Näyttelypäiväkirja 05.10.2012

 

Miten oppia, ettei sure menneitä, ei murehdi tulevaa? Miten elää nyt?  Opettelen noita asioita, joka päivä, uudestaan ja uudestaan. Hengittämällä, kirjoittamalla, maalaamalla.

Ennen avajaisia oli kamala olo. Palelin, vatsa oli sekaisin, olin ärtynyt. Jännitti. Yritin eritellä, mikä minua jännitti. Pelkäsinkö, että taulut eivät puhuttelisi katsojia? Pelkäsinkö, ettei kukaan kutsutuista sittenkään tulisi? Pelkäsinkö, etten jaksaisi sosiaalisuutta, vaan juoksisin ulos hyperventiloimaan? En saanut selvitettyä jännityksen syytä. Olin vain kauhuissani. Halusin vain jäädä kotiin, mennä päiväunille, jättää avajaiset väliin.

Iso Partainen ja Unelma 

Ensimmäiset työt olivat omakuvia toivottomuudesta ja ahdistuksesta, olin osa syvää masennusta. Akryylivärien kirkkaus ei tuonut lohtua surullisiin siveltimen vetoihin. Maalaaminen oli kuitenkin tärkeää, vaikka en nähnytkään muita värejä kuin mustan.

Päästessäni Mellariin, olo huojentui. Johannan kanssa edellispäivänä ripustetut taulut olivat pysyneet seinällä, yksikään ei ollut pudonnut, laseja ei ollut mennyt rikki. Taulujen nimilaput olivat paikoillaan. Mellarin Hilkka oli jo kattanut tarjoilupöydän ja löysin itsellenikin pöydän, johon laitoin näyttelyesitteet, vieraskirjan, muutaman ruusukoristeen ja karamelleja.

 

…muutos. Kankaalle alkoi ilmestyä vaaleanpunaista, valkoista, kultaa. Valoa. Mielenkiinnolla seurasin mitä silmieni edessä tapahtui, mitä käsistäni syntyi. Näin töissäni toivoa.

Savisuti

Ja sitten vieraat alkoivat tulla. Ja heitä tuli ja tuli. Sain halauksia ja onnitteluja. Sain lahjoja ja etsin tilaa lahjapöydälle. Ihmiset heittivät takkinsa naulakkoon, kulkivat taulujen luona. Minä juoksin edestakaisin kuin duracell-pupu, vastaanotin vieraita, kerroin heille näyttelystä, usutin nauttimaan tarjoilusta. Kamera roikkui kainalossani, mutta enhän minä ehtinyt ottaa valokuvia laisinkaan. Onneksi saan käyttää Johannan kuvia tämän selostuksen kuvituksena.

tämän kuvan ehdin ottaa itse…SuviAnniina, Iso Partainen ja Johanna

Käteni tiesivät ennen minua, että masennuksen keskellä on toivoa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tunsin, että ehkä en ollutkaan osa masennusta. Ehkä masennus on vain osa minua? Joskus pienempi osa, joskus suurempi, mutta vain osa. Ei kokonainen minä.

SuviAnniina ja äitinsä

Kuuntelin puheensorinaa taulujen luona. Katsoin, kun toisilleen ennestään tuntemattomat ihmiset istuivat kahvipöydässä puhuen toisilleen, eikä kukaan näyttänyt ankean vaivaantuneelta tai pitkästyneeltä. Näytti ihan siltä kuin ihmiset olisivat viihtyneet.

Minä ainakin viihdyin. Olin hiestä läpimärkä, mutta onnellinen. Väsynyt, mutta iloinen. Oli jotenkin vaikeaa käsittää, että ihmiset olivat varta vasten tulleet minun takiani, tulleet katsomaan taulujani. Paikalla oli vanhoja ystäviäni vuosikymmenien ajalta, uudemman ajan ystäviä, tuttuja ja tuntemattomampia bloggaaja-ystäviä.

Avajaisten jälkeen suuntasin parin ystävän kanssa muutamalle tuopilliselle keskustaan, kotona olin jo ennen puolta yötä. Maljani oli ylitsevuotavainen (ei oluesta!), oli pakko päästä kotiin, oli pakko hiljentyä, saada sulattaa kokemaansa. Edelleenkin sulatan tuota avajaistapahtumaa. Olen ollut tosi väsynyt nämä pari-kolme päivää. Olen nukkunut paljon, ilman painajaisia, enkä vieläkään oikein käsitä, että tein sen. Pystytin näyttelyn, järjestin ja selvisin avajaisista. Kerroin prosessista tässä näyttelypäiväkirjassa, sain hurjasti tsemppejä ja voimaa kommenteistanne. Pahoin pelkään, että jos en olisi tehnyt tästä valmistelusta julkista, olisin perunut näyttelyn.

Kiitos kaikille teille, jotka olette eläneet mukana näissä tapahtumissa. Yksin ei kukaan ole mitään.

Jos joku on kiinnostunut katsomaan näyttelyä ja haluaa minut oppaaksi, ottakaa yhteyttä!

Olen tehnyt unelmistani totta. En kaikista, mutta niistä tärkeimmistä. Tärkein haaveeni oli pystyä jälleen unelmoimaan.

 

***

Kursivoidut kohdat ovat näyttelyesitteestäni.

 

 

 

Mainokset

58 Responses to Näyttelypäiväkirja 05.10.2012

  1. sirpa321 says:

    Hienoa, että kaikki sujui hyvin. Et varmaankaan muista, kuinka kerran aikaa sitten kysyin, oletko koskaan pitänyt näyttelyä. No, nyt olet. 🙂

  2. sirokko says:

    Tämä on hieno kiitoskirjoitus, yksin ei ihminen ole mitään. En olisi uskonut, miten pelkästään netin kautta voi tuntea tuntematontakin kohtaan niin suurta iloa, mutta niin tunnen. Osaat niin hyvin välittää tunteitasi, että sinusta on helppo pitää etäätäkin. Olen tosi iloinen puolestasi, jihuu!

  3. sirpa says:

    Sinulla on syytä ollakin ylpeä itsestäsi! Avajaiset onnistuivat hienosti!! Kiitos vielä kerran.

  4. aimarii says:

    Iloitsen kanssasi. Aivan upeaaa, että olet toteuttanut haaveesi ja unelmoit jälleen. Siinä on voimaa, joka kantaa pitkälle.

  5. Onnea ponnistusten tulosten johdosta!

  6. wordsbyirma says:

    En voi olla muuta kuin iloinen ja onnellinen kanssasi ❤

  7. On iso asia saada toteuttaa unelmansa, Onneksi olkoon, se on vaatinut paljon ja lukeman perusteella ssanut myös paljon,

  8. kiiris says:

    Tätä oli ihana lukea!
    Olen niin ylpeä sinusta. Sinä teit sen, elämäsi maratonin! Minulla on vielä edessä näyttelysi ja ehdottomasti toivon sinut oppaakseni.

  9. kaanon says:

    ’Joillekin vuorille’ on hirveän vaikea kiivetä, vaikka sydämessään tietää, että näköalat ovat sieltä ehdottomasti paremmat. Joutuu pakottamaan itseään. Mutta eivätkö näköalat olekin huimat?

  10. Zilga says:

    Parhautta on uskaltaa… sinä uskalsit. Onnea siitä ja persoonallisten töittesi äärellä varmasti katsoja viihtyy 🙂

  11. hippu says:

    Olen seurannut jo jonkin aikaa blogiasi, mutta en ole aikaisemmin kommentoinut, kun en ole muka uskaltanut. 🙂 Mutta olen niin onnellinen puolestasi, että selvisit tulikasteesta voittajana! Ehkä sinun esimerkkisi antaa minullekin voimia elää elämääni niin kuin haluaisin sitä elää. Todella paljon onnea tulevaisuuteen ja iso lämmin halaus – vaikka en sinua tunnekaan.:-)

    • susupetal says:

      Höh, kyllä tänne uskaltaa kommentoida, Hippu 🙂
      En tiedä esimerkkinä olosta, mutta elämän eläminen omalla tavallaan, silloin kun se on mahdollista, tuntuu hyvältä. Kiitos.

  12. harakka says:

    Olen niin iloinen puolestasi Susu!
    Sinä olet rohkea ja uskallat voittaa itsesi, kun vaan haluat, ja nyt halusit.
    Onnea vielä kerran onnistuneille avaisille.ja näyttelyllesi.

  13. yaelian10 says:

    Ihanaa että kaikki on sujunut niin hyvin! Upeaa,olet upea ihminen ja harmittelen ,etten voinut olla tuolla mukana.Mutta olen hengessä mukana..

  14. miiwi says:

    SInä teit sen! Iloitsen kanssasi 🙂 Tätä päiväkirjaasi on kiinnostavaa lukea. Avajaistunnelmia olenkin eri blogeista lukenut, turhaan jännitit, tunnelmahan on ollut loistava!

    • susupetal says:

      Miiwi, onhan siinä oma riskinsä, kun alkaa pitää päiväkirjaa tarinablogissa,mutta kannatti ja minulle se oli välttämätöntä. Muuten ei olisi tullut mitään.

  15. *itKuPiLLi* says:

    Onnea! Mahtava juttu ja avaijaisissa näytti olevan tosi kiva tunnelma. Ja hei, kukapa ei nyt tuollaisia tilaisuuksia jännitäisi. 😉

  16. Ihanaa, että kaikki meni hyvin. Tärkeä huomio, että ihmiset ovat viihtyneet ja sinä itsekin. Edelleen olen tulossa käymään ja haluaisin mieluusti nähdä sinut – ensimmäinen blogiystäväni.

  17. arleena says:

    Ponnistellessa ylittää itsensä, etukäteen on usein vaikeaa, mutta kun on mentävä, tehtävä ja aloitettava kaikki sujuu kuin rasvattu. Niin on käynyt sinullakin. Ei mitään huolta enää, kaikki on toteutunut loistavasti. Se välittyy kuvista ja tekstistäsi.
    Jos lokakuulla tulemme Helsinkiin, ilmoitan sinulle, niin voidaan teffata näyttelyssä.
    Hyvää jatkoa.

    • susupetal says:

      Arleena, nyt tuntuu hyvältä. Laita minulle postia, jos olette tulossa tänne lokakuussa, lähden mielelläni mukaan oppaaksi, jos vain aikataulut sopivat yhteen. Kivaa!

  18. Uuna says:

    No nyt se on täällä, sinun versiosi. ONNEA vielä kerran ja onnea siitä, että sinä teit sen. Selvisit siitä hienosti ja kaikki nauttivat. Tämä on hyvä ponnistuslauta vaikka mihin, mutta ennen kaikkea huomiseen. NYT on tärkein, eikä huomista kannata ajatella, mutta sitten kun joskus se tulee, tämä on siellä vankkana pohjana. Olen ollut vähän menossa ja huomenna menen kirjamessuille Turkuun. Kaikkea hyvää sinulle 🙂

    • susupetal says:

      Nyt on se juttu, vihdoin, ainakin tällä hetkellä, mutta huomista en sure.

      Mukavia messuja, ja toivottavasti pääset tulemaan tänne, Uuna!

  19. Raija says:

    Paljon ONNEA Susu! Unelmasi toteutui ja kaikki meni hyvin, vielä kerran onnea.

  20. Inkivääri says:

    Paljon onnea unelmasi toteuttamisesta, hieno juttu!

  21. Elegia says:

    Kiitos, kun otit meidät muutkin mukaan kuvien kera kierrokselle! Olisi kyllä ollut mahtava päästä mukaan, mutta ehkä toisella kertaa sitten 🙂

  22. Obeesia says:

    Tekee niin kovasti mieli katsomaan omin silmin. Harkitsen.

  23. SuviAnniina says:

    Ihana SusuPetal, kiitos näyttelystä ja kutsusta vielä kerran. Kuvailet niin tuttuja tunteita , ahdistuksesta iloon. Ole ylpeä itsestäsi, minä ainakin olen 🙂

  24. Anneli Vaasvainio says:

    Oli upeaa tavata nämä kaikki ihanat ihmiset! Upeaa, miten netti voi yhdistää samanhenkisiä.

  25. Obeesia says:

    Laitoin sinulle viestin facebookin kautta.

  26. Amalia says:

    Onnittelut!!! Toisi upeeta, että olet itse tyytyväinen!!!

  27. Liplatus says:

    Hyvältä tuntuu sanomasi, rohkeus tehdä uudella tavalla, mennä eteenpäin.
    Onnea Sinulle!

  28. vilukissi says:

    Hienoa ja rohkeaa! Puola puolalta tikapuita pitkin tähän hetkeen. Sinä rohkea nainen. Isosti sua halaten!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: