystävä on se, jonka joulutervehdys odottaa yllättäen eteisessä ja ilahduttaa kovin. Kiitos ystävä ja levollista joulua sinulle!

    Rakkaudella Ally

  4. Mymskä says:

    Hyvää joulua, Susu.

  5. Ari says:

    Hyvää ja rauhallista joulua Susu!

  6. Millan says:

    Kiitos ilahduttavasta jouluisesta yllätyksestä, blogiystävä ja kodikasta joulua sinulle.

  7. Yllätykset ovat ihania. Olen saanut kokea sen. Olen saanut kokea myötäelämisen vaikeina aikoina. Kiitos rakas ystäväni.
    Hellukkaista joulua, Susu!

  8. Heljä says:

    Toivottavasti ystäväsi lukee tämän. Kaunis. Noin sen juuri pitää olla. Iso sydämen punainen jouluhalaus täältä ihanasta vihreydestä ja yli kymmenestä plussa-asteesta. Olet tärkeä.

  9. kirsti says:

    Kaunis kuvaus ystävyydestä. Hyvää joulua Susu!

  10. *itKuPiLLi* says:

    Kukapa selviäisi ilman ihania ystäviä. Oikein leppoisaa joulun aikaa myös sinulle. 🙂

  11. Unelma says:

    Ystävyys on tärkeää ja joskus yllättävääkin. Minunkin kaulaani lämmittää suloisesti ystävän virkkaama kauluri. 🙂

  12. Hyvää joulun aikaa Susu 🙂

  13. Elegia says:

    Ihana kirjoitus, ystävyys on! Levollista jouluaikaa sinullekin. Itse aion nukkua ja nukkua ja nukkua. Ja katsella pari Dexteriä siinä välissä 😀

  14. wordsbyirma says:

    Sinulla on aivan verrattomia ystäviä, joista kauniisti kirjoitit. Ja luen rivien välistä, että heitä on monta, erilaista, jokainen omalla tavallaan tukenasi ja kättäsi pitelemässä, kun tarvitset. Onnen tyttö. Toivotan sinulle muistorikasta ja lämmintä joulua. Ole kiltti joukupukillekin!

  15. yaelian says:

    Kauniisti kirjoitettu ystävyydestä.Ihanaa että sellaisia on:) Ja rauhallista joulua SusuPetal.

  16. kimmeli says:

    Susu, sie oot ihana! Miusta on ihanaa ku sie oot olemassa!!!

  17. hpy says:

    Harvat ihmiset ymmartavat kuunnella. Puhuminen on niin tarkeaa.
    Hyvaa Joulua sinulle.

  18. matti jääskeläinen says:

    Lämpimät kiitokset ja hyvän joulun toivotukset Sinulle. Sain sinulta aivan upean kortin. Sydämeni pehmeni jouluisaksi.

  19. Krisu says:

    Asiasi eivät voisi olla paremmin, olethan ystävien rakkauden ympäröimänä. Hyvää joulua, Susu!

  20. aimarii says:

    Maalasit lämpimän värisillä ja vahvoilla sanoilla ystäväsi. Juuri tuollaisia ovat oikeat ystävät. Sinulla on sellaista rikkautta, jota soisi olevan meillä kaikilla. Mitä oivallisinta joulunaikaa sinulle.

  21. Pekka says:

    Lämpöiset Jouluterveiset Kuuselasta kera kissojen ja koirien. 🙂

  22. sirpa says:

    Kaupasta selvitty hengissä, huh! Hyvää Joulua, Susu!

  23. harakka says:

    Ystävät ovat ihania lahjoja, jotka lämmittävät läsnäolollaan!
    Hyvää Joulunaikaa sulle Susu ja kiitos!

  24. isopeikko says:

    Kirjoitat nätisti. Ajattelet taitavasti. Hyvä sua.

  25. kaanon says:

    Ystävä on lahja.
    Oikein hyvää joulua<3

  26. On se Sinullekin annettu
    tehtävä
    jouluna ja joulun jälkeen:
    iloksi Sinutkin
    on tarkoitettu
    iloa viemään
    valoa pimeään
    hymyä
    hyvää sanaa.
    Kukaan ei niin köyhä
    ettei jaettavaksi
    ystävällisyyden lahjaa
    kukaan ei niin rikas
    ettei sitä tarvitsisi.
    Ilo annettu jaettavaksi
    valo vietäväksi eteenpäin.

    Hyvää Joulua
    ihmiset-
    Iloa
    Valoa
    Rauhaa.

  27. arleena says:

    Tunnelmallista ja rauhaisaa joulua sinulle Susu, blogiystäväni.

  28. jPekka says:

    Kaunis teksti, taas kerran.
    Lämpöistä joulua!

  29. Una says:

    Onnellista joulua ja onnekasta tulevaa vuotta! =)

  30. miiwi says:

    Lämpöisiä jouluajatuksia sinulle Susupetal ♥

  31. sirokko says:

    Voisko sen paremmin sanoakaan, hieno ystävyyden osoitus, hyvistä ystävistä saa olla kiitollinen ja mieluummin ääneen. Oikein mukavaa joulua Susupetal!

  32. Liplatus says:

    Hyvänolon Joulun aikaa Sinulle ja kukoistakoon luovuutesi ensi vuonnakin, kuin se kukoistaa nytkin.

  33. jl says:

    Tosia sanoja ystävyydestä ja ystävistä. Iloitsen sinun puolestasi ystävistäsi – ja omasta puolestani omista ystävistäni, myös sinusta, blogiystävä. Rauhallista joulupäivän iltaa 🙂

  34. Mk says:

    Miten kaunis kuva, ja kaunis kuvaus ystävyydestä.
    Jouluja en ehtinyt toivottamaan, mutta levollista ja valoisaa loppuvuotta!

  35. SuviAnniina says:

    Kauniita sanoja ystävyydestä. Minäkin olen sitä aina välillä miettinyt, olenko riittävästi ja oikealla tavalla ystävä rakkaille ihmisilleni. On annettava anteeksi oma vajavaisuus ja ymmärrettävä toisten. Sitä se on kai ystävyys.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: