En kerro vieläkään hauskaa tarinaa hammasharjasta

 

Jo parin viikon ajan mielessäni on ollut tarina hammasharjasta. Siitä on tulossa hauska juttu. En vain ole saanut kirjoitettua sitä. En ole hauskalla tuulella.

Kirjoittaminen koskee, sillä olo on ahdistunut, masennus valtaa minussa enemmän elintilaa. On helpompaa tehdä käsillä jotain muuta kuin iskeä näppäimistöä. Voi tuunata uuden tarjottimen. Ehkä se tulee valmiiksi kohta, en tiedä.

 

 

Kevät mielessä virkkaan laukun. Laukkuun on jo olemassa kahvat, mutta vielä en ole jaksanut kiinnittää niitä paikoilleen. No, kevääseen on aikaa.

 

 

Aikaa on myös kirjoittaa se hauska tarina hammasharjasta. Ontelokuteen jämistä teen purkkeja. Tuskin tulen laittamaan niihin rannekoruja ja kynsilakkoja. Korut ja lakat ovat vaan hyvän näköisiä kuvissa.

Ei se hauska tarina hammasharjasta mihinkään katoa, ellei muistini huonone entisestään. Ja jos tarina häviää mielestä, se ei ole hyvä tarina. Sen olen huomannut. Hyvät aiheet eivät katoa minnekään, ne odottavat kertomattomien tarinoiden aivolohkossa.

Annan sen osan aivoista nukkua nyt talviunta. 

 

 

***

Pakinaperjantain 269. haaste Kertomattomat tarinat

 

 

Mainokset

34 Responses to En kerro vieläkään hauskaa tarinaa hammasharjasta

  1. Polga says:

    Minä tulen muistamaan, että lupasit ;D

  2. Hirmu söpösiä nuo ontelokudepurnukat! Olet kenties virkannut hammasharjatarinan kevätlaukun silmukoihin muistiin, varmuudeksi. Otat sen sitten sieltä esiin kun jaksat, kun aivolohko herää.
    Tarinaa odotellessa tämä lähettää talvipesästään iiisooot voimahalit!

  3. kimmeli says:

    Nou hätä, me jaksamme kyllä odottaa !

  4. yaelian says:

    Upea kassi ja kivat jätelankapurnukat,kyllä sinä sitten osaat:)
    Ja lepää nyt vain ja ota iisisti,se hammasharjajuttu tulee sitten kun se tulee.

  5. Äijä says:

    Tärkeintä kai on, että tekee sitä, mikä juuri nyt sopivalta tuntuu. Ei huvita kirjoittelu paljon minuakaan, kakkonen on lepäillyt rauhassa pitkän aikaa. Ja lepää luullakseni kevääseen asti.

  6. hpy says:

    Tarinoitten on joskus odotettava parempia paivia. Kylla ne tulevat jos ovat tullakseen.

  7. Paula says:

    Muistin pelaamiseen auttaa E-Epa 500 mg x 2 ja sit siihe viel Efamol 1000 mg. Kyl alkaa peuhii. 🙂

  8. Elegia says:

    Onneksi olet monilahjakas, niin voit ”lääkitä” itseäsi erilaisin toimin. Odottelemme hauskaa hammasharjatarinaa. Antaa sen muhia rauhassa, ettei se (hammaharjakin) masennu. Halitus ❤

  9. arleena says:

    Tarina muhii ja kasvaa, joskus saamme lukea sen.
    Ajatusten on annettava levätä ja rentoutua.

  10. harakka says:

    Kyllä se kiva hammasharjatarina sieltä vielä tulee, ja jos ei se, niin joku toinen sitten, hauska!
    Mutta ihania sun tekemäsi laukkku ja pikkuset korit, ihania!
    Sä olet kyllä niin tosi monitaitoinen nainen! Hyvä sinä!

  11. Unelma says:

    Odotellaan nyt, sieltä se tarina aikanaan pulpahtaa esille.

  12. sirokko says:

    Pitää aivojenkin antaa välillä levätä, luovuus löytää kyllä ulos muutakin tietä. Kertomattomat tarinat odottavat vuoroaan ihan varmasti, mihinkä ne sieltä aivolokerosta joutuisivat kun kerran sinne asti ovat päässeet.

  13. wordsbyirma says:

    Kivoja purnukoita! Sinä osaat vaikka mitä! En ymmärrä, miten näiden kaikkien ideoiden sekaan mahtuu masennus, mutta sitähän ei voikaan itse valita. Kaikki kestää aikansa, tulee ja menee….Keväiseen lepoon lähetän virtuaaliviltin, kietoudu ja odottele…

    • susupetal says:

      Joo, ei sitä voi itse valita sitä masennusta, Irma. Hallinnassa sitä voi yrittää pitää, säätää, eikä antaa sille niin paljon tilaa.
      Joskus onnistuukin siinä.

  14. miiwi says:

    Tarina tulee, kun on tarinan aika, nyt on kertomattomien tarinoiden aivolohko huiliaika.

  15. kaanon says:

    Toisinaan on hyvä antaa aivojen nukkua talviunta. Olen niin samaa mieltä kanssasi.

  16. Mk says:

    Ihanaa, kun on asioita joila ei ole kiire!
    Tai joita ei edes ole pakko saada valmiiksi.
    Tämä on hassua aikaa – aina pitäisi saada jotain aikaan, jotain valmiiksi, jotain päätökseen.
    Ja vain jotta voisi seuraavana päivänä aloittaa taas alusta, usein ne samat hommat.

  17. jl says:

    Minä myös suunnittelen muistavani (tosin muististani ei voi olla varma), olisi kiva kuulla hammasharjatarina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: