Näyttelypäiväkirja 22.09.2012

 

 

Olo on levollisempi. Keskiviikkona tapahtui jonkinlainen pieni romahtaminen, torstaiaamuna heräsin rauhallisempana. Pääparkani, se on kovilla. Joskus, ei kun todella usein, mietin, onko järkevää haastaa itseään tällä tavalla. Pidän tasaisesta arjesta, jolloin ei tapahdu mitään mullistavaa. Haluan ympärilleni niin vakaat puitteet kuin mahdollista. En kestä stressiä, en jaksa enää yhtään vastoinkäymisiä. Kaipaan ja arvostan turhan aliarvostettua, tapahtumaköyhää arkea.

Ja sitten teen itse kaikkeni, jotta saan stressiä. Pystytän näyttelyä. Oma moka. Olisi niin kätevää voida syyttää jotakuta toista.

Avajaisten tarjoilu on selvillä. Sekin aiheutti pohtimista. Tarjoilua vai ei? Suolaista tai makeaa? Mihin minulla on varaa? (suoraan sanoen ei mihinkään) Onneksi nuo kysymykset löysivät vastauksen. Alkoholia avajaisissa ei ole (kutsutuille tiedoksi…). Avajaiset pidetään kulttuuritilan aukioloaikana ja se estää kuohuvan tarjoamisen. Hyvä niin. Kippaisin kuitenkin liian monta lasillista pitääkseni hermoni kurissa, tulisin humalaan ja alkaisin laulaa. Tai jotain muuta yhtä kamalaa.

Ei performansseja avajaisiin. En ole niin innostunut sellaisista.

Olen saanut viimeisteltyä kaksi taulua kehyksiin asti loppuviikolla. Kaksi on vielä työn alla sekä muutaman kehyksen tuunaus. Aikaa on kymmenisen päivää. Siis runsaasti. Näin yritän vakuuttaa itselleni. Hyvä minä, positiivista ajattelua.

Positiivinen ajattelu oli tarpeen, kun hinnoittelin tauluja alustavasti. Kahdeksankymmentä euroa? Ei helkkari, kuka maksaisi tästä paskasta niin paljon? Älä nyt, sehän on kaunis. Niin, mutta…jos viisikymmentä euroa? Höh, liian vähän. Hilasin siis hintoja ylös ja vedin niitä alas, eikä minulla vieläkään ole mitään käsitystä siitä, minkä arvoisia tauluni ovat. Tai on minulla, mutta jos kuuntelisin itseäni, heivaisin taulut kaatopaikalle, enkä pitäisi näyttelyä. Yritän olla positiivinen. Onneksi ensi viikolla ystävä tulee avukseni. Hän saa katsoa ulkopuolisin silmin tauluja ja kertoa mielipiteensä. Pelottaa.

Yllättävää, miten paljon pelkoa näyttelyn pystyttämiseen liittyy. Kai se liittyy huonoon itsetuntoon, heikkoon kykyyn arvostaa itseään. Minun täytyy petrata tässä asiassa. Hyvä minä…eh…vakuuttavaa…

 

 

***

kuva on Makroviikkohaasteen vastaus, haastesana rikki

 

 

Mainokset

48 Responses to Näyttelypäiväkirja 22.09.2012

  1. Aliarvostettu, tapahtumaköyhä arki, sitä janoat. Kuitenkin kerta toisensa jälkeen ajaudut stressiin omilla toimillasi. Onko se hyväksytyksi tulemisen tarve, joka siihen ajaa. Jälkeenpäin ajatellen minulla se meni niin. Kuinka hyvältä tuntuukaan laskeutua/pysähtyä arkeen sitten, kun hyväksyy ja näkee sen mahdollisuudet. Olen herkistynyt aistimaan, milloin olen ajautumassa stressitilaan.

    Olen Helsingissä 19.-20.10. Vieläkö näyttelysi on silloin avoinna?

    • susupetal says:

      Pantteri, näyttely on valitettavasti viikonloppuisin kiinni, perjantaisin auki klo 16 asti.

      Hyväksytyksi tulemisen tarve on kyllä vahva motiivi ihmiselle, varmaan melkein jokainen tunnistaa sen itsessään. Varmaan tässä näyttelyn pystyttämisessä on tuotakin, mutta aika usein stressitekijät tulevat kohdallani ulkoapäin, elämäntilanteet aiheuttavat sitä, tapahtumat, joihin ei voi itse vaikuttaa kuin miettimällä omaa suhtautumistaan niihin ja tunnustamalla, ettei voi vaikuttaa kaikkeen. Se vaatii opettelua vielä.

      Tähän stressiin ajoi unelman toteuttaminen, josta kirjoitin ekassa näyttelypäiväkirjakirjoituksessa, pitkän mustan kauden jälkeen uskallan unelmoida ja nähdä hieman tulevaan.

  2. Liplatus says:

    Peloistasi huolimatta Olet rohkea Nainen. Kyky myöntää heikkoudensa on vahvuutta. Mieli kohdata uutta, joutuu hyväksymään pelkonsakin. Uuden tuoma ponnistelu tuo adrenaalia ja voi mikä rentouttava tunne on sitten palata arkeen.
    Taipuu, muttei murru….vaikka liitusi kuvassa katkesikin.

    Kaikki menee hyvin.

  3. Zilga says:

    Mikähän siinä on, että kaikki taiteilijat käyvät samaa sotaa itsensä kanssa. Eikö voisi vain myöntää olevansa hyvä siinä mitä tekee. Pääasdiahan on että luo jotain, sen pitäisi riittää. Aina on moittijoita ja kehujia myös. Eikun pää pystyyn ja baanalle. On hatonoston arvoinen asia, kun uskaltaa lähteä julkiselle paikalle töineen ja mitä olen töitäsi seurannut…USKALTAA 🙂

  4. harakka says:

    Yhdyn täysin Zilgan sanoihin.
    Ylpeänä voit mennä töittesi kanssa näyttelyä pitämään, sulla on upeita töitä monta!

  5. Alastalo says:

    Huono itsetunto sinulla? Hmmm!

    Ja minäkun olen sinulle jo vähän kade. Rohkeuttasi ja luovuuttasi kaikilla aloilla.

    Ei muuta kuin jaksamisia!

  6. Äijä says:

    Tunnistan tunteen. Sama ambivalenssi.

  7. annika says:

    Täällä toinen, joka rakastaa mahdollisimman tapahtumaköyhää arkea… Toisaalta asian kanssa tuskailen, toisaalta elämä (pää) menee sekaisin pienistäkin muutoksista. Onneksi kotiäidillä niitä muutoksia on vähän 😛

    Tsemppiä avajaisiin, taulusi ovat upeita!

  8. Polga says:

    Minäkin pidän ns. tapahtymaköyhästä arjesta, vaikka joskus aina haikailenkin muuta. Mutta olen myös kade uskalluksestasi julkaista kaikki kirjasi, järjestää tämä näyttely… ja sen lisäksi vielä kaikkea muuta!

    Tämä yrittää tulla ja jos apua tarvitaan, minä ja Belga autamme mahdollisuuksien mukaan *tämä on lupaus eikä sormia ole ristitty*! ❤

  9. Timo says:

    Hienosti sommiteltu kuva hyvillä väreillä. Onnea näyttelyyn, kuulostaa isolta hommalta, mutta hyvin se menee!

  10. Uuna says:

    Täällä toinen arjen rakastaja, joka on taas pilannut arkensa. Miten tässä näin kävi? Mutta käyköön, nämä käydään nyt läpi uljaasti kuin naiset. Mutta tuohon hintapolitiikkaan tartun sen verran heti, että yhtään työtä et myy alle satasen!!!! Olet kaikki omin käsin tehnyt, antanut suuren palan sydämestäsi ja vielä suuremman aivoistasi ja kaikkein suurimman alitajunnasta, joka on korvaamaton paikka, sieltä kaikki eivät saa mitään ulos. Sinä saat ja sitä on arvostettava. Eli satasesta lähtee pienimmät ja suurempiin sitten reilusti enemmän, onko selvä.
    Ja sinulla on hyvin aikaa vielä, ehdit hyvin saada kaiken kuntoon.

    Minulla ei ole enää aikaa, mutta onneksi en ole itse vastuussa kaikesta. Työni laietaan kuitenkin johonkin pimeään nurkkaan, minne ne eivät mahdu, eikä valoa tule, eikä kukaan näe :-ooo Hyvät on siis fiilikset täälläkin ja itsetunto …..

    • susupetal says:

      Uuna, satanen on niin hirmuisen suuri raha itselleni, minulla ei olisi varaa maksaa mistään satasta, siksi tuntuu niin hankalalta hinnoitella.
      Ja haluan, että taulut menevät kaupaksi ja pääsevät hyviin koteihin. Tänne en niitä enää halua, olen niin kyllästynyt niihin 😦

  11. wordsbyirma says:

    Hyvä sinä! En lukenut muita kommentteja vielä paitsi Uunan. Komppaan. En tiedä Suomen hintatasosta, mutta itse olen maksanut mielelläni tauluista. Luulisin kalliimman olleen $375, mukisematta. Jos se kolahtaa, niin hinta ei ole este. Anoppini joka maalasi, sanoi, että jo kehykset maksavat halvimmillaan $50. Voitko antaa jonkun toisen hoitaa sen hintapuolen? Jos sinulla on ”minunnäköistäni” taulua, minkä voit rullata postiin niin laita raksi taakse, ja lähetän Irenen ostamaan! Totta on, että sitä säikähtää aikamoisesti kun ensin suunnittelee ja sitten lyö lukkoon ja huomaa, voi, oon lyönyt lukkoon, paluuta ei ole. Mutta kun kaikki on ohi, niin tyytyväisyys on palkinto. Pidä vaan kaunis itsesi koossa 🙂

    • susupetal says:

      Kaari, kirjoitin tossa juuri Uunalle, että koska sata euroa on itselleni niin suuri rahasumma, minun on vaikea kuvitella, että muillakaan olisi laittaa sellaisia summia tauluihin.
      Huh, en uskaltaisi ostaa sinulle taulua, Irene päättäköön, jos joku miellyttää häntä, hän tuntee makusi paremmin.
      Saan ystävän avun hinnoitteluun, onneksi.

  12. kaanon says:

    Harmaa tapaahtumaköyhä arki on paras, joten näillä eväillä eläjä toivoo sinulle Susu kaikkea hyvää ja kaunista!

  13. Taiteen tekeminen on joskus tuskaa ja haastavaa, mutta kumminkin palkitsevaa. Tsemii Susu 😉

  14. arleena says:

    Näyttelysi onnistuu hyvin, olet jo voiton puolella. Hinnotteluun sen verran otan kantaa, että kehystäminen on jovähintään 50 euroa, kuten wordsbyirma sanoi tuossa ylempänä. Mietipä sitten itse teoksen synnytys valmiiksi. Hinnottelisin taululle sen oikean arvon mukaisen hinnan.

  15. rautalintu says:

    Kuulostaa kovin tutulta tuskailulta. Jonain suuruudenhulluna hetkenäni hain stipendiä runokirjan tekemiseen. Ja sain… Siitä seurasi neljän vuoden tuska, kun pitäisi se kirja tehdä, mutta kuka tätä p*kaa haluaa oikeasti lukea. Miksi ihmeessä ikinä kuvittelinkaan moista?! Ilman stipendin velvoitetta olisin heittänyt koko idean romukoppaan ja runot roskiin.

    Ilmoitin, että jos vielä joskus puhunkaan mitään kirjan kasaamisesta, mua saa ensin lyödä ja sitten muistuttaa, ettei enää koskaan! (Ei se silti estä miettimästä uusia aiheita…)

    • susupetal says:

      Huh, kamala tilanne, en koskaan edes uskaltaisi hakea mitään sitpendejä tai apurahoja, se olisi tuomio pään hajoamiselle lopullisesti, Rautalintu.

  16. sirokko says:

    Rohkeutta vaatii omien töidensä esitteleminen, mutta pelkojensa voittaminen se vasta onkin mehevää. Ilman pikanttia jännitystä elämä on tosiaankin harmaata, jännitän siis puolestasi kun omien korvieni välissä ei juuri nyt tapahdu yhtään mitään.

  17. Elegia says:

    Uskon että ihan ilman tarjoiluakin näyttelysi on hyvä. Minä ainakin pidän tyylistäsi myös selvinpäin. Ja voihan sitä jälkeenpäin vetää kännit, jos siltä tuntuu (niin että jos vierailija ei voi katsella taidetta selvinpäin, niin joku ongelma saattaa olla…) 😉

    Performanssit on myös hyvä säästää toisiin tilaisuuksiin. Taidehan itsessään on performanssi! Ja sitten hinnoista, joista en itsekään tajua mitään, mutta mutta.. mielipidehän silti tietty löytyy 😀

    Sinun taide on uniikkia, maalauksia. Niitä on YKSI. Vertaa siihen, että jotkut myyvät taidettaan printtinä massatuotantona ja silti maksaa rutkasti enemmän. Niin.

    Sepi Kumpulaista loppuun: ota löysin rantein, älä jännitä…. 😀

    Ps. Minäkin rakastan ”hiljaista” elämää.

    • susupetal says:

      No, tarjoilu on tulossa, Elegia, mutta ilman alkoa. Pakko taidetta on kestää selvinpäin. Ainakin pieninä annoksina.

      Hiljainen elämä, kyllä. Ymmärrän. Sama täällä.

  18. vilukissi says:

    Sinä Rohkea Nainen, luota siihen, mitä teet! Et ole sarjojen tuottaja vaan jokainen työsi on se just se, sen hetkinen luovuuden syntymä. Rauhaisasta elämästä minäkin pidän ja kiireettömistä aamuistakn. Aamutkin saisivat kestää 12 tuntia. 50 taulusta, no höh, mitä saa 5kympillä nykyään, ei niin mitään. Jätä joku pieni sataseen ja muiden kanssa menet yli sadan, lähde 100 liikkeelle ja taulun koon suurentuessa hintakin nousee ja hintaa käsintehdyllä tulee olla! (ei helmiä sioille). Muista, että on muitakin lukuja olemassa kuin 1!! Hinnalla luot jo sen oman töittesi arvostamisesi. Ihan tosi, älä vain alihinnoittele!!

    • susupetal says:

      Vilukissi, aamut ovat minullekin parasta aikaa, puolen päivän jälkeen alan olla aika hyödytön.

      Koetan olla alihinnoittelematta, mutta on se vaikeaa. Kirjoitin tuolla ylempänä, että koska satanen on minulle järkyttävän suuri rahasumma, minun on vaikea uskoa, että joku voisi/pystyisi maksamaan taulusta sellaista määrää.

  19. kiiris says:

    Rikki -kuvasi on ihana! Rakastan näitä väripötköjä. Sopiikin näyttelypäiväkirjatekstiisi (huh näitä yhdyssanoja) mainiosti.
    Voi miten sinua ymmärränkään. Vaikken ikuna ole näyttelyä pystyttänyt. Mielikuvitteluni riittää avaamaan tunnetilasi. Huh. Mutta hyvä siitä tulee. Usko pois. (pönkittää täällä itsetuntoa)
    Minä luulen, että tämä näyttely on sellainen matka, joka sinun oli tehtävä. Ja sillä selvä, vaikka se tuntuukin sadakilsan maratoonilta. Jokainen taulusi on SINÄ. Ainutlaatuinen.

    Enkä panisi pahitteeksi vaikka laulaisitkin! Tykkäisin!

    Hengitä. Sinä olet hyvä!

  20. Pulmu says:

    Miten osuvaa. Juuri eilen sanoin että nyt ei tarvitsisi enää yhtään hajottaa tätä arkea. Haluan tylsää rutiinia tai kohta en jaksa mitään. Tästä johtuen rakastan valtavasti tylsää arkista työtäni. Se on niin ihanan tylsää 🙂

  21. TeeTee says:

    Mistähän se johtuu, että vaikka en ole tippaakaan taiteellinen, eikä minulla ole minkäänlaisia lahjoja, joista voisi olla hirveän ylpeä, niin tunnen ihan samat oireet kuin mitä kuvasit. Ehkä en olekaan osannut keskittää ajatuksiani siihen yhteen ja oikeaan, jossa voisin olla hyvä, jos osaisin keskittyä? Ehkä haahuilen päämäärättömästi koko elämäni, löytämättä sitä ”oikeaa” koskaan? Niin tai näin, tiedän, että vaikka itse ei omaa taitoaan näkisi tai osaisi arvostaa, kannattaa uskoa niitä, jotka sen ulkopuolisena tunnistavat! Olen yksi niistä, jotka kahdehtivat niin sanavalmista kirjotustapaasi kuin taiteellista lahjakkuuttasikin, enkä sano tätä mielistelläkseni – se ei kuulu tapoihini, vaan ihan täydestä sydämmestä. Onnea näyttelyysi! Älä aliarvioi töitäsi liian alhaisella hinnalla. Jos ei usko itseensä, ei muutkaan usko sinuun, sanotaan!

    • susupetal says:

      Höh, olet luova ihminen, TeeTee, joten ei mikään ihme, että päässäsi liikkuu samanlaisia ajatuksia.
      Itse haahuilen myös lajista toiseen, joskus se harmittaa, tuntuu, että raapaisee vaan pintaa kaikesta, eikä jaksa/pysty/osaa keskittyä syventymään yhteen taiteen lajiin ja tulla siinä paremmaksi.
      No, tällaisia me olemme 😉

  22. Tellu T says:

    Onnea näyttelyyn …
    Kuva on upea!

  23. sirpa says:

    Rutkasti onnea matkaan!! Jos, et tähän olisi ryhtynyt, sinua olisi takuuvarmasti kaduttanut jälkeenpäin.
    Hieno kuva ”Rikkinäisestä”.

  24. Ensinä haasteeseen. Selvästi kumpikin olette ”rikki” taällä hetkellä. Olemme varmasti kaikki omien töiden pahimpia kriitikoita. Epävarmuus on kaikilla läsnä. Onnea näyttelyyn – uskon että se menee loistavati.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: