Näyttelypäiväkirja 16.09.2012

 

 

 

To-do-lista on lyhentynyt. Sain lähetettyä henkilökohtaiset kutsut avajaisiin. Ihan hyvä viikkosaldo ottaen huomioon kuumeen. En halua julkisia avajaisia, sellaiset pelottavat. Voisi olla, että sinne ei tulisi ketään. Tai sitten sinne tulee liikaa ihmisiä ja saisin paniikkikohtauksen. Huokaus. Parempi kutsua ihmiset yksityisesti, se vähentää jännitystä, säästää hermoja. Muutama on jo ilmoittanut tulevansa, kutsussa oli vastauspyyntö.

Kamalan ruma taulu, jonka huomasin kuumehoureissani, on edelleen ruma, mutta minulla on ajatus miten siitä saisi silmälle siedettävämmän. Vielä ei ole kuitenkaan toteutuksen aika, olo on edelleen hutera.

Kehyksiä puuttuu. Luulin, että minulla olisi riittävästi niitä ja onkin. Ne ovat kuitenkin liian pieniä. Tauluni eivät ole suuren suuria, mutta niiden tunkeminen liian pienikokoisiin kehyksiin olisi yhtä toivotonta kuin sovittaa Tuhkimon lasikenkää ilkeille sisarpuolille. Kehysten metsästämisen ajatus on uuvuttava, ehkä ensi viikolla…?

Jossain vaiheessa laitan mainoksen näyttelystä blogiini. Toivon, että se lähtee kiertoon joka puolelle. Ajattelin, että jos ihmisiä kiinnostaa tulla katsomaan näyttelyäni, he voivat halutessaan ottaa yhteyttä minuun, tulen mielelläni mukaan. Samalla saisin tavata uusia ihmisiä. Katsotaan, asia on vielä mietinnässä, kuten niin moni muukin asia. Pää on ollut aika puuduksissa koko viikon kropan tahdosta. Ihmisen keho on niin paljon viisaampi kuin päänuppi. Päässä pikkuinen paniikki, keho kuin tapettu mato.

 

 

***

Sunnuntaiklassikkona teemaan sopiva Wanda Jacksonin esitys vuodelta 1958. 

Muuta musiikkia sunnuntaille löytyy täältä.

 

 

 

 

Mainokset

28 Responses to Näyttelypäiväkirja 16.09.2012

  1. Uuna's says:

    Taulusi ei ole ruma vaan mielenkiintoinen. Liian kaunis ei olekaan kiinnostava, koska se on vaan kaunis. Harmi tuo kehysjuttu. Eikö joitakin voisi laittaa esille pelkässä paspartossa, niinkin olen nähnyt, eikä ole lainkaan hassumpi juttu?

    Jossain vaiheessa ajattelin, että hyvä ettei ole oma näyttely (siis minulla) mutta kyllä yhteisnäyttelyssäkin on omat ongelmansa. Nyt porukka on jo niin iso, että tuntuu, onko järkeä ajaa täältä monta kertaa muutaman taulun takia??? Omassa näyttelyssä saa kaiken sentään päättää itse. JOS jotain vielä järjestän, niin oman sitten. Luulen, että kuukauden päästä olemme kumpikin sitä mieltä, ettei tätä enää, mutta onneksi se vaihe menee ohitse.

    Voi kumpa nyt saataisiin tuo sinun tautisi voitetuksi.
    Minulla on muutama ylimääräinen kehys; minkä kokoisia maalauksesi ovat, kerro tarkat mitat, niin tarkistan. Helpommin ne tulee postissa, kuin että sinä juokset sairaana metsästämässä. Onko sinulla pitkä matka postiin? Tai sitten otan mukaan, kun tulemme ensi viikolla pystyttämään näyttelyäni. Se on jo viikon päästä maanantaina. Kerro, kerro…

    • susupetal says:

      Yhteisnäyttelyssä onkin varmaan syytä olla vielä pidempi pinna ja kärsivällisyyttä kuin yksityisnäyttelyssä, huh.

      Kiitos kehystarjouksessa, metsästän ensin niitä täältä, niiden postittaminen maksaa liikaa, olen sitä mieltä. Ilmoittelen, kiitos.

  2. kiiris says:

    Kuumehoureissa joku voi näyttää rumalta, mutta ei sitten olekaan kun nuppi selkiää! Vaikka ei näyttelystä olekaan kysymys, niin minä taistelen jatkuvasti samaisen kehysongelman kanssa! Aina ovat epäsopivia, pahkis.

    Ulkona paistaa aurinkoinen ja minä lähetän voimaa työlle!

    • kiiris says:

      Kun luin tuon Uunan kommentin, niin tajusin, että mulla on ainakin yksi iso kehys, oliskohan 50×60, lasilla ja reunus ähkykeltaista puuta (saahan sen maalattua jos jaksaa) . Paspista ei ole, on jonnekin kadonnut. Jos on käyttöä, niin minä tuon. Houkutan kuskin kuskaamaan! Sitten on tuossa yksi hyväkuntoinen valkoinen paspis, lienee 50×50 ulkomitoiltaan. Kuvan koko n. 30×30.
      Jos vain tarvitset, niin kerro!♥

  3. Kari says:

    Kaunis, harmoninen taulu. Langat ilmeisesti tekevät siitä sympaattisen 🙂

    Hyvä tulkinta Elviksen biisistä. Tosin ensin luulin, että tämä on uudelleen sanoitettu Good Golly Miss Molly, mutta taitavat olla eri biisejä 🙂

  4. Elegia says:

    Jos tarkoitat rumalla taululla tuota kuvan taulua, niin ei kylläkään ole ruma ainakaan minun silmissäni. Kiehtova pikemminkin! Mutta juu, ymmärrän että sitä on itse itsensä pahin kriitikko!

    Niin se to do -lista vain lyhenee, hienoa! Tulee varmasti ihana näyttely sinut tuntien 🙂

  5. Tuima says:

    Tovottavsti oikeat kehykset löytyvät – onnea näyttelylle! Rokkaa näyttelykiireiden läpi niin kuin Wanda laulussaan!

  6. Oma Itse on kaikkein ankarin kriitikko. Aurinkoista sunnuntaita Susu 🙂

  7. Yaelian says:

    Tuossa taulussa on kauniita värejä ja jänniä muotoja;ruma se ei ole missään nimessä. Hienoa,että olet jo noin pitkällä näyttelyn kanssa,ja miten harmi,etten pääse sitä katsomaan…
    Wanda knows how to rock!

  8. lepis says:

    Wandahan se repäisi reteesti! Good stuff!

  9. miiwi says:

    Monenlasta tekemistä näyttely teettää, sitä ei ummikko tule ajatelleeksikaan. Ei taulu rumalta näytä, jännää pintaa!

  10. aimarii says:

    Mielestä on parasta, että näyttelyssä erilaisia töitä. Vanha totuus on, että yks tykkä yhdestä, toinen toisesta. Sitä paitsi, sinä et osaa huonoja maalauksia tehdäkään. Oma kritiikki on vain julmetun ankaraa, niin ovat näissä kommenteissa jo monet todenneet.
    Minä peukutan, että nitistät taudin ja kehysjutska järjestyy ja nyt minä rupean rokkaamaan.

  11. arleena says:

    Hyvällä mallilla kaikki. Eikä taulu ole ollenkaan ruma, näyttää puhuttelevalta.

  12. sirpa321 says:

    Voi, kunpa asuisin lähempänä. Tulisin viivana katsomaan näyttelyäsi. Pitäisköhän houkutella Iisi matkaan ja lähteä Helsingin reissulle

  13. sirpa321 says:

    Mun nimi on näköjään muuttunut 321:ksi??

  14. wordsbyirma says:

    Taululle nousi mielessäni heti nimi: Pihlajan katveessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: