Puhdas, kirjava lakana

 

 

Olen käyttänyt samaa pussilakanaa jo vuosia. Pesen lakanan aamulla, illalla piilotan peiton sen sisään. En tarvitse muita lakanoita, en halua niitä. Viihdyn sateenkaaren kirjavassa kuosissa. 

Mummin kanssa piti mennä pesutupaan. Pyykkikori painoi paljon, kellarin portaat olivat kiviset ja kovat. Lakanat laitettiin likoon suuriin, betonista valettuihin altaisiin. Letkusta pulppuava vesi moukaroi lakanat painaviksi. Pesutuvan ikkunat peittyivät hikoilevaan, maidonvalkeaan verhoon.

Puinen sauva oli minulle liian pitkä, jouduin ottamaan jakkaran, jotta sain liikutettua betonialtaassa uivia lakanoita. Käteen sattui, ei saanut lopettaa. Lika piti piiskata pois. Nostin lakanoita, kiepautin niitä leveän kepin ympärillä, päästin putoamaan.

En muista mitä mummi teki. Ehkä hän virkkasi sitä peittoa, joka päivällä suojaa sänkyäni. Kalastajalanka on jo kellastunutta, mutta en halua valkaista sitä. Pidän sen himmeästä, auringon sävystä. Vuoteeni on auringon kehrää, sateenkaaren prismaa. Kuitenkin painajaiset löytävät minut värien seasta. Olemme synkkänä syntyneitä, Anneli sanoi kerran minulle. Emme pysty pakenemaan painajaisia.

Pelko tuli uniini sen jälkeen, kun naapurin Merjan käsi musertui pesutuvan vieressä olevassa mankelissa. En olisi halunnut mennä mummin kanssa mankeliin. Haimme tunnit ulkona kuivuneet lakanat pihalta, pyykkinarut olivat korkealla, aikuisia ihmisiä varten sinne pingotetut.

Vedimme lakanat, tiukat laskokset syötettiin mankelin kitaan. Kellarihuoneeseen ei mahtunut muuta kuin mankeli, pitkä sivupöytä, rullakko seinään kiinnitettynä. Huoneessa piti liikkua varovasti, koko ajan seuraten huutavaa mankelia, vahtia sen molemmissa päissä, olla valmiina, kun sileä lakana halusi tulla pois.

Merjalla oli kipsi, eikä hänen tarvinnut koulussa tehdä mitään viikkoihin. Narua hän pystyi hyppimään, eikä hänen tarvinnut pyörittää piparmintun raidallista muovinarua. 

Illalla sijaan vuoteen. Aluslakanat sain kotoa, kun muutin pois. Ne ovat vahvaa puuvillakangasta, tiheää, paksua. Ruskeaa, keltaista, vihreää. Ikkuna sänkyni vieressä on avoinna, lakanoiden suojassa on viileää, värit tuudittavat minut uneen. Toivon, että ne eivät ole painajaisia jälleen kerran. Haluaisin olla hetken joku muu kuin synkkänä syntynyt. 

 

 

 

Mainokset

31 Responses to Puhdas, kirjava lakana

  1. Millan says:

    Oi, miten elävästi kirjoitettu tarina! Kaunis ja samaan aikaan surusta raskas. Minäkin tapasin käydä äidin kanssa tuollaisessa pesutuvassa. Se puinen sauva oli hyvin kulunut ja saippuaisena käsissä niljakas. Höyryisessä huoneessa oli raskas hengittää. Oli pakko välillä karata pihalle leikkimään. Siellä paistoi aurinko ja naapurin vanhapiikatädit istuivat talon seinustalla virkkaamassa pyyhkeiden reunapitsejä. Kovin samanlainen muisto kuin tämä tarina..ja luulen, että minäkin olen synkkänä syntynyt.

  2. Yaelian says:

    Miten kauniisti kirjoitettu. Luin tarinasi pariin kertaan sillä sen surullinen kauneus puhutteli.

  3. harakka says:

    Sä kyllä osaat kirjoittaa niin tosi upeesti, ei ihme, että sulta on ilmestynyt jo monta kirjaa.
    Tämäkin oli kuin ite olisin ollut siellä paikan päällä, vääntämässä sitä puista kapulaa siellä lakanoiden joukossa!

  4. UUna says:

    Elävästi ja tarkkoja kuvia muodostava teksti. Kuten Harakka sanoo, on kuin itse olisi paikalla. Olen asunut pienessä mökissä, joten minun lapsuuteni pyykkipäivät olivat erilaisia, mutta lapselle raskaita kuitenkin, kun vettä ja puita piti kantaa.
    Tässä tekstissä pyritään muistoista pois, mutta kuitenkin niihin takerrutaan. Ristiriitaista, siksi hienoa.

    • susupetal says:

      Pienen mökin pyykkipäivä on ollut taatusti paljon raskaampaa kuin minun lapsuuteni pyykkäykset. Mummilani oli sentään kerrostalossa , Uuna.

  5. meri says:

    susu

    pussilakana pitää pintansa ja mukautuu moneen. eikä lähde kuin kulumalla – paitsi jos panee sen kierrätykseen ja hankkii ehomman tilalle.

    ensimmäisessä pussilakanassani oli retrokuosit ja luonnosta poimitut ruskan vivahteet: toffee, terrakotta ja poltettu okra. nythän ne ovat taas muodissa. ilmeisesti nostalgiaetäisyys on yhden sukupolven pituinen. kertaustyylejä tuskin kaihoaa, jos on itse sisustanut kotiaan alkuperäisversioilla.

    rakastan pussilakanoita. sänky miltei petaa itsensä, kun pussilakanan kera käyttää toista hienoa keksintöä, muotoon ommeltua aluslakanaa. mankelikammoisille riittää, että uskollinen kumppani on puhdas ja pehmoinen.

    mummo taisi vierastaa värikästä pussilakanaa liian arkisena, hänen kaapissaan oli tusinakaupalla kirjailtuja pellavaisia päällys- ja aluslakanoita huolellisesti taiteltuina.

    • susupetal says:

      Onneksi joku viisas keksi pussilakanan, Meri! Muistan terrakotan, se väri tunki suosioon vähän joka paikkaan: vaatteisiin, astioihin, kodin tekstiileihin.
      Ja joo, en todellakaan kaihoa mitenkään paljon tai siis lainkaan vihreitä kaapin ovia, keltaisia seiniä tai oransseja muovituoleja.

      Muotoon ommeltu aluslakana on minulle vielä vieras, ehkä jonain päivänä….

  6. Unelma says:

    Tässä oli niin paljon tuttua. Muistan nuo pyykkituvan höyryt ja lipeän tuoksun, silloin lakanoiden piti olla valkoisia.

  7. polgara says:

    Niinpä tuli pyykkipäivän mieleen *huh*. Piti samantien vaihtaa myös lakanat!!! Saat aikaan ihmeitä 😀

  8. Amalia says:

    Huh, huh, kuin tuttua. Minäkin pelkäsin mankelia ihan tautisesti.

  9. arleena says:

    Hienot ja kaihoisat muistot kulkevat aina mukana. Eikä niiden arvoa himmennä ikävät ja raskaat sattumatkaan. Muistoissa on eletty elämä iloineen ja suruineen.
    Mukava, että olet taas mukana meidän kanssamme.

  10. sirokko says:

    Nostalgista, surumielistä, haikeaa, ja kaunista tekstiä. Tarinan mukana oli helppo elää. Hassua miten ensimmäisenä nousi mieleen tuoksu, saippuavedessä porisevat lakanat saunan padassa. Pyykkipäivä oli ennen tosiaankin kokonainen päivä monine vaiheineen.
    Minullakin on pussilakana, joka silloin tällöin aamuisin hiippailee ulkoilemaan ja palaa taas illalla takaisin 🙂

  11. Maarit says:

    En muista pyykkipäiviä, muistan vain sen, kun yritin ite peloissani pestä pihkaan sotkeutunutta pyhämekkoani (alle kouluikäsenä). Seurauksia en muista. Minä, jos kuka olen synkkänä syntynyt 😦

  12. kaanon says:

    Niin tutut muistot, pyykkituvasta ja kolisevasta mankelista. Miten osaatkin kuvata niin, että tuoksutkin tulevat kertomassasi liki?

  13. Kaunista herkkää tunnelmaa, vaikkakin suruisaa… Piti lukea useampaan kertaan.
    Lapsuuteni mankeli oli koliseva rautapeto joka rullasi päästä päähän puutukkia, se oli pelottava! Mutta miten ihanaa onkaan kietoutua ulkona kuivaneisiin lakanoihin, joihin on taltioitunut tuuli ja aurinko.

    • susupetal says:

      Samanlainen mankeli minunkin muistissani, tosin enimmäkseen puusta tehty, mutta se puutukki oli järkyttävä paholainen, Kiirepakolainen!

  14. Kutuharju says:

    Ihmeesti nosti muistoja pintaan; kyllä Kutis vielä mankelit muistaa. Ja sen lakanoiden vetämisen kanssa; pitsiä piti varoa ettei ne aikoinaan kapioiksi virkatut pitsit rusahtaisi rikki.
    Tähän tarinaan on tallentunut iso annos muistia.

  15. wordsbyirma says:

    Lapsuus muistot niin elävinä! (Koska olen ollut samassa pesutuvassa. Tai ainakin juuri samanlaisessa, asuimme kerrostalossa.) Mankelit olivat hurjia! Onneksi saimme joskus uida semettialtaissa, sillä isä oli talkari! Jääkylmässä vedessä 🙂 Sitten tuli nykyaika ja sai veivata Hooverin telaa, siiinäkin piti sormia varoa.

  16. Päivitysilmoitus: Mankeli « SusuPetal

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: