Aluksi kalju Barbie oli kiva juttu

Tähän juttuun olisi pitänyt laittaa Barbien kuva, mutta koska sellaista

ei löytynyt, saatte nauttia reippaiden roskaajien eli Naisten Kympin

viime sunnuntaisesta juoksujalanjäljestä. 

Elegia haastoi minut vastaamaan yhteentoista omavalintaiseen kysymykseen ryppäästä, jossa oli 22 erilaista utelua. En ole aikoihin vastaillut haasteisiin, en kuvallisiin enkä sanallisiin, joten mikä ettei.

 

1. Nautitko pienestä vai suuresta seurasta?

Olen aina ollut pienten kokoonpanojen ihminen. Pari kuukautta meni tuossa jälleen melkein vaan itseni kanssa, nyt olen laajentanut kestävyyttäni kahden-kolmen ihmisen samanaikaiseen kohtaamiseen.

 

2. Vaihdatko sisustusta vuodenaikojen mukaan?

Olen viettänyt juhannusta jouluverhot ikkunassa. En tarkoituksella ja harkitusti, huomasin vaan, että verhot olivat jääneet joulun jälkeen vaihtamatta.

Siis sekä että. Joskus kesä näkyy ikkunoissa, aina ei.

 

3. Lapsuutesi toiveammatti?

Kampaaja alle kouluikäisenä. Ehkä siksi, että Barbilta oli kiva leikata hiukset pois. Sitten ei ollutkaan niin kivaa, kun oli vain yksi Barbie, eikä peruukkeja ollut saatavilla.

Kansakoulun kahtena ensimmäisenä vuotena halusin opettajaksi, koska Pirkko-opettaja oli kiltti. Kolmannella luokalla opettaja vaihtui järkyttävän kamalaan Ailiin, ja päätin tulla kirjailijaksi, jotta minun ei tarvitsisi koskaan enää olla koulussa. Hah.

 

4. Minne matkustat/haluaisit matkustaa seuraavaksi?

Todennäköisesti matkustan Turkuun. Muuallekin haluaisin matkustaa, mutta tiedän, etteivät voima- eivätkä muutkaan varat kanna kotimaan ulkopuolelle.

Tässäkin on nyt ihan hyvä olla.

 

5. Oletko sinut itsesi kanssa?

Olen ja en ole. Toisinaan yllätyn siitä, mikä tai mitä olen. Edelleenkin. Se on kait ihan tervettäkin välillä.

Päivä päivältä viihdyn itsessäni paremmin. En aina pidä omissa nahoissani olemisesta. Tiedän, etten ole kaikkitietävä ja kaikkivoiva, eikä minun onneksi tarvitsekaan olla sellainen. Sellaisia on muutenkin liian paljon. Olen riittävän hyvä itselleni.

 

6. Kaunein piirre sinussa, toisten mielestä?

Ympärilläni vallitsee kuulema rauhallisuus, jotkut ovat sanoneet. Olen tyyni, turvallinen, annan tilaa. Ehkä niin. Vaikea sanoa itse, mutta eihän tässä kysyttykään minulta mitään.

 

7. Kuinka hemmottelet itseäsi?

Syömällä suklaata, juomalla viiniä ja nukkumalla. En välttämättä tuossa järjestyksessä tai samaan aikaan. Olen kyllä joskus unissani alkanut tyhjentää jääkaappia ja myöskin sammunut nautittuani viinilasillisen jos toisenkin.

 

8. Maltatko odottaa alennusmyyntiä? Oletko impulsiivinen?

Ostan suuren osan vaatteistani kirppareilta, joten niitä tulee hankittua silloin, jos sattuvat eteen. Kengät ostan aleista, jos jaksan ostaa. Minulla on tapa kuluttaa ihan loppuun yksi kenkäpari per vuodenaika ennen kuin hankin uudet. En suosittele. Talvikengän pohjan lopullinen pettäminen pakkasilla bussipysäkille kulkiessa ei ole kivaa. Parhaillaan jännitän sandaalieni kuntoa, niiden neljäs kesä on menossa ja pohjassa näkyy jälleen halkeamia.

 

9. Esikuvasi?

Kummitätini on aina ollut esikuvani. Lapsena matkin hänen käsialaansa ja isona halusin tulla yhtä ymmärtäväiseksi, hauskaksi ja roshkeaksi kuin hän. Hän on edelleen parhaimpia ystäviäni, iältään yli kahdeksankymmenen. En ehkä kasvanut hänen kaltaisekseen hyvässä, mutta pahankurisuudessa meillä on paljonkin yhteistä.

 

10. Onko sinulla suunnitelmia kesäksi?

Ei. Päivä kerrallaan.

 

*** 

Äh, en jaksanut vastata yhteentoista kysymykseen. En myöskään haasta ketään. Säännöt on tehty rikottaviksi silloin kun niitä ei noudata.

Advertisements

34 Responses to Aluksi kalju Barbie oli kiva juttu

  1. Yaelian says:

    Sinulla on ihana tapa hemmotella itseäsi! Ja sympatiseeraan Barbien kanssa; minulla oli oma Barbi hyväkuntoisena vielä aikuisiässä,mutta sitten poikani leikkasi sen kaljuksi…

  2. Kari says:

    Murheellisen pieniä roskakoreja nykyisin. Itse en muista onko minulla koskaan ollut toiveammattia, todennäköisesti jotain sotimiseen liittyvää pöljyyttä kuten surullisen monilla pikkupojilla näyttää edelleen olevan. Kesäsuunnitelmatkin rajoittuvat lukemattomiin kirjoihin 🙂

  3. miiwi says:

    Minullakin on joskus ollut ikkunassai punaiset juhannusverhot 😉

  4. harakka says:

    Ei niitten verhojen ole sitten tippaakaan väliä, oli sitten punaiset tai kirjavat nykään, sillä kaikki on muotia, kun vaan sanoo niin, hi!
    Ja siks toiseks, mitä se muille kuuluu, vaikka mulla olis mustat verhot kesät talvet!?
    Kirppareilta mäkin paljon ostan, sieltä löytää monta kertaa tosi yksilöllisiä ja erikoisiakin vaatteita.
    Kivoja vastauksia laitoitkin!

  5. Mk says:

    Vastauksissasi oli mukavan optimistinen ja lempeä sävy, semmoinen ihanasti kevyemmän olotilan tunnelma.

  6. Äijä says:

    Meilläkin on ollut joskus kesäkuussa ovessa pääsiäiskranssi. Viime joulun alla havahduttiin siihen, että olohuoneen ns. kattokruunussa oli vaimon tyttären edellisjouluksi siihen ripustamat koristeet.
    Ehkä se kertoo eniten siitä, että joku kiiltokuvakodin ylläpito ei ole oikein meidän juttumme. Kunhan kulkemaan mahtuu eikä pölyyn hukuta, se riittää.

  7. Elegia says:

    Minulta kesti tovin toipua tuosta otsikosta ja sen aiheuttamasta hihityspuuskasta ennen kuin pääsin lukemaan itse vastauksia 😀 Barbieista tuli mieleeni, että minulla oli tapana (leikkaamisen lisäksi) värjätä niiden hiuksia tussilla. Oli tylsää, kun kaikki oli blondeja 😀

    Sinunlaisiasi vastauksia ja sinun seurassa on hyvä olla – on ihan todistusaineistoa siitä ❤

  8. hpy says:

    Kummitatisi on varmaan mukava ihminen – niin kuin myos sina..

  9. sirokko says:

    Hehhe, barbit on käyneet kympillä.. Minä uskon tuon piirteen tyyni, turvallinen, tilaa antava, se huokuu lämpimästi postauksistasikin. Muutamassa asiassa ainakin ollaan samoilla jäljillä, viime kerralla palasin lenkiltä tossu jalassa, tossunpohja kädessä.. Ja joulusydänkin on vielä ikkunassa.

  10. vilukissi says:

    Juoksujalanjälki, juuri niin, heh. Etsi hyvä suutari, niin saat aina jatkoaikaa kengillesi. Mulla on sellainen taiteilija, nainen, suutarina ja a vot, kun kengät tulee sieltä aina uutena takaisin. Mun mielestä vastauksesi kuvastavat tosi hyvin sua itseäsi (höh, ketäs muutakaan), niistä huokuu se sama rauha ja tyyneys, asioiden ymmärtäminen vaikeinakin päivinä, minkä täältä blogistakin olen löytänyt!

    • susupetal says:

      Minäkin suosin suutaria, Vilukissi, korjautin 20 vuotta vanhan laukun, joka on niin kätevä reissussa, en halua uutta.
      Ja kengätkin on paikattu moneen kertaan…

  11. Höh, mitä roskameininkiä 😦 Mutta kuule, kirpparit ovat ihania. Mulle tuli oikein ikävä kirppareita. En ole vielä täältä löytänyt mitään kivaa sellaista. Mutta Suomesta olen löytänyt mm. lempilaukkuni kirpparilta..

  12. Vastauksesi huokuvat elpyvää olotilaa… niin on hyvä, vaikka barbille kävikin huonosti. Minulla ei ole koskaan ollut barbia, noh eihän niitä satavuotta sitten tehtykään. Minulla oli guttaperkkanukke, jolle piirsin uudet kauniit silmät ;o

  13. Unelma says:

    Oli mukava lukea vastauksiasi.
    Minäkin haluaisin lähteä Turussa käymään.

  14. mm says:

    Pahankurisuus on suorastaan hyve 🙂 Pahantahtoisuus ei. Taidat olla hyväntahtoinen pahankurinen.

  15. wordsbyirma says:

    Kuvasi harhautti mukavasti ja liittyi kysymyksiin hauskasti kietoutuen. Turku on suunnitelmissa ensi viikolla:) En ole käynyt siellä vuosikymmeniin. Kengät taas..meillä ainakin korjaaminen on kallista. Arvaa miltä tuntui, kun kerran hieman laihduttuani sain kauniit kengät jalkaani taas. Kävin lääkärillä, kotiin tullessa pohjat tuntuivat pudoilta, olivat kuivuneet ja rapisseet pois. ARVAA NAURATTTIKO? Olin maannut tutkimuspöydällä isot reiät pohjissa! Auts! No joo, mutta mukavat ja huumorintajuiset vastauksent sinulta. Greetings!

    • susupetal says:

      Turkuun kannattaa todellakin mennä, Taidemuseossa on Fanny Churbergin näyttely menossa.
      Laihtuminen sentään naurattaa, vaikka ei kenkien rapistuminen…!

  16. mm says:

    Vastasin äsken tähän blogissani tavallani…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: