Tuulen Tyttö

 

 

Tapasin Tuulen Tytön Asematunnelissa. Hän istui kaiteella ja katseli alas Kompassitasanteelle. Hän viittoi minut luokseen. Istu viereeni, hän pyysi, tästä näkee hyvin ihmiset. Minä pidän korkeista paikoista.

Nousin varovasti kaiteelle. Kaide oli todellakin korkea. Tyttö tarttui minua kädestä. Älä pelkää, hän sanoi, et sinä putoa. Minun nimeni on Tuulen Tyttö, mikä sinun nimesi on?

Kerroin hänelle nimeni. Vähitellen jännittynyt, putoamiseen varautunut vartaloni rentoutui, mutta en päästänyt irti tytön kädestä.

Minulla on tänään tyyntymispäivä, Tuulen Tyttö hymyili. Pakko pitää sellaisia, vaikka en niin välitäkään olla paikoillani. Mutta en todellakaan käy tyyntymässä missään hiljaisessa paikassa, tarvitsen liikettä, ja koska en voi itse tanssia, katson ihmisiä, jotka tanssivat. Huomaatko, he ovat koko ajan liikkeessä?

Katsoin varovasti alas, huimasi, mutta tunsin otteen kädessäni. Yleensä en katsonut kohti ihmisiä, he olivat liian pelottavia, nopeita, outoja. Nähdessäni heidät alapuolellani, he eivät näyttäneet enää niin vaarallisilta.

Kysyin, miksi Tuulen Tytön piti viettää tyyntymispäiviä. Tuuli on elämäni, mutta aina välillä pitää vetää henkeä, hän kertoi, muuten ei jaksa, tiedäthän? Nyökkäsin, tiesin sen hyvin. Tuntui, että koko elämäni olin joutunut vetämään henkeä, varastoimaan kaiken mahdollisen hapen sisääni, jotta voisin elää.

Tuulen Tyttö nousi seisomaan kaiteelle vetäen minut mukanaan. Jalkani olivat huterat, enkä enää uskaltanut katsoa alas. Suljin silmäni. Nyt olen vetänyt tarpeeksi henkeä, Tuulen Tyttö ilmoitti, minun on aika lähteä. Alan olla levoton, haluan liikkeelle, haluan tanssia!

Ota minut mukaan, kuiskasin. Minäkin haluan tanssia tuulena.

Avaa sitten silmäsi, Tuulen Tyttö sanoi, niin mennään. Tuulen mukana. Tule.

 

 

 

 

 

Mainokset

22 Responses to Tuulen Tyttö

  1. miiwi says:

    Aah! Kaunista!

  2. yaelian says:

    Ihana tarina ja myös kuva:) Tykkään!!

    http://appelsiinipuunalla.blogspot.com/

  3. Uuna says:

    Näin tarinan nimen blogini rullauksessa ja piti heti tulla katsomaan. Halusin nähdä ja kuulla Tuulen tytöstä.
    Minäkin lennän välillä liian lujaa ja pitäisi malttaa tyyntyä, mutta lentäminen on niin upeaa.
    Kiehtova tarina, hiukan surullinenkin jotenkin, mutta silti uskon lentoon.

  4. Deme says:

    Tanssia tuulena. Upea kertomus.

  5. Aloin itkemään. Oli niin kaunista, herkkää.

    Tanssi tuulessa….. Tuulen tyttöön oli hyvä tutustua.

  6. harakka says:

    Kuinka ihanaa olisikin lentää tuulentytön mukana!

  7. sirokko says:

    Ihana tarina. Tuulen tyttö on jo nimenäkin herkkä ja kiehtova, kerronnassasi nuo ominaisuudet säilyivät upeasti. Kauniin surullista.

  8. Olen itsekkin ajatellut että tosta metrotasanteelta olisi mahtava lentää tuulen tytön lailla, no ajatukseksi jäänyt. Tuttu paikka Kompassi, parituntia kerran pyörin kameran kanssa portaita ylos ja alas. Ennen siinä oli Nuorten tieto- ja neuvontapalvelu Kompassi, niin joskus 80-luvulla…

  9. wordsbyirma says:

    Kaunis kertomus. Tunnen tilanteen, jolloin olen hengittänyt niin syvään raikasta ilmaa, että luulen sen riittävän loppu elämäkseni. Ja tuuli on pyörähdellyt ympärilläni kuten Tuulen tyttö. Palaan tunteeseen usein. En ole koskaan halunnut hypätä mistään, mutta lentää haluaisin, vapaana. Vahva mukaansavievä tunnelma, ei välttämättä surulllinen, minusta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: