Kun menee lujaa, niin menee lujaa, lujaa

 

 

 

Hypomania ei tarkoita sitä, että yhtäkkiä vain päättäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja karistaisi masennuksen pois. Ajattelisi, että maasta se pienikin ponnistaa, paistaa se päivä risukasaan ja aina on toivoa, kun elää.

Hypomania on itsestä riippumaton vaihe, se on lievää maniaa, jota voi esiintyä ihmisillä, joilla on bipolaarinen eli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hypomaniaa voi olla myös ihmisillä, joilla on toistuvia vakavia masennusjaksoja.

Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Toistaiseksi. Vakavan masennuksen ja hypomanian toistuessa riittävän monta kertaa on myös mahdollista, että diagnoosi muuttuu bipoksi.

Diagnooseista viis, ne eivät kerro mitään siitä, millainen ihminen on. Jokaisen tarina on erilainen.

Oma hypomaniani voi kestää päiviä, viikkoja. Se ei tarkoita, että oloni olisi hyvä, että olisin parantunut masennuksesta, selättänyt tuon mukanani kulkevan tyypin, joka on osa itseäni. Hypon aikana en ole niin ahdistunut kuin muulloin, mutta olen levoton. En pysy paikoillani. Teen tuhat asiaa yhtä aikaa. Sosiaalisuuteni lisääntyy. Viime viikolla jopa soitin eräälle ystävälleni. Hän luuli, että jotain vakavaa on tapahtunut, sillä en koskaan soita kenellekään.

Unentarve vähenee hypon aikana. En nuku edes päiväunia, joita yleensä rakastan. Yöuniksi riittää viisi-kuusi tuntia. Toista kuin masennuksen aikana, jolloin mikään uni ei riitä.

Suihkussa käynti ei ole ongelma, kun on hypomaaninen. No, tuleepahan hiukset silloin pestyä vähän useammin.

Rahan kanssa minun on oltava tarkkana. Tuhlailu lisääntyy, kun olen vauhdissa. Onneksi maniani on lievää laatua, en tilaa ja osta kaikkia niitä juttuja, joita himoitsen. Tiedän, ettei minulla ole varaa siihen.

Hypomanialla ei ole mitään tekemistä flown kanssa. Hypojakson aikana voin toki saada aikaan uusia tauluja, kirjoittaa tarinoita ja innostua valokuvaamisesta jälleen kerran, mutta välttämättä niin ei käy. Inspiraatio ja tekemisen pakon virta on jotain ihan muuta kuin hypo, sillä vaikka hypomania antaa siivet, se ei lennätä pitkälle. Hypon takana on, hetkellisestä toimintakyvyn kohenemisesta huolimatta, ahdistus ja tyhjyys sisälläni sekä tieto siitä, että nämä päivät, nämä viikot tulevat päättymään yhtä nopeasti kuin ne alkoivatkin. Sitten putoan ja väsymys on valtava. En jaksa mitään, en ketään, eikä unta voi saada riittävästi.

Olen aika sinut itseni kanssa. Tunnen ”sairauteni”, vaikka en osaa enää ajatella sitä sairautena. Masennus on osa minua, samoin hypomania. Olen sellainen ihminen. Joku voisi sanoa, että tämä kaikki on luonteenpiirre, samaa olen miettinyt itsekin. En ole innokas antamaan diagnoosia tunteilleni. Diagnoosit eivät muuta mitään. Ne saattavat auttaa oikean lääkityksen löytymisessä silloin, kun lääkitystä tarvitaan.

Miksi kirjoitin tämän? Olen kertonut täällä ja muualla niin paljon masennuksesta ja miltä se tuntuu, että ajattelin olevan aika tuoda esille tämä toinen puoli minusta. Lievästi annosteltuna hypomaaninen jakso tekee hyvää, ainakin saa kauan roikkuneet asiat vihdoin tehdyksi. Siitä olen tyytyväinen. Ja kirjoittamalla ja puhumalla julkisesti näistä asioista, yritän vähentää pelkoja, ennakkoluuloja ja tabuja sen suhteen, millaista on, kun ihmisellä on mielenterveytensä kanssa pulmia.

Vaikka olen hullu, olen aika ok, vai mitä 😉

 

 

 

 

Mainokset

68 Responses to Kun menee lujaa, niin menee lujaa, lujaa

  1. Crane says:

    Voi Susu,oon sanonut ennenkin ja toistan taas itseäni; sä oot enemmän ok, kuin kakssataa ns. normaalia(mitä sekin sitten tarkoittaa…) tyyppiä yhteensä! Harvalla on rohkeutta paljastaa hulluutensa avoimesti ja siksi on älyttömän hienoa, että kerrot näistä jutuista ja jaat asiallista tietoa…. Kokemuksiesi kautta moni huomaa ettei olekaan yksin samassa tilanteessa ja jo se auttaa selviämään…
    LAittaisin tähän ison läjän aurinkoisia hymynaamoja, jos vaan osaisin…!
    Aurinkoa sinulle:)

  2. Polga says:

    Hypo on joskus hyväksi 😀

  3. Millan says:

    Erittäin ok:han sinä olet 🙂 Niin tosiaan jotkut asiantuntijoin työskentelevätkin ajattelevat, että persoonallisuustyypistähän tuossa on kysymys.Ehkä jollekin on helpompaa ajatella olevansa sairas. Jotkut taashauavat uskoa olevansa ”normaaleja”, koska sairaus edustaa heille heikkoutta ja huonoutta.

    Itse olin nuorena juuri tuollainen, osa-aika-aktiivinenja vauhdikkaamman jakson aikana olin pienen hetken itseeni tyytyväinen, mutta se loppui viimeistään siinä vaiheessa, kun innostuksen puuskien jälkiä piti ruveta siivoamaan. Masennuksen kroonistuttua ja muututtua vaikeaksi olen vajonnut loputtomaan pimeänjähmeään jääkauteen. En jaksa mitään. Joskus suorastaan kaipaan niitä vauhtiin sysäyksiä..

    • susupetal says:

      Millan, minulla on myös kokemusta tuosta jäämisestä pimeäänjähmeään jääkauteen, silloin ajatus vauhdikkaammasta vaiheesta tuntuu mahdottomalta ja onkin sitä.

      Käsitteet sairas ja terve ovat niin vaikeasti määriteltävissä. Nyt en jaksa ajatella asiaa.

  4. Mymskä says:

    Mitenkäs se nyt meni, hullu saa olla, muttei… Jotain?

    Hypo on tervetullutta vaihtelua masennukselle, mutta ei mikään pelastus tai paraneminen kuitenkaan. Ei se ole mitään ”ihanaa luomisen tuskaa”, pelkkää tuskaa vain, vähän eri muodossa kuin masentuneisuus. Minä en saa silloinkaan mitään taiteellista aikaiseksi, en pysty keskittymään. Hypojaksot ovat kyllä lieventyneet lähes olemattomiin, samalla kun masennusjaksot ovat loiventuneet. Tai jotenkin noin, en tiedä.

    Tulisi joskus se flow.

  5. Elegia says:

    Tämän paremmin ei olisi voinut hypomaniasta kirjoittaa, amen. Tunnistan TÄYSIN itseni. Ja hypomania ei tosiaan ole valinta niin kuin ei masennuskaan ole. Lisäksi nämä eivät ole riippuvaisia siitä, miten ulkoiset tekijät ovat.

    Minulla oli erään kerran kamala tilanne: olin jäämässä asunnottomaksi (omistaja myi kämpän, jossa olin vuokralla) eikä Helsingissä ollut mitään toivoa saada kämppää, koska ”luuletko olevasi ainoa, joka on jäämässä asunnottomaksi – moni on jo!”

    Onnekseni minulla oli alkamassa hypomania-jakso eli en pahemmin jaksanut mistään stressata ja muutenkin olin touhukas. Leijailin pilvissä ja siinä samassa huumassa sain järkättyä itselleni kämpän ykistyiseltä taholta about viikossa.

    Hypomania ei ole sama kuin onnellisuus – se on juuri sitä, mitä Susu kirjoitti: levottomuuden täyttämää toimintaa, pakkomielle tehdä koko ajan jotain. Itse en malttaisi hypon aikana nukkua, koska olen niin täynnä virtaa. Se ei tarkoita, että saan mitään oikeasti aikaiseksi.

    Nostan todellakin sinulle, Susu, hattua, että rohkenet näistä kirjoittaa.

    Minäkin mietin, mikä osa on sairautta, mikä persoonaa. Luulen, että kroonistuessaan näistä tulee osa persoonaa. Sen kanssa on vain elettävä. Vaikkei aina huvittaisi.

  6. Heljä says:

    Kiitos tästä! Olet ookoista ookoin. Huippu ookoo.

    Kun luin tätä niin totesin, etten ole vieläkään ihan täysin sinut masennukseni kanssa. Kirjoitan siitä avoimesti ja puhunkin jos kysytään. Mutta silti tulee epäilyksen hetkiä (yleensä jonkin nettikommentin tai artikkelin jälkeen), että mitä jos vain sittenkin olen saamaton ja laiska. Järki sanoo, etten ole mutta yksinäisinä hetkinä ei voi välttää omia epäilyjään omasta itsestään. Kuitenkin tiedän, että ilman lääkitystä en nousisi sängystä enkä pystyisi huolehtimaan, että lapsi pääseen kouluun ja koulusta.

    Hypomaniaa ei ole kuin ajatuksissani; näen kuinka saan loppuun tehdyksi keskeneräisiä asioita, kuinka kävelen korttelia ympäri, kuinka hoidan ihmissuhteitani. Joskus jopa näen sieluni silmin kuinka menen suihkuun heti herättyäni enkä vain viime tingassa silloin kun on aivan pakko poistua kotoa. Mutta jotenkin on toiveikasta, että jospa minäkin tuollaisen kohtauksen jonain päivänä saisin. Edes hetkeksi… vaikka puoleksi päiväksi kerrallaan – miten mukava olisikaan, jos niitä voisi tilata jostain ja merkitä kalenteriin. Vaan taitavat tulla kuin masennuksen aallot; ennalta arvaamatta, usein juuri silloin kun et ole valmis.

    Lähetän kevään tuoksua ja nurmikon ikuista vihreyttä!

    • susupetal says:

      Saamaton ja laiska,,,ne ovat häiritseviä ajatuksia, Heljä. Masennuksen selättämisessä tarvitaan joskus häiritseviä ajatuksia. Joillekin se voi olla apu. Kunhan ei syyllistä itseään liian paljon. Masentuneehan sitä yleensä syyyllistää itsensä kaikesta.

      Onneksi sinulla on järki, joka on oikeassa.

  7. roosa says:

    Sellaista tää on, kiitos Susu.

  8. kirsti says:

    Jostain syystä hypomania sanana kuulostaa siltä kuin maniaan ois vielä lisätty kierroksia, vaikka se onkin lievennetty versio. Olet enemmän kuin ok Susu:)

  9. Hipsi says:

    Jokaisella on vapaus kertoa elämästään kuinka haluaa. Jokainen ihminen on OK. Haluan vain korjata sen tiedon jota tässä levitetään masennuksesta ja sen hoidettavuudesta, koska ne ovat vääriä väitteitä ja ennakkoluuloja.

    Jokainen lievään tai keskivaikeaan masennukseen ”sairastuneista” toipuu joko ihan itsekseen tai asianmukaisen hoidon ja avun ansioista noin 1-3 vuodessa. Pysyvästi. Vaikeata depressiota sairastavista parantuu ja toipuu keskimäärin noin 3-7:ssä vuodessa, mikäli on halukas ottamaan vastaan asianmukaista hoitoa. Tai sitä on saatavilla.

    Pelkkä lääkehoito ei auta, kuten ei silkka diagnosointi. Mutta niihin voi jäädä koukkuun. Lopunelämänsä ajaksi. Kuten blogitekstistä käy ilmi, siinä ei puhuta kuin diagnooseista.

    Masennuksen kanssa on vähän kuin alkoholistilla juomisen kanssa. Alkoholismista ei voi päästä irti vain puhumalla tai kirjoittamalla toisille alkoholisteille miltä krapula tuntuu tai jatkuva juominen. Ellei kierrä korkkia kiinni, elämä ei muutu. Kuntoutuminen ja toipuminen edellyttää muutoshalukkuutta ja sitoutumista, joskus jopa vuosia kestävään hoitoon.
    Mielen sairastuessa ihminen tarvitsee toisten apua sekä ammattilaisten asiantuntemusta. Useimmat elämää haittaavat psyykkiset sairaudet ovat useiden erilaisten nykyisten hoitomuotojen avulla hoidettavissa ja autettavissa niin, että voi elää sellaista elämää jota eivät haittaa nämä täällä luetellut oireet tai oireilu.

    Se, ettei täällä kommentoijia ole hoito tavoittanut tai ettei se syystä tai toisesta ole mahdollista, ei tarkoita sitä etteikö masennuksesta toipuminen tai parantuminen täysin oireettomaksi olisi mahdollista.

    • susupetal says:

      Hipsi, mitä ihmeen väärää tietoa tässä levitetään masennuksesta? Ja miten sinä näet, että tässä tekstissä puhutaan vain diagnooseista?

      ”Mielen sairastuessa ihminen tarvitsee toisten apua sekä ammattilaisten asiantuntemusta.” Näin kirjoitit ja olen samaa mieltä. Olen tässä blogissani kertonut, että omaan hoitooni on kuulunut muutoshalukkuutta ja sitoutumista, jota peräänkuulutit. Lääkehoidon lisäksi olen saanut apua päiväsairaalajaksoista, joita on takana kuusi. Olen ollut eri vertaisryhmissä, olen niissä edelleen. Käyn säännöllisesti psyk.polilla. Minulla on menossa kolmas vuosi yksilöllistä terapiaa, olen saanut siihen kelan tuen.
      Omaan sairaudenhoitooni kuuluu myös masennuksesta puhuminen avoimesti, esimerkiksi täällä blogissa tai muualla, ihan elävässä elämässäkin.

      Kirjoitat, että vaikeata depressiosta sairastuvista parantuu ja toipuu keskimäärin 3-7 vuodessa. Näin voi olla joidenkin kohdalla, tunnen sellaisia ihmisiä. Mutta tunnen myös muita, joilla vakava masennus toistuu jatkuvasti, eikä silloin puhuta parantumisesta muutamassa vuodessa. Nämä ihmiset eivät kroonistu, evätkä jää koukkuun diagnoosiinsa. Ei, he kärsivät ja siksi tuntuu loukkaukselta väitteet, että vakavastakin masennuksesta toivutaan kunhan nyt muutama vuosi menee ja olet muutoshalukas.

      Ihminen voi tehdä valintoja monen asian suhteen, mutta vaikka olisi kuinka hyvä oman sairauden tunto, vaikka kuinka hyvin osaisi lukea itseään ja tunnistaa oireet, masennus voi silti hiipiä takaisin. Ei se ole silloin valinta.

      Minulle jäi olo, että luit tekstini tulkiten sen omien tuttujen ennakkoluulojesi kautta. Epäluuloisuus ja epäluottamus ihmisten rehellisyyteen tekee omasta elämästä raskaan.

  10. Niin on ja vauhtia ei itse pysty määräämään. Mania tulee silloin kun se haluaa säähän tai vuodenaikaan katsomatta. Se ei kysy, onko nyt sopivaa tulla. Se vain tulee. Ei auta vaikka yrittäisi olla peiton alla piilossa, se tulee sinnekin. Ajaa sängystä ylös ja lähettää kauppaan tekemään tyhmiä ostoksia. Se hätistää ja patistaa, ei anna hetken rauhaa. Olen joskus pyytänyt manialta, että laita minut tekemään suursiivous, vaan ei. Ulos pitää mennä tekemään… tekemään… jotain. Monta kertaa olen viimeiset senttini käyttänyt johonkin esineeseen, joka oli pakko ostaa, vaikka en sitä tarvinnut. Esim. rautainen saippuakuppi. höh.
    Öisin nukun 3-5 tuntia. Onneksi se tulee harvoin. Ei kukkaro kestäisi….. Vaan eipä se masennusnotkahduskaan herkkua ole. Ihminen lakkaa olemasta.

    Mitä toipumiseen tulee tästä sairaudesta, en osaa sanoa. Se on ollut mukanani ehkä noin 7 vuotta. Olenko ollut halukas vastaanottamaan hoitoa. No kyllä hitossa. Pillereitä sain, mutta terapiaa, jota olisin tarvinnut en saanut, kun olin liian vanha. Muutenkin loppuunpalanut. Sairaseläkkeelle jäänyt. En siis allekirjoita edellisen kommentoijan ajatuksia. Mutta yksilöt on yksilöitä. Jokainen kokee tunteet omalla tavallaan. Mietin, että olikohan tuo Hipsun teksti terveyskeskuksen potilasoppaasta masennuspotilaille (kaksisuuntaisesta mielialasta kärsiville). Anteeksi. En tarkoittanut pahaa, mutta se tuli mieleeni.

    Masennuksen kourissa kotona taistellessa aloin blogittamisen. Siellä tapasin ihmisiä. Erilaisia ihmisiä. Siellä tapasin sinut SusuPetal. Omista vaikeuksistasi huolimatta olet jaksanut laittaa pienen (joskus iiiiisoon) ystävällisen, kannustava sanasen kommenttilaatikkoon. Sydämellisyytesi on jopa virtuaalisesti aistittavaa. SINÄ OLET OK, isolla oolla ja isolla koolla. Sinä olet rakas ystävä. 🙂
    Kiitos virtuaalivertaistuesta.

    (sorry että näin pitkään aloin paasaamaan) 😉

  11. harakka says:

    Mulla oli kerran ystävä, joka sairasti tätä sairautta. Nyt hän on kuollut, hän menehtyi autoonnettomuudessa.
    Mutta kuljin hänen mukanan, kun hänellä oli pahoja ja hyviä aikoja.
    Hän sai lääkkeitä sairauteensa ja myös hän kävi terapiasssa.
    Tämä sairaus on sairaus sairauksien joukossa ja tarvitsee lääkettä, niinkuin muutkin sairaudet.
    Ja oli Susu vaan hyvä, että kerroit tästä, tieto auttaa aina.
    Ja hullu sä et missään nimessä ole Susu, olet paras!

  12. kimmeli says:

    Upea kirjoitus!!! Siis ihan kauhiasti kiitos! Kun ei kärsi masennuksesta, on hyvä tietää, mitä se on! Osaat aina niin hyvin kertoa siitä. Kertomalla lisäät ymmärrystä. Oot paljon enemmän kuin vaan ok, olet ihan huippu!

  13. miiwi says:

    Onneksi on rohkeita ihmisiä, sellaisia kuin sinä, jotka uskaltavat kertoa omia kokemuksiaan ja herättää tietämättömät ajattelemaan ja ehkä muuttamaan ennakkoluulojaan. Vaikka sitä kuinka kuuntelisi omaa järkeään, niin voimakas tunne tulee syvältä sisältä ja ottaa vallan. Silloin on loukaavinta kuulla neuvoja miten sinä itse voisit parantaa itsesi.

    Sinun teksteistäsi oppii ymmärtämään masennusta ja sen monia ulottuvuuksia paremmin kuin lääkärikirjoista konsanaan. Ainakin itseäni ne ovat auttaneet paljon. Olet järkevämpi kuin moni itseään järkevänä pitävä onkaan!!

    • susupetal says:

      Miiwi, jotkut lukevat tätä omaa tarinaani ikään kuin kertoisin kaikista masentuneista. Tämä on vain minun elämääni ja itse onneksi tiedän sen parhaiten.

  14. Hipsi says:

    Olen seuraillut sivusta tätä, ja kauemmas hipsin, sanon vain tämän:

    Puhut, olet puhunut, niin itsestäsi ja muista masentuneista vain ja ainoastaan erilaisten psyk.diagnoosien kautta. Kilpaillut sekä kisaillut masennustestipisteillä. Tunnen ja tiedän myös useita mielenterv. ongelmista kärsiviä ja he selviävät, hienosti useimmat. Leimakirveet ne vasta loukkaavatkin, koska kirveissä on terä. Jokaisella ihmisellä on nimi. Nimettömänä ja kasvottomana netissä tästä asiasta puhuminen ei edistä avoimmuutta eikä riko tabuja – ainoastaan vahvistaa niitä.

    No, en tiedä miten sinulle käy sairautesi kanssa, sanoit ettet ole sairas, että ”se” (diagnoosi: masennus) on luonteenpiirre, mutta luonnetta tai sen erilaisia piirteitä harvoin, tuskin koskaan, lääkitään. Ja ellei ole mielisairas, kärsi ongelmistaan, niin ei kai sitä sairaalahoitoakaan tarvitse tai muita psyk.palveluja?

    Vaikea masennus ei hoidu pelkällä lääkehoidolla, se tiedetään, on tiedetty kauan. Tämä ei ole mielipide eikä asenne eikä ennakkoluulo vaan hoidollinen fakta. Vastaukset täällä kertovat sen, että jollei hoitoa saa, niin toipuminen on joko mahdotonta tai hyvin hidasta. Jos luit tarkkaan kirjoittamani, siinä sanottiin: mikäli hoitoa on mahdollista saada, silloin elämänlaadun kohentumisen mahdollisuudet moninkertaistuvat ja sairaudenimu vähenee, jopa täysin olemattomiin.

    Uskon kyllä, että osa ihmisistä ei hyödy kuin vain vähän siitä mitä on tarjolla: hoidoista vertaistuesta jne jne – ei kaikki alkoholistitkaan koskaan parane sairaudestaan, vaikka mahdollisesti käyvät katkolla. Alkoholisti on silti ihminen siinä kuin kuka tahansa. Mutta heidänkään sairautensa ei ole kaikki mitä heissä on, sairaus/diagnoosi ei ole yhtäkuin koko tuo ihminen.

    Olet ehkä mielisairas, mutta se ei ole kaikki mitä sinussa on. Se on vain osa ihmisenä olemista. Ihmisenä olemisen ongelmat ovat kaikille yhteisiä, kärsimystä on, sitä ei ehdoin tahdoin tarvitse lisätä. Kovin korkeita muureja ei terveiden ja sairaiden välille kannata rakentaa. Ellet sinä ja ystäväsi ole saaneet sellaista hoitoa josta olisi saanut pysyvää apua tai helpotusta vaivoihinsa, niin sille ei varmaan kukaan mahda mitään. Sen voi valita rakentaako identiteettitarinansa erilaisista diagnooseista vaiko toisin sanoin.

    Muutama nimettömänä netissä suunsa avaava ei tee tyhjäksi sitä tosiasiaa etteikö suurin osa masennuspotilaista toipuisi, eläisi elämäänsä kärsimättä liiallisesti elämää haittaavista oireista. Se on väärän tiedon jakoa. Vain sen halusin korjata, ja korjasin.
    Kaikkea hyvää, t. Hipsi

    • susupetal says:

      Voi Hipsi, kun seurailet sivusta näitä mielisairaan horinoita, niin eikö ole tullut mieleen, että turhaan kidutat itseäsi lukemalla sanojani. Armahda itsesi, älä kiusaa itseäsi olemalla täällä.

      Suurin osa masentuneista voi toipua, mutta tuntuu, ettet ymmärrä, että kerron täällä omasta elämästäni, omasta masennuksestani. En kerro kaikista masentuneista, he kertokoot siitä itse, jos haluavat.

      Vai vahvistan minä tabuja. Tuo on niin hupaisaa, etten pysty edes vastaamaan siihen.

      Mielisairas olen ja psyk. palveluiden piirissa, mutta se ei estä minua miettimästä luonteenpiirteiden käyttäytymistä sairauteni eri vaiheissa. Niin mielenhäiriö, luonne, kroppa ja muut itsessäni tekevät minusta minut, olen yhtä kaikkien noiden elementtien kanssa.

      Sinua en tunne, mutta tunnen itseni ja tiedän, mistä kirjoitan. Toivoisin, että sinä, jos välttämättä haluat kiduttaa itseäsi olemalla täällä, lukisit sanani niin kuin ne kirjoitin, etkä täyttäisi rivejä omilla olettamuksillasi minusta. Sinä et tunne minua.

  15. mm says:

    Lähetin sinulle viestiä.
    Ihminen, joka kirjoittaa omasta elämästään, lähettää aina oikeaa tietoa. Toisten elämästä kirjoittelu jääköön omaan arvoonsa.

    • Hipsi says:

      Näinpä se on, ihminen joka kirjoittaa omasta elämästään, lähettää oikeata tietoa. Tosin meitä ihmisiä on niin monenlaisia, myös tämän aiheen keskellä ja sisällä sekä ympärillä.

      Toisten totuus on vaan toiveikaampi kuin toisten.

      • Elegia says:

        Minusta Susun postaus oli varsin realistinen ja jopa toiveikas. Tietty jos lukija olettaa, että pitää lennellä pilvilinnoissa ja syleillä alati maailmaa, niin ei ehkä sitten.

        • Hipsi says:

          Mitä maailmaa syleilee, sen kanssa sitten kai elää.

          • No huh, huh! Täällähän Hipsu- nimimerkin takana esiintyy oikein ”asian tuntija”!
            Jokainen kokee oman sairautensa omalla tavallaan. Siitä avoimesti kirjoittaminen on hyvästä, niin itselle kuin ehkä muillekin sairastuneille. Et sinä, eikä kukaan muukaan voi sanoa miten sairaan tulee tautiaan sairastaa ja miten siitä toipua ja koska.

            Minusta kirjoittelusi, joka on panettelevaa, syyttelevää, täytyy jättää omaan arvoonsa.

        • susupetal says:

          Elegia, tuntuisi oudolta, että kirjoittaessani omasta elämästäni, minun pitäisi sisällyttää siihen muidenkin elämät.

      • susupetal says:

        Hipsi, toiset kirjoittakoon siitä toivekkaasta, itse kirjoitan omasta elämästäni.

    • susupetal says:

      Kiitos viestistä, mm.

  16. yaelian says:

    Kiitos tästä postauksesta SusuPetal. Olet jotenkuten entistä enemmän todellinen,vaikken ole sinua koskaan oikeasti tavannutkaan.
    Olen nuorempana tuntenut läheisesti muutaman ihmisen,jolla selvästi oli tätä samaa hypomaniaa,mutten silloin tiennyt mitä se oli,ihmettelin vain.
    Olet kyllä ihanan ok 🙂
    Hali,Yaelian

  17. Uuna says:

    Kun kirjoitat itsestäsi ja erilaisista jaksoista, kirjoitat myös taiteilijasta. Taiteilija sinussa varmaan vahvistaa näitä jaksoja tai tuo niitä enemmän esille.
    Monille kevät on vaikeaa aikaa, koska aurinko paljastaa todellisuuden, tai sen, mikä tuntuu todelta. Minulle kevät on uuden aikaa. Vaikka olisin millaisessa montussa tahansa, keväällä saan voimia kömpiä sieltä pois ja löydän jotain uutta. Aina kun elämästäni on karsittu jokin minulle olennainen piirre, keväällä löydän uutta tilalle. Tiedän että saan olla onnellinen siitä.

    Lyhytkin onnen tai jaksamisen tunne on arvokas. Sitä voi muistaa silloin, kun ei jaksa. Paitsi jos ei jaksa ja ärsyttää ajatellakin, ettei jaksa. Jotta tästä ei nyt tulisi romaania, toivon, että olet päässyt hetkeksi pinnalle. Muistan sen yhden maalauksesi, missä pää oli pinnalla. Katsele maisemia ja kaiva liidut esiin. Toivon että jaksat …

    • susupetal says:

      Uuna, hyvä lukea, että kevät antaa sinulle voimia. Ennen minullakin oli noin. Nykyään vuodenajat eivät vaikuta samalla tavalla, kahtena kesänä olen ollut masentunut, enkä edes nähnyt aurinkoa.

  18. arleena says:

    Kiitos, että kerroit. Moni asia selveni minulle. Näyttää, että olet sinut masennuksen kanssa.
    Tiedät mitä se vaatii ja miten se toimii.

    • susupetal says:

      Arleena, omasta mielestäni olen aika sinut masennuksen kanssa. Toisaalta, on se kyllä sellainen kumppani, että aina välillä se yllättää.
      Onneksi nykyään harvemmin, koska oma sairauden tunto on tullut paremmaksi.

  19. Alastalo says:

    Hei Susu. Olet erittäin ok. Itseasiassa enemmän. Paljon enemmän. Jonkinllainen henkireikä. Ainakin meille lukijoillesi. Olet ihminen!

  20. sirpa says:

    Hulluhan sinä olet ja hurmaava, lahjakas, hyväsydäminen, kaunissilmäinen, huumorintajuinen, ihana ihminen.:)
    Ps .itse olen kovin alakuloinen ja surullinen tällä hetkellä. Kuukausi sitten äkkikuolema vei rakkaan äitini. Tuntuu kuin olisi harmaan tahmean seitin alla, josta ei pääse pois. Ystävien ja sukulaisten lisäksi saan lohtua lukemalla vanhojen ”blogiystävieni” tarinoita. Sinä kuulut niihin.

    • susupetal says:

      Sirpa, minusta tuntuu, että sinähän melkein tunnet minut!

      Ikävää kuulla äidistäsi. Äkkikuolema tuntuu pahalta jäljelle jäävien osalta. Toinen vanhemmistani kuoli myös äkisti, muistan edelleen sen shokin ja surun.
      Iso halaus sinulle.

  21. Päivitysilmoitus: Tervetuloa uuden kirjani julkistamisbailuihin! « SusuPetal

  22. Helmipöllö says:

    Olet ok, näen jatkuvasti pöllömpiä.

  23. Unelma says:

    Hyvä tyyppi olet. Halit sen kunniaksi.

  24. Maarit says:

    Minulla oli nuorempana mania-masennusjaksoja, paniikkihäiriötä ties mitä, en tiennyt nimeä, enkä osannut hakea apua. Terapian ja lääkityksen jälkeen elämä on tasoittunut ja tietenkin(niinkuin aiemmissa kommenteissa) on oppinut tuntemaan ittiänsä. Tämän kevään tulo on ollu helpompi, toukokuusta en vielä tiijä. Yhtä ”luonteenpiirrettä” kannan kuolemaan asti, kun tunnustin sen itelleni, sen asian kans pystyy elämään. Ennen se ”invalidisoi”, nykyään vain haavoittaa. Eihän me Susu ihan täydellisiä haluta olla, vai mitä?

    • susupetal says:

      Maarit, onneksi emme ole täydellisiä. Järkyttävää kyllä tuo, että et saanut huonoon oloosi nimeä tai apua. Rankkaa. Tuttua.

      Onneksi tilanne on muuttunut.

  25. Huh oon näköjään jänyt paitsi jostakin. On ollut tota univelkaa varasossa likaa paripäivää meni nukkuessa. Hauska, huomaavainen, fiksu .. ihminen olet Susu 🙂

  26. aimarii says:

    Minäpäs en osaa tähän kommentoida muuta, kun olet just ihan ok kja tykkään sinusta hyvin paljon.

  27. meri says:

    susukulta

    terveyttä on monenlaista – jokaisella omansa. eläytyminen toisen ihmisen maailmaan on paras lääke anonyymien moralismia ja yksioikoistamista vastaan.

    terveys on hirvittävän laaja käsite. jokainen kuuluu koko elämänsä ajan vauvasta vaariin johonkin riskiryhmään. lapsuusvuodet lyhentävät jäljellä olevaa elinikää, nuoruus on vanhuutta ennakoiva oire ja vanhuus osa tautioppia.

    maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan terveys on täydellinen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila, eikä pelkästään taudin tai vamman poissaolo. tämä määritelmä on hiukan ongelmallista, sillä sen mukaan kukaan ei olisi terve ja kaikki jonkunlaisen hoidon tarpeessa.

    tunnetun filosofin friedrich nietzschen mukaan ei ole olemassa yhtä terveyttä vaan monta erilaista. yhdellä tavalla sairas, toisella tavalla terve. tärkeintä ovat sinun päämääräsi, omat voimasi, sielusi ihanteet, unelmat ja haaveet, nietzsche sanoo.

    hyvän haltuun, susu!

    ps. wordpress ei anna kommentoida oikealla spostilla

    • susupetal says:

      Meri, satunnaiset anonyymit eivät keikauta, mutta säännöllinen ja harkittu hyökkäys aina, kun kirjoitan mielenterveysasioista, on turhauttavaa. Mutta eihän ihminen voi sille mitään, jos on paranoidinen. Sympatiani, vaan ei sääliä.

      Nietzsche on asian ytimessä.

      Jep, wordpress temppuilee, s-postiksi voi laittaa minkä tahansa keksityn osoitteen, pitäisi toimia, kuulin.

  28. Obeesia says:

    Olet ok. Samoja piirteitä tunnistan itsessäni, ehkä lievempinä. Olen ajatellut, että minä olen vain tällainen, sukuuni tullut.

  29. wordsbyirma says:

    Meitä on niin moneksi, susu. Erilaisia hulluuksia, mitkä reipottelevat itsekutakin, enemmän tai vähemmän, harvemmin tai usein. Sisäinen kärsimys on vaikea osoittaa ulkoisesti, ei usko, että voi olla niin vaikeaa, jos se ei näy päällepäin, konktettisesti. Ihmiset eivät ymmärrä, luulee, vaikka myötätuntoa löytyy pitkälle, ja mikä parasta, ympärillä on ihmisiä jotka rakastavat sinua. Aina ei voi auttaa mutta mukana voi elää. Tukea. Olla. Vaikka tuntisi olevansa yksin, niin ei koskaan ole, sillä olet rakastettu ainakin kaikkien virtuaaliystäviesi kautta. Olet meille tärkeä ystävä, jota emme jätä <3.

  30. mm says:

    Poikkesin nyt vasta täällä uudestaan, koska linkitit tänne. Huomasin, että tuo pahin purkaus oli taas lähtenyt minun kommentistani. Se on tietty ymmärrettävää, koska niin se on lähtenyt ennenkin. Tuli jotenkin syvästi paha olo. Ihan fyysisestikin.
    Onneksi Susu olet sellainen kuin olet. Meille kaikille! Me ollaan sankareita kaikki, tavalla tai toisella 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: