Tänään loppuu paljon

 

Tänään loppuu paljon. Helmikuu päättyy, ei tule ikävä, mene pois, tule kevät. Rahatkin loppuvat, no, se ei ole mitään uutta. Näyttelymme päättyy. Johanna ja minä puramme näyttelyn, irrotamme solmuja (tai ehkä Johanna tekee sen, minun vasen käteni on edelleen aika toimintakyvytön), kiipeämme tikkaille, pinomme taulut kasseihin.

Kahden kuukauden ajan työmme ovat olleet näytillä Mellarissa. Se on pitkä aika. Sadat ihmiset ovat saaneet nauttia Johannan iloa, toivoa ja värejä pursuavista töistä, parasta terapiaa näihin menneisiin harmaisiin kuukausiin.

Huomenna alkaa maaliskuu, ehkä alkaa jotain uuttakin. Eihän sitä koskaan tiedä. Kaikki on mahdollista.

Edellisen näyttelyni purun jälkeen järjestin arvonnan kaikille ihanille ihmisille, jotka tsemppasivat minua näyttelyn rakentamisen ajan. Nyt teen samoin. Jättämällä kommentin tähän kirjoitukseen olet mukana arvonnassa. Palkintona on jotain mitä en ole vielä päättänyt. Viime arvonnassa Mymskä ja Kiiris olivat onnettaren suosikkeina ja heille lähti taulut näyttelystäni. Todennäköisesti tälläkin kertaa etsin parille työlleni uudet, hyvät kodin arvonnan avulla.

minulla ei ole sydäntä-001 teen kukista seppeleen-001

Mymskän voitto                                                                     Kiiriksen taulu

Aikaa kommenttien jättämiselle on tästä hetkestä sunnuntaihin 3.3. klo 23.59 saakka.

Kiitos kaikille. Lopetetaan helmikuu, aloitetaan kevät.

 

 

Mainokset

50 Responses to Tänään loppuu paljon

  1. Polga says:

    Juutas, osallistun piruuttanikin – oli niin upea näyttely 😉

  2. Sirpa says:

    Tietty olen mukana…onneksi ehdin käydä ja nähdä työsi livenä.;))

  3. Sirkka says:

    Kyllä olisin mukana, kun en näyttelyynkään päässyt.

  4. hpy says:

    Tahan tulee paljonkommentteja! Kaikki haluavat taulusi tai jotain muuta missa nakyy kasialasi.

  5. Uuna says:

    Yleensä näyttely kestää kaksi viikkoa, teillä kaksi kuukautta, mutta olivathan työt erikoisen hienoja.
    Minäkin tahdon mukaan arvontaan 🙂

  6. Millan says:

    Minä kans. Minä kans. Edellinen,ihanan sininen piirustus, ilahduttaakin makkarin seinällä..

  7. Maarit says:

    Tietenkin mukana 🙂

  8. arleena says:

    Maaliskuu, mikä ihana sana ja uusi kuukausi. Huomenna se alkaa.
    Näyttely matkustaa nyt kotiin ja uusiin haasteisiin aikananaan.
    Mukana ollaan arvonnassa.

  9. Crane says:

    Osallistun siksikin kun harmittaa etten nyt päässyt näyttelyä näkemään (mutta jaoin linkin ja suosittelin kaikille tutuille..::) ja toivon uuden alun johtavan taas riemuisaan luomiseen ja luomisen riemuun…!

  10. kiiris says:

    Minä en osallistu, ettei vaan taas onnetar osuisi kohdalleni, minä kun olen helvatan onnekas?! 😉
    On todella ihana tuo voittotauluni, hyvä ettei mennyt rikki, kun naula putosi seinältä. Nyt se on paremmin kiinnitetty.

    Minä uskon luulen että maaliskuu ja orastava kevät tuo tullessaan vaikka mitä, ainakin lisää valoa!

  11. Yaelian says:

    Mukana tietysti!
    Olisi ollut kiva nähdä tuo näyttelynne,mutta onneksi sitä näki vähän netissäkin-

    Ja parantumisiin kädellesi!

  12. Näyttelyyn en pystynyt paikan päälle tulemaan, mutta hengessä täysillä mukana. Arvontaan haluan mukaan niin mahottoman mielelläni.

  13. Näyttely ohi, nyt sitten lepoa et jaksaa taas uusia koitoksia kohti. Pisti silmään että, kirjastoon on tullut toi kirjasi Pellen muotokuva, HelMetissä on näköjään Kirja Google Preview että saa tuntumaa kirjasta. Linkki tossa http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2091302?lang=fin#.USvgD6eKftQ.twitter

  14. harakka says:

    Mäkin haluan tulla mukaan arvontaan!
    Kyllä olisinkin leuhka, jos sun työsi voittaisin, hi!

  15. kuvittelija says:

    Maaliskuu heittää vettä ikkunaan, kevät on tulossa, se tuoksuu jo..Arpajaisvoitto olisi ihana juttu!

  16. Deme says:

    Mie mitään tsempannut, mutta ahneena porsaana osallistun arvontaan 😉

  17. laiskuri says:

    Liian kaukana näyttelyyn mutta arvontaa ei voi vastustaa.

    Ja nyt jo maalliskuu. Nyt kun on vapaalla niin aika menee kuin… mikä? Ei ehdi kaikkea mitä haluaisi ja mistä haaveili.

  18. sirokko says:

    Tooooottakai olen mukana edes arvonnassa! Kohta menen jo tilaan lentolippua tulevan kesän näyttelyäsi varten.

  19. Päivitysilmoitus: Ehtii, ehtii, ehtii | SusuPetal

  20. Päivitysilmoitus: End of The Exhibition / Näyttelyn päättyminen | susupetal photo gallery

  21. Mulla ei koskaan ole onnea arvonnoissa, mutta mukana kuitenkin.

  22. kimmeli says:

    Osallistun, vaikka en päässyt näyttelyyn, ku oli niin pitkä matka ja vähän rahaa, mutta olin ja olen aina mukana, tavalla tai toisella.

  23. miiwi says:

    Ja sitten seuraavaa näyttelyä suunnittelemaan!
    Arvontajonon jatkoksi minäkin 🙂

  24. kaari3 says:

    Yhden asian loppu on toisen uuden alku! Teillä oli mukavantuntuinen ohjelma talvenselkään. Ihailijoita ja toivottavasti ostajiakin riitti. Kevät tulee!

  25. Päivitysilmoitus: Viikko elämästäni | SusuPetal

  26. Päivitysilmoitus: Pullalle | SusuPetal

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: