Papiljottipäinen nainen

 

papiljotit

 

Vastaantulevalla naisella on papiljotit päässä. Pakko kääntyä katsomaan, totta, vaaleankeltaisen huivin alla muhkuroita. En ole nähnyt vuosikymmeniin naista, joka kulkee ulkona papiljotit päässä. Annelin äidillä oli aina papiljotit, sininen sifonkihuivi. Annelin äiti istui pihalla, neuloi, kävi maitokaupassa, sekatavarakaupassa, tamppasi mattoja parvekkeella. En muista koskaan nähneeni häntä ilman papiljotteja. Ehkä hän irrotti ne hiuksistaan ainoastaan lauantai-iltaisin ennen saunaa. Muillakin pihan naisilla oli papiljotit. Äidilläkin, mutta hän kävi töissä, otti papiljotit pois aamulla, leväytti kiharat auki, suihkutti Elnettiä vaaleanruskeasta pullosta. Hiuslakka oli väkevän tuoksuista, suu piti pitää kiinni, muuten kitalaki maistui kitkerältä.

Jatkan matkaa, käännyn vielä kerran katsomaan taakseni. Papiljottipäinen katoaa porraskäytävään. Nopea kohtaaminen nostaa muistoja pintaan. Annelin äiti kaupassa, ruskea kauppakassi, ruskeat maitopullot täytetty maitokaupassa. Sekatavarakaupasta ostettiin vessapaperi. Se oli harmaata paperia, toiselta puolelta karkeaa, toiselta kiiltävää, kovaa. Paperi oli arkeissa, reikä yläreunassa, paperit pujotettiin vessan seinässä roikkuvaan koukkuun. Yksi paperi pientä hätää, kaksi suurta tarvetta varten. Paperia oli pakko rutistaa käsissä, yrittää pehmentää, onnistumatta.

Lambin aika oli vielä kaukana tulevaisuudessa.

Linja-autossa otan kirjan esiin. En jaksa muistoja enää. Haluan toiseen maailmaan, en olla omassani, en tänään.

 

 

Advertisements

18 Responses to Papiljottipäinen nainen

  1. Vinski says:

    Minäkin muistan naapurin tädin, joka kävi papiljotit päässä Tarmolassa ja siivoili kotona, oleskeli pihalla jne. Vasta kun Mies tuli kotiin, hän oli ottanut ne päästään, vaihtanut vaatteet ja oli … valmis 🙂

    Aina ei muistoja jaksa. Aina ei halua. Aina ei tarvitse.

  2. Uuna says:

    Kun näin otsikon rullauksessa, aloin miettiä, koska olen viimeksi nähnyt papiljotit. Mitään kipinää ei syttynyt, mutta se johtuu enemmän huonosta muististani, kuin siitä, etteikö joku olisi käyttänyt. Muistan äidilleni kiertäneeni papiljotteja.

    Hieno tarina papiljottien kautta. Pitäisikin joskus kirjoittaa tarina vaikka kengistä, laukusta, nenästä, vaikka mistä. Tämä on hieno. Eikä aina tarvitse jaksaakaan muistoja, voi kirjoittaa kädessään olevasta kynästä.

  3. kaari3 says:

    Kivaa oli kuitenkin pistäytyä kanssasi muistoissa ja menneessä. Papiljotit ja permanentit ja vessapaperi, parempaa kuin Mummmolan sanomalehdet. Viimeeksi valistin amerikkalaisia Lontoossa silkkisen vessapaperin käytöstä, paperin rutistusta. Muistojakin voi rustistaa palan sieltä toisen täältä, joskus.

  4. kuvittelija says:

    Muistot, olipahan jännää sukeltaa myötäsi papilijottimuistoihin. Muistan vielä miten niitä piikikkäitä ei tahtonut saada irti ja niiden myötä katosi muutenkin ohuista hiuksista osa.

  5. arleena says:

    Muistoja on mukava saada mieleen, usein niistä on kiittäminen muita, vastaantulijoita, jotka ovat autuaan tietämättömiä minkä tunnemyrskyn ovat saaneet aikaan.

  6. miiwi says:

    Ja ne papilotien piikit pisti päänahkaa! Mitäpä nainen ei tekisi kauneiden eteen 😉

  7. wintershinleaf says:

    Tekstissä mielettömän hienoja runoaineksia: papiljottipäinen nainen, sifonkihuivi, väkevältä haiseva hiuslakka, kadota porraskäytävään, ruskeat maitopullot. Tulisi hieno teksti, jos vähän leikkisit sanoilla. 🙂 ❤

  8. kimmeli says:

    Voi ei, heti oikein ryöpsähti kaikki paplarimuistot, ne kovat muoviset, pehmeät muoviset, piikeillä ja kuminauhoilla, samettirullat, tarrapaplarit ja superlonpaplarit…minullakin sininen sifonkihuivi. Niin, ja se vessapaperi, mitä käytettiin myös piirustuspaperina…sinne karhealle puolelle oli kivempi piirtää…
    Kiitos tästä tarinasta!

  9. sirpa321 says:

    Äitini käytti papiljotteja loppuun asti. Huomenna tulee vuosi hänen kuolemastaaan. Aika on mennyt nopeasti. Suru alkaa pikkuhiljaa muuttua kaipaukseksi. Tekstisi herätti monta mukavaa muistoa. Paplarit liittyivät mukaviin asioihin 🙂

    • susupetal says:

      Onko siitä todellakin jo vuosi, Sirpa? Aika on käsittämätöntä, ei hallittavissa. Kaipaus tuntuu lempeämmältä kuin jäytävä suru, hali.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: