Näyttelypäiväkirja 01.09.2012

 

 

Minulta puuttuu kyky olla kätevä käsistäni. Puhdistin eilen lasia kehyksestä, jonka ostin joskus kirpparilta kolmella eurolla. Kehys on hyvän värinen, sitä ei tarvinnut tuunata ja mukana oli myös kerrankin passepartout, aukkopahvi. Kiinnitin paspan kuvan päälle, pakkasin taustalevyn, kiinnikkeet kiinni. Käänsin taulun katsoakseni lopputulosta. Helvetti. Miksi minä en koskaan opi? Takuuvarmasti maalaus on vinossa. Oli se. Kerroin jälleen itselleni, että olen idiootti. Saatanan perkeleen idiootti. Peruutin kiinnityksen, revin maalarinteipit, joilla paspa oli kiinni kuvassa. Olin aikaisemmin jopa piirtänyt apuviivat maalaukseen, jotta kohdistus olisi helpompaa. Uusi yritys. Käänsin fiksusti kuvan oikeinpäin ennen takalevyn kiinnittämistä. Ei helkkari, nyt kuva oli suorassa, mutta piirtämäni apuviiva näkyi iloisesti ja selvänä yläreunassa. Idiootti, idiootti, ei tämä voi olla niin vaikeaa. Teipit pois. Mitä punaisia läikkiä oli paspassa? Verta! Lasia hellästi puhdistaessani oli käteeni tullut näköjään kaksi palkeenkieltä. Tip-tip. Ei ole totta. Olen surkea, ei tästä tule mitään.

Pyyhin veren, joka oli jo ehtinyt mukavasti imeytyä aukkopahviin. Pitäisikö minun maalata tahrat piiloon? Antaa olla, taiteenikin on niin kotitekoista ja surkeaa, muutama rusehtavan punainen tahra ei laske tauluni arvoa, absoluuttinen nollapiste on jo saavutettu. Minun ei todellakaan pitäisi edes kuvitella pystyttäväni näyttelyä. Suuruudenhullu, naurettava unelma. Miksi en voi vaan olla ja nauttia elämästä ilman tyhmiä haasteita?

Koko epätoivoisen toimituksen ajan olin ulkoisesti hyytävän rauhallinen. Kirosin runsaasti, ääneen totta kai, mutta en huutanut, en itkenyt. Mitähän tapahtuu, jos joskus räjähdän kunnolla?

 

 

 

Mainokset

39 Responses to Näyttelypäiväkirja 01.09.2012

  1. Amalia says:

    Höpö höpö, et oo sen tupelompi, kun toisetkaan. Ammatti ihmiset on erikseen, nekin jotka tauluja kehystää. Usko huvikses 😀

  2. kaanon says:

    Tilkkanen omaa verta pyyhittynä on kuin nimikirjoitus…

  3. Uuna says:

    Et ole kyllä ainoa, joka on vinoon paspiksensa laittanut, toistamiseen. Se on kyllä niin vaikeaa hommaa, kun aina kun katsot se on suorassa, mutta kääntäessä se oikein venyy johonkin suuntaan. Verellä en ole muistaakseni signeerannut, mutta väreillä ja milloin milläkin muulla kylläkin.
    Sinulla on nyt ensi-iltakramppi, mitä pahempi, sitä paremmin näyttely menee.

    Olisi se ollut huikeaa, jos oltaisiin oltu samassa näyttelyssä!!! Se täytyy selväti järjestää, koska ei vielä nyt onnistunut, sitten vielä Hannele mukaan ja Aina tietysti ja Kiiris…SIITÄ tulee mahtavaa!!!
    Tämä on siis sinulla vasta esinäytös, todellinen tulee sitten kun olemme kaikki yhdessä. Alahan katsella paikkoja, sinä kun tunnet Helsingin,minä en. Kallis ei saa olla, sillä minulta menevät kaikki rahat jo nyt 😮 Mutta jospa saisi jonkun myytyä, niin taas pärjättäisiin.

    Montako työtä sinulta tulee tähän näyttelyyn? Luulen että paljon enemmän kuin minulta. Minä selviän 6-8 kehystyksestä, ajattele, sehän on lasten leikkiä sinun töittesi määrään. Mutta sittenpä sinulla on töitä valmiiksi kehystettynä siihen yhteisnäyttelyymme. Minäkin voin lainata omat sinun työsi lisäksi, jos menevät kuin kuumille kiville.
    Äläkä sano, ettet enää ikinä, et mitään, et koskaan…Niin minä sanon jokaisen näyttelyn jälkeen, mutta sitten kuitenkin taas 😀

    • susupetal says:

      Älä nyt, Uuna, ei vielä uuden näyttelyn suunnittelua 🙂 Toisaalta, ihan hauska idea tuo bloggaajien yhteisnäyttely…ehkä, annetaan hautua.

      Tauluja tulee kamalan paljon, jotain 25 kai. Näkee kun ripustaa.

      • Uuna says:

        Se on hyvä määrä omaan näyttelyyn, minullakin on ollut niillä main, mutta tämä on nyt vain pieni riipaisu sinun työhösi nähden. Innoissani olen silti tästäkin, pitkästä aikaa. Mutta yhteisnäyttely muhimaan 😀

  4. Gotta love you! Paspartoutit on helppo laittaa!
    1- Kuva pöydälle oikeinpäin,
    2-kuvan taakse yläreunaan parin sentin pala maalarinteippiä
    3-paspartout painetaan oikeaan asentoon kuvan päälle.
    4-varovasti käännetään
    5-teipataan alareuna
    6-tarkistetaan
    7-poistetaan maalarinteipin pala
    8-teipataan yläreuna ja sivut
    9-kehyksiin.
    10-valmis. Kas näin! Hyvää tulee. Usko vaan! Everybody loves you!

  5. BLOGitse says:

    Olet aloittanut mielenkiintoisen matkan!
    Kyllä ne kehykset löytää paikalleen. Pieni jännitys kuuluu kuvioihin.
    Karjaise silloin tällöin tyynyyn niin pääsee pahimmat panttaukset ulos 🙂

  6. Zilga says:

    Tiedätkö, ettet ole ainoa, kenelle tulee enemmän virheitä kuin oikein osumia.
    Kun huomaan töhrineeni jonkun tekeleeni ja huomaan sen olevan päin prinkkalaa. Tietty kiroan, mutta sitten sanon. Tottakait sen piti mennä noin, koska oli se toinen vaihtoehto. Eli tehdä väärin 😀
    Tsemppiä yrityksille 🙂

  7. aimarii says:

    .Pidä pikku tauko kehystystyössä ja kun olet kiroilut ladellut, rauhoitu ja jatka kehystämistä. Kyllä se sujuu. Jännityksen poikanen vain meinaa kiusata.
    Peukutan näyttelyäsi ja toivon, että näen siitä jotain sitten aikanaan.

    • susupetal says:

      Aimarii, kehystän työt aina taulun tultua valmiiksi, pakko tehdä niin, se on vähän niin kuin tilkkutäkin ompelu. Jos on liian paljon irtonaisia paloja, ei vaan jaksa!

  8. yaelian10 says:

    No et kyllä ole tumpelo vaan tosi kätevä käsistäsi. Noiden kehysten kanssa hommaaminen on vaikeaa ja helposti tuleekin virheitä niiden kanssa.Hieno kehys, muuten.Tsemppiä niiden kanssa!

  9. Onpahan ainakin liikehdintää sielussa.. älä nyt ainakaan räjähdä ennen näyttelyä. Toivottavasti se on vielä auki lokakuussa, kun tulen Hesaan. 🙂

  10. Mikä sen komeampaa kuin että taiteilija vuodattaa teokseen sydänvertaan. Muuten persoonallinen ote on aina paras kehystämisessäkin.

  11. *itKuPiLLi* says:

    Mä en oo koskaan pitänyt taidenäyttelyä, enkä tiedä rohkenisinkokaan ikinä, mutta kuvia olen laittanut kehyksiin, toi kuullosti niin tutulta. En tiedä olenko osannut kehystää yhtäkään työtä niin, että se menis ongelmitta ja kerralla nappiin. Mutta onneksi omiinkin töihini sopii kotikutoisuus. 😉

  12. Johanna says:

    Auts! Ne lasit ovat reunoiltaan hiomattomana niin järkyn teräviä. Niin teräviä ettei sitä edes tunne kun nahka aukeaa….muutaman sutannunna myös 🙂 Ärsyttävintä siinä puuhassa on SMÄIKKÄ! Varsinkin jos laittaa plexilasikehykset, kun plexi varsinkin oikein imee kaikki helkkarin nöftät ja koirankarvat jne, ja itse näkee ne tietty siellä vasta sitten kun kaikki on jo kiinni liks lukossa! 😀 Pitää olla melko puhdas pöytä kun hommailee. Vimppaan Helsingin näyttelyyn en laittanut ollenkaan reunapahveja, heitin sylttylaatikkoon. Otin kehyksen kokoisen paperin ja tein siihen mixed mediana uuden kuvan ( väripintoja jne) ja kiinnitin varsinaisen teoksen siihen keskelle….eli niinku tårta på tårta, mutta se toimi tosi hyvin varsinkin noitten minun töitten kanssa kun ovat muutenkin monessa kerroksessa.
    Pistä viestiä jos tarviit apua kehysmetsästyksessä tai kokoamisessa, ensi viikon oon kotona ihan potsloju-huilinnassa ja lauantaina vien omat tauluni seuraavaan paikkaan, mutta sitten voin varmaan auttaa 🙂

  13. arleena says:

    Sivusta seuranneena olen huomannut, että kehystäminen on tarkkaa puuhaa. Kiilakehyksiin kankaalle maalaaminen vaikuttaa jo helpommalta.
    Mutta vaikeuksien kautta voittoon. Jos olemme lokakuulla Helsingissä, käyn näyttelyssäsi. Olisi mukava nähdä taulusi livenä. Kuvat eivät tee aina oikeutta maalauksille, ne täytyy nähdä.

  14. kiiris says:

    Minä olen jo ihan myöhässä tämän kommenttini kanssa. Olet varmasti jo kaiken kehystänyt, pikkuongelmat ratkonut ja mielestäsi pois pyyhkinyt. Nyt ehkä istut mieli tyynenä ryystämässä aamukaffetta, kättesi töitä ihastellen. Uuteen taistoon valmiina.

    Suloista sunnuntaita sinne puuhapajaan!

  15. Elegia says:

    Älä sure, itse en saa edes valokuvakehykseen kuvaa paikalleen suorana. Ellei siis kehys juuri tismalleen samankokoinen kuin kuva, ettei sitä voi edes saada vinoon.

    Sinä olet rohkea, toteutat unelmiasi vaikka pelottaa, arvostan. ❤

  16. isopeikko says:

    Verellä signeerattu 🙂 eikös niin ole tehty joskus aikaisemminkin?

  17. Helmipöllö says:

    Epäonnistuminen vie ihmistä eteenpäin, näin on käynyt myös sinulle.Olet oppinut taas jotain itsestäsi….hyvä. 🙂

  18. miiwi says:

    Jotekin niin tuttua, minulta jää usein vielä joku roska väliin jaa taas alusta. Tai ripustuslanka alapuolella..ja taas alusta. Muutama ruma sana siinä tulee… laastarin otan jo heti vierreeni 😉
    Vaan kyllä sinä kehyksiin taulusi saat, sen uskon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: