Räjähdys

 

räjähdys

 

Pitää muistaa, etten koskaan matkusta neljän junalla, en viiden junalla iltapäivällä. Vaunut ovat täynnä seminaareista, koulutuspäiviltä palaavia seurueita. Naisten puuhelmet kumisevat, värikkäät, puiset korvakorut iskeytyvät leukapieliin, päivän istumisen jähmeys vapautuu ensimmäisen oluttölkin sihahdukseen. Miehet hölläävät solmioitaan, pikkutakit heitetään hyllylle. Vaunussa on liian paljon ääntä. Kaivaudun uneen, jota ei ole. Istun juuri sellaisella paikalla, että olen keskellä kaikkea, mitä en haluaisi olla. Kuulutukset halkovat korvaa, tämä juna pysähtyy liian usein, liian monella kielellä kerrotaan minne tullaan, mistä lähdetään, en halua tietää.

Aamuisin matkustavat lapsiperheet. Silloinkin on pakko välttää junia. Yläpuolella lasten puuhavaunu, liukumäki ja leluja ja tuhannet kipakat askeleet, jotka vyöryvät seisahtumatta. Jos minulla olisi konekivääri, voisin rei’ittää katon, vaimentaa äänet. Olen paha ihminen, ärryn, jos en saa unta. Istuin on epämukava, ei niin kuin vaunussa, joka lähti illalla Assuanista Luxoriin. Istuimet olivat nojatuoleja, viininpunaista plyysiä, niihin saattoi käpertyä nukkumaan. Silloin en nukkunut, nostin kyllä jalkani penkille nähtyäni hiiren puikkelehtivan tuolien alla. Lajit levittäytyvät kiskoja pitkin. Ihmisetkin levittäytyvät kiskoille, antavat junan ajaa yltään, veturinkuljettajat jarruttavat, jarrutusmatka on satoja metrejä. Kuljettaja kulkee kiskoja pitkin takaisin, löytää ruumiin riekaleita, tietää, ettei voinut asialle mitään. Ihminen on tappanut itsensä ja kuollessaan hän satuttaa muita enemmän kuin tietää.

Matkustan keskellä päivää, junan vaunuissa asuu hiljaisuus, joka antaa minulle unen. Pasilaan on pitkä matka Helsingistä, odotan konduktööriä, katsoisi jo lippuni, voisin nukahtaa. Unissani ei ole Karjaan ja Salon välisellä rataosuudella olevia tunneleita, jotka iskevät korvani lukkoon, nieleminen ei auta, en kuule mitään, päässäni on liian kova paine. Uni suojaa pään räjähtämiseltä. Olen aina niin lähellä hajoamista.

 

 

 

 

Mainokset

8 Responses to Räjähdys

  1. arleena says:

    Oli mukava matkustaa hetki kanssasi.

  2. vilukissi says:

    Minäkin matkustin kanssasi! Ja ymmärsin.

  3. Elegia says:

    Minulle tulee kaupassa usein tuollainen olo. Siis että olisi konekiväärille käyttöä. Olo voi tulla tosin ihan kadullakin. On kamala tunne, kun äänet muuttuvat koviksi, päässä alkaa humista. Tekisi mieli työntää liikennevaloissa odottava idiootti auton alle, koska sen pitää seistä niin, ettei häntä pääse ohittamaan (kapeat kadut!). Ja sitten ne dillet, jotka kävelevät muina miehinä keskellä tietä laumana eivätkä väistä, kun niiden ohi haluaa. Ei auta, vaikka huutaisi sorrya kurkku suorana. Onneksi ei ole asetta.

    Huh, helpotti. Minä(kin) olen ilkeä ihminen, suoranainen paholainen.

    • susupetal says:

      Aggressioita ei pääse pakoon, Elegia, en minäkään. Väsyneenä ärsyyntymiskynnys mataloituu, samaten, kun masennus alkaa voimistua. Riittävän masentuneena olo on siitä hyvä, että ei jaksa edes lähteä enää sinne kauppaan.
      Murhanhimoisia ajatuksia päässä, niitä on usein, koen ne myös tarpeellisiksi itselleni. Eri asia ajatella kuin toimia, kuitenkin.
      Luulisi, että kaikilla on tällaisia ajatuksia, ihmisten työntämistä autojen alle, konekiväärin käyttöä jne, mutta ehkä ei sitten, kun ei muita ilmoittautuneita ole kuin sinä…
      Ehkä meissä sitten vaan on jotain vikaa, vikaa, vikaa 😀

  4. kiiris says:

    Ahdistusmatkat herättävät todellakin agressioita…. pam pum pam pam!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: