Pitkä elämäni lyhyesti

 

Synnyin suupielet alaspäin. Äitiä itketti, kun ei saanut minua nauramaan. Isä keksi kääntää minut ylösalaisin, äidin kyyneleet kuivuivat. Hassu vauva, he sanoivat, kun opettelin seisomaan päälläni.

Kämmeniini kasvoi paksu nahka, minulla kun oli tapana kulkea käsilläni koulumatkat. Välitunneilla roikuin koulupihan puissa, kiipesin myös palotikkaat ylös ja sieltä katselin maailmaa pää alaspäin. Minua ei kiusattu, olin aina muiden ulottumattomissa, ja oppitunneilla opettaja sanoi, että surullisia ihmisiä ei saa härnätä. Sain olla rauhassa.

Kesällä koulun viereiselle kentälle sirkusteltan pystyttänyt tirehtööri houkutteli minua liittymään mukaan sirkukseen, lupasi, että saisin heittää voltteja, roikkua trapetsilla. Pellekin voisin olla, hän sanoi. En tarvinnut muuta kuin punaisen nenän.

En lähtenyt sirkuksen matkaan. Äidin ja isän mieliksi menin lukioon. Käteni olivat vahvat, suupielet aina ylöspäin. Ylioppilaslakin kiinnitin kuminauhalla leuan alta, lakkiaiskuvassa hymyilen, kädet täynnä ruusuja. Kuvaaja laittoi kuvani valokuvaamonsa ikkunaan, kuva sai nimekseen Ruusupatjalla.

Ylpeä, etäinen ja vihainen. Sellaisena ihmiset minua pitivät nähdessään minut ensi kerran. Toista kertaa he eivät sitten enää katsoneetkaan, sillä kukapa olisi halunnut tuhlata nuoruuttaan ikävien ihmisten seurassa. Jos kaipasin seuraa opiskelujen lomassa, keikautin itseni ympäri ravintolan tuolissa, jalkani sojottivat ilmaan, hymy levisi korviin asti. Siinä asennossa tapasin puolisoni, likinäköisen runouden professorin, joka oli unohtunut pölyttymään ravintolan nurkkaan. Tuuletin hänestä pahimmat tomut, muutimme yhteen, järjestely oli varsin onnistunut. Kodissamme naurettiin paljon, etenkin iltaisin, puolisoni lukiessa minulle ääneen muinaisten opiskelijoidensa esikoisrunoteoksia. Keskeytin omat opiskeluni tajutessani, etten halunnut muinaiseksi opiskelijaksi ja puolisoni tuki minua tässä päätöksessä. Työvoimatoimiston virkailija kertoi minulle, etten soveltunut ilmeisen äkäisyyteni takia asiakaspalvelutöihin. En jaksanut väittää vastaan ja kertoa, että suupielistäni huolimatta olin varsin iloluontoinen ihminen. Sen sijaan otin yhteyttä lapsuudessani tapaamaani sirkustirehtööriin ja kuinka ollakaan, yksi pellenpaikka oli vapaana. Klovnien tiheä vaihtuvuus oli sirkuksen johtajan ikuinen ongelma, niin moni kuulema päätti päivänsä ensimmäiseen ja viimeiseen hymyyn. Puolisoni kanssa jaoimme asuntovaunun käärmenaisen kanssa. Meillä oli ruhtinaallisesti tilaa, sillä käärmenainen vetäytyi yleensä yöpuulle verhotangon päälle.

Kiertue-elämä oli mukavaa ja turvallista, vaikka keikuinkin toisinaan vapaa-ajalla trapetsilla ilman suojaverkkoa. Kukallinen pellenhattuni aiheutti närää liikkuessani sirkusteltan ulkopuolella ja opin varomaan julkisia paikkoja, joissa minua katsottiin ärtyneenä. Väärään suuntaan valuvat suupieleni ja kukkahattuni antoivat minusta ihmisille tietyn ja epätoden kuvan ja huomasin, että sirkusmaailma oli vapaa ennakkoluuloista ja tuomitsevista asenteista.

Puolisoni nautti elämästään kuolemaansa saakka. Hautasimme hänet pienelle paikkakunnalle kiertueemme varrella. Käärmenainen kietoutui iltaisin ympärilleni lohduttamaan minua. Kukkahattuni gerberat kuihtuivat, enkä jaksanut ommella uusia. Sain muutaman vapaaillan kerätäkseni uusia kukkia hattuuni. Vaeltelin alkukesän tienvarsilla. Vastaantulevat ihmiset katsoivat minua lempeästi, jotkut taputtivat varovasti harteitani sanoen: niin kovaa elämää, kuollut puoliso, ei lapsia, voi kärsimystä, voi surua. Annoin heidän pyyhkiä silmäkulmani, huultensa hipaista uurteisia suupieliäni. Vilkaisin syrjäsilmin olkani yli, puolisoni lenteli takanani nauraen. Ihmismielen kummallisuudet olivat aina kiehtoneet häntä, eikä hän koskaan ollut lakannut hämmästelemästä ihmisten kykyä vetää johtopäätöksiä olemattomasta.

Poimin violetteja lupiineja ja ompelin ne hattuuni. Palattuani sirkukseen vannotin tirehtööriä, että jos aika joskus jättäisi minusta, halusin tulla haudatuksi pystyyn. Pää ylöspäin.

 

 

Advertisements

28 Responses to Pitkä elämäni lyhyesti

  1. Oi mikä tarina!!! Piti lukea useampaan kertaan….
    Pellenä on hyvä olla, kukaan ei näe, kukaan ei tiedä todellisuutta. Kukaan ei voi haavoittaa. Nauravat ulkokuorelle, eivät tiedä mitä sisällä tapahtuu.

  2. kaanon says:

    Huikeasti kirjoitat. Tätä lukee henkeään pidättäen, lähes ja lopuksi puhaltaa pitkään, kunnes alkaa alusta.
    Naurattajat ovat surullisia, luulen niin kun peilaan itseäni oman pellen naamioni alle.

  3. sirokko says:

    Vau, tämä herätti monenlaisia ajatuksia, monenlaisia tulkintoja. Eka lukemalta tuli tunne surullisen hahmon ritarista, mutta sitten ei oikeastaan, tämä onkin tavallaan menestystarina. Väärin tuomitun selviytymistarina ennakkoluulojen maailmassa, surullinen vaan ei lannistettu. Jokaisella ihmisellä on tarve tulla hyväksytyksi muiden silmissä, tärkeintä on kuitenkin ensin oppia hyväksymään itsensä, pää pystyssä.. kiusallakin. Hieno tarina, hieno loppu!

  4. UUna says:

    Jokainen haluaisi olla erikoinen ja erottua joukosta, mutta ei ole helppoa olla erilainen. Jos löytää oman paikkansa ja hyväksyy erilaisuutensa kaikki sujuu lopulta hienosti, paitsi jos…
    Hulvaton tarina, kokeilen tuota suupielien kääntämistä tällä tavalla 😉
    (Haaveileva heinä tuli ja lähtee maanantaina 🙂

  5. Yaelian says:

    Mikä tarina,luin pariin otteeseen ja halusin lukea sitä lisää.Kirjoittamisesi on upeaa! Hymyilytti tuo miten kekseliäsä isä sai vauvan suupielet ylös ;D

  6. Helmipöllö says:

    Pellestä Pöllöön on vain 2 kirjainta….ei tarvi turvaverkkoja. 😀

  7. Amalia says:

    Onneksi isäsi keksi kääntää sut 😀

  8. Maarit says:

    Minun isällä ei ollu sitte mielikuvitusta, ois voinu kääntää minutki nurinpäin 😉 Minä oon jopa harvoissa pikkulapsena otetuissa kuvissa hyvin vihasen ja huolestuneen näkönen. Tulla haudatuks pystyyn ja kukkahattu haudalle, ois ikikukat!

  9. wordsbyirma says:

    Voi luoja sinun mielikuvistustasi! Pelkkä mielikuva ”sinusta” nauratti, (joskin minulla on toisenlainen mielikuva)! Olet onnistuja ja voittaja tyyppi.

  10. Elegia says:

    Olen käynyt lukemassa tämän useammankin kerran eilen. Tarinan voi kokea monin tavoin – pintaraapaisuna luettuna se on herkullisen hauska, sisältä löytyy kuitenkin muutakin. Sitä voi omaksua kaikenlaisia rooleja itselleen, jos ei ympäristö muuten tajua… Tykkään tästä kovasti ❤

    • susupetal says:

      Elegia, olen iloinen, että niin moni kommentoija on kirjoittaneet lukeneensa tämän pariin otteeseen, kirjoittajana se tuntuu hyvältä ja olen iloinen, että tarina aukeaa niin monella eri tavalla.

  11. Unelma says:

    Kukapa nyt hautaan makoilemaan haluaisikaan, samaa mieltä kanssasi. En minäkään , tuuleen haluaisin lenttää.

  12. Usva says:

    Uusi koneeni on hävittänyt sähköpostiosoitteesi (en minä tietenkään). Tilasin viisi kirjaa ja kaikista on nurkka ryntyssä, samoin pakkauspahvi on siitä kohtaa ihan murskana. Laitoin kuvia BODille, katsotaan mitä päättävät. Kirja ei siis tulekaan ihan vielä. Odotellaan…

  13. miiwi says:

    Nyt onnistuu kommentointi. Hyvä tarina, luin sen toiseenkin kertaan, pidin lukemastani.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: