Kuunari Hekate

Olin aina haaveillut merimieselämästä ja kun elämäni päätyi siihen pisteeseen, ettei mikään enää pidätellyt minua maissa, pestauduin kokiksi kuunari Hekatelle, määränpäänä Buenos Aires. Laivan kapteeni ohjeisti minua sanomalla, että ruokaa piti olla riittävästi joka aterialla. Ruokavarasto oli ahdattu täyteen pihvejä, papuja, leipää, voita ja juomaa.

Aluksella oli kymmenen hengen miehistö kapteenin ja itseni lisäksi. Miehet karjuivat ja huusivat toisilleen raakapurjetta takiloidessaan. Olimme saapumassa aavalle. Vaikka miehistö oli kovaäänistä, he eivät häirinneet minua. He jättivät minut rauhaan ja se sopi minulle. Valmistin ruuan pöytään, he söivät ja lähtivät. Itse söin mitä jäljelle jäi, joskus enemmän, joskus vähemmän. En halunnut istua samaan pöytään heidän kanssaan, pidin yksin syömisestä.

Kapteenia näin harvoin, miehistön kuulin, ja enimmäkseen olin omissa oloissani. Illan tullen kapusin kannelle ja katsoin laskevaa aurinkoa. Yöni nukuin hyvin.

Olimme olleet matkalla viikon verran, kun huomasin, että pihviliha oli huvennut lähes olemattomiin. Etsin kapteeni käsiini ja kerroin ongelmasta hänelle. Hän vakuutti minulle, ettei ongelmaa ollut. Hän toimittaisi minulle tuoretta lihaa. Minulla ei ollut syytä olla uskomatta häntä, vaikka purjehdimmekin keskellä tyhjää. Hän hoitaisi asian, se riittäisi minulle. En yleensäkään murehtinut liikaa.

Parin päivän päästä löysin taiten leikattuja pihvejä ruokavarastosta. Kapteeni oli pitänyt sanansa. Paistoin pihvit puoliraaoiksi miehistön toiveiden mukaisesti ja kannoin aterian pöytään. Miehet tulivat syömään ja lähtivät. Yksi pihvi oli jäänyt jäljelle. Kohautin hartioitani, ei kuulunut minulle, jos pihvini eivät kelvanneet kaikille. Lihassa ei ollut mitään vikaa ja söin sen hyvällä ruokahalulla.

Viikon kuluttua sama toistui. Lihavarasto oli loppumaisillaan. Kapteeni sanoi hoitavansa asian. Seuraavan päivän ruokailussa kaksi pihviä jäi syömättä.

Olimme purjehtineet kauan, ajantajuni oli mennyt. Nautin päivistä, jolloin tuuli nousi ja riepotti meitä. Tyvenen hetket olivat yhtä mieluisia. Työni oli helppoa ja kapteeni sanansa mittainen mies. Liha ei päässyt loppumaan. Miehistö ei edelleenkään puhunut minulle, he tekivät töitään, murahtelivat toisilleen ja jättivät minut rauhaan.

Ankkuroituamme kuunarin Buenos Airesin satamaan kapteeni tuli luokseni. Hän kiitti minua ja kertoi, että olin ensimmäinen kokki, joka oli jaksanut pitkän purjehduksen. Muille kokeille matka oli muuttunut koettelemukseksi, joidenkin mieli oli järkkynyt ja heidät oli pitänyt sitoa keskimastoon, jotkut olivat hukuttautuneet mereen. Kapteeni kysyi olinko kiinnostunut uudesta pestistä. Vastasin myöntävästi ja kapteeni lupasi palata asiaan heti, kun hän oli saanut koottua uuden miehistön. Hyvästelimme toisemme ja erosimme. Jäin Buenos Airesiin, sillä tiesin, ettei odotuksesta tulisi pitkää. Kohta olisin jälleen merellä.

 

 

 

 

Advertisements

35 Responses to Kuunari Hekate

  1. Yaelian says:

    HIeno tarina! Toivottavasti laivakokilla oli mukavaa Buenos Airesissa.Mutta mistä ihmeestä ne pihvit ilmestyivät….

  2. Yaelian says:

    Kannibalilaiva! Hui!

  3. harakka says:

    Huiiiii, lentävä Hollantilainenko??

  4. arleena says:

    Mitenpäs aavalla merellä voi lihakauppaan mennä ostoksille. Ei mitenkään, kekseliäs kapteeni keksi keinotj a lihaa riitti . Vain miehistö hupeni., mutta saahan niitä lisää Buenos Airesista.

  5. Amalia says:

    Tämäpä onkin mielenkiintoista. Ihmettelen myös mistä liha??

  6. miiwi says:

    Tosiaan, lihaa riitti ja miehistö väheni :O Hmm….

    Kaunis kuva!

  7. deutschtropfen says:

    Huih. Ja hieno on kuvakin!

  8. Maarit says:

    Juuh, murahtelijat väheni ja maista sai lisää murahtelijoita. Hieno taru 😉

  9. Joskus, aikoja sitten, kun miehet olivat rautaa ja laivat puuta tuo on voinut tapahtuakin, oikeesti. Ajatuskin kyllä puistattaa ja tuottaa kauhun väristyksiä….

    Oli miten oli, nautin merimatkasta. Aina minä nautin merestä. Myrskystä ja tyvenellä keikkumisesta. Sellaista on elämä.

    Kannibalismiepäilyistä huolimatta tämä oli hieno tarina! Kiitos.

  10. Uuna says:

    Kokilla oli rento olo ja hän nautti merestä ja yksinäisyydestä. Onneksi ei ollut liian pitkä matka, muuten hän olisi jäänyt kapteenin kanssa kahden. Entä sitten…

  11. Elegia says:

    Suloinen lihanpaistaja ei vähästä hätkähdä. Mind your own business… Minäkään en näe kuin yhden syyn lihojen ilmaantumiselle. Melko nero kapteeni tavallaan, säästi myös palkoissa. Hyvin kerrottu ja jätetty kertomatta!

  12. vilukissi says:

    Hyvä ruoka parempi mieli…

  13. Polga says:

    Hieno tarina, pääsisinköhän kokin apulaiseksi seuraavalle reissulle – olen kyllä semi-vege niin että…

    Tämä muuten sopisi pariinkin julkaisuun…. 😀

  14. Alastalo says:

    ”Hauska” tarina. Ja kivasti kerrottu. Jäi ”ajatuksia2…

    Pitäisköhän pestautua tuolle laivalle merimieheksi? Matkasta taitaisi tulla loppuelämän paras matka.

  15. aimarii says:

    Huh sentään! Ei parannut kokin jäädä liikaa miettimään. Mahtoivatko merimiehet pohtia porukan vähenemistä?

  16. Hauska tarina , hiffasin vasta lopussa mistä lihapalat tuli … I Like 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: