Yksitoista asiaa minusta, jotka nyt sitten tiedät, vaikka et haluaisikaan

 

Tuija Pikkurilli-blogista heitti haasteella. Säännöt ovat tässä:

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. 

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

***

Yksitoista asiaa itsestäni:

1. En omista autoa, eikä minulla ole ajokorttiakaan.
2. Minulla ei ole asuntolainaa, en ole koskaan omistanut asuntoa.
3. Muutama vuosikymmen sitten pituuteni oli 171 cm, nyt 168.
4. Nukun yleensä 8-10 tunnin yöunet ja 2-3 tunnin päiväunet.
5. Minulla ei ole kotona kasvin kasvia, eikä tule.
6. Elän kädestä suuhun.
7. Haluaisin matkustaa, minne tahansa missä on aurinkoa ja lämmintä.
8. Olen ollut aikoinani liikunnallinen: steppitanssi, afrotanssi, jazztanssi, rivitanssi, tennis, sulkapallo. Nykyään käveleminen riittää.
9. Rakastan kirpputoreja silloin, kun olen siinä kunnossa, että ihmis- ja tavarapaljous eivät ahdista.
10. Olen tavannut livenä monta bloggaajaa.
11. Minulla on ihania ystäviä.

***

Vastaukset Tuijan kysymyksiin:

1.Miten reagoit, kun huomasit tämän haasteen?

Voi ei, en jaksa, ääh.

2. Onko bloggaus parantanut elämänlaatuasi?

On, ilman muuta. Bloggaaminen on pitänyt minut järjissäni, vaikka kaikki eivät sitä välttämättä usko/näe, bloggaaminen on ollut minun luovuuden lähteeni, bloggaamisen kautta olen tavannut paljon upeita ihmisiä.

3. Oletko koskaan haaveillut maallemuutosta?

En todellakaan. Olen kaupungin kasvatti.

4. Mitä mieltä olet kasvisruoasta?

Ihan hyvää, mutta en tulisi itse toimeen ilman lihaa. Olen ennakkoluuloton ruuan suhteen, friteeratut heinäsirkat maistuisivat varmaankin.

5. Katsotko telkkarista koskaan tosi-tv-ohjelmia?

Ilman muuta. Mieluummin katson tositeeveetä kuin esim. runoraatia. BB:ä en ole koskaan katsonut, mutta Amerikan Selviytyjät, Viidakon tähtöset, Huippudragqueen haussa, Amazing Race ja Muodin huipulla kuuluvat suosikkeihini. Nyt minua tosin ärsyttää Voice Of Finlandissa Paula Koivuniemi. Jos joku mies sanoisi naislaulajille, että he ovat seksikkäitä ja heidän kanssaan voisi vetää dueton, lööpit kirkuisivat seksismiä. Nainen saa näköjään sanoa mitä vaan.

6. Miten arvioit kotisi siisteyttä asteikolla 0-10 (0 = kaatopaikka, 10 = tip top)

Riippuu ihan siitä, missä kunnossa olen. Perussiisteys on kasin luokkaa, mutta kunnon ollessa huono, taso tippuu.

7. Pidätkö ruoanlaitosta?

Pidän. Ja leipomisesta.

8. Oletko introvertti vai ekstrovertti?

Tuo julki-introvertti on hyvä määre, sopii minulle.

9. Minne haluaisit matkustaa?

Vaikka minne! Ensin menisin Hannelen luo Göteborgiin, sieltä Maijan luo Amsterdamiin, sitten Elegian luo Lontooseen, Heljää moikkaisin Irlannissa, kanaalin yli HPYn luo Normandiaan, Pariisissa tapaisin Peterin ja Maurelitan, Saksaan Pisaran luo, sitten Sirokon luokse Algeriaan, Yaelianin seuraksi Israeliin ja lopuksi voisin piipahtaa Amerikassa tapaamassa Mickiä, Kaaria ja Itkistä. Laskeskelin, että maksaisin vaan matkat ja saisin yöpyä ja syödä ilmaiseksi…

10. Onko kirjahyllyssäsi tarpeeksi kirjoja?

Taitaa olla. Viime muutossa vein kirpparille noin neljäsataa kirjaa ja paljon enemmän jäi hyllyihin.

11. Kuka romaanihenkilö haluaisit olla?

Tämä on paha, ei tule mieleen kyllä yhtäkään. Romaanihenkilö, johon samaistun voimakkaasti, on Mankellin Kurt Wallander, mutta en haluaisi olla hän. Tai ehkä olen.

***

Omat kysymykseni haastetuille:

1. Missä ja minkälaisena näet itsesi kahdenkymmenen vuoden kuluttua?
2. Monet bloggaajat ovat myös Facebookissa ja monet blogit ovat hiljentyneet tämän takia. Mikä Facebookissa kiehtoo verrattuna blogikirjoittamiseen?
3. Jos saisit 10 000 euroa, mitä tekisit sillä summalla?
4. Jätätkö blogeihin joskus anonyymeja kommentteja?
5. Itketkö koskaan katsoessasi elokuvia?
6. Jos sinun pitäisi valita vain yksi esine mukaasi autiolle saarelle, mikä se olisi ja miksi?
7. Helsingin Sanomien Kuukausiliite etsii Suomen parasta blogia. Voiko blogeja mielestäsi pistää paremmuusjärjestykseen?
8. Ennen kaikki oli paremmin. Oliko?
9. Käytkö ärsyyntymässä tietyissä blogeissa ihan varta vasten, jotta saat puhistua itseksesi?
10. Jos tapaisimme, mitä tekisimme?
11. Ottivatko kysymykset voimille?

Ja sitten pitäisi haastaa 11 blogia, huh. Pyydän jo etukäteen anteeksi, että vaivaan teitä ja jos teidät on haastettu jo aikaisemmin, unohtakaa tämä. Samaten, jos teitä ei vaan kiinnosta, unohtakaa tämä. En todellakaan tiedä, onko blogillanne lukijoita 200 tai vähemmän, mistä sen voi nähdä muka?

Polga
Kirsti
Mymskä
Tiina
Kummitus
Lepis
Pisara
Sami
Aino
Obeesia
Ari

 

*** 

Tämä otti voimille.

 

 

Advertisements

35 Responses to Yksitoista asiaa minusta, jotka nyt sitten tiedät, vaikka et haluaisikaan

  1. Tuija / Pikkurilli says:

    Ihanaa, että vastasit ja vieläpä näin nopeasti! Ihana vastaus kohdassa ”Minne haluaisit matkustaa”. Tunnustan, että eniten odotin bloggaajien vastausta kotien siisteydestä, koska minulla on kompleksi tässä asiassa. Todella piristävää, että kerroit avoimesti myös hömppäohjelmien katsomisesta. Katson itse välillä Huippumalleja. En ole kiinnostunut niinkään muodista kuin mallikokelaiden sosiaalisista kuvioista. On hauskaa, kun mukana on aina joku raivohullu kilpailija huutamassa muille mallitytöille. Sairasta tai ei, mutta hauskaa! 😉

    • susupetal says:

      Pakko vastata nopeasti, muuten jää kyllä vastamaatta, Tuija!

      Vai bloggaajien siisteyskasvatusta odotit 😉

      Ei tositeeveen katsomisessa ole mitään hävettävää, ainakaan minun mielestäni. Ei se tee minua tyhmemmäksi, ihan muut asiat sihen vaikuttavat 😀

  2. kirsti says:

    Kiitos haasteesta. Yritän vastata jossain vaiheessa:-)

  3. harakka says:

    Kivasti vastailit kaikkiin kysymyksiin, mielenkiinnolla luin.
    Mullakin on huusholli ollut joskus melkein kymppi, mutta nykyään olen antanut itselleni luvan tehdä jotain muutakin hyvällä omallatunolla, kuin siivota, hi!
    Justiinsa tyttö haki eilen jotain wc:n laatikosta, eikä löytänyt ja sanoi mulle, että äitiiii, etkö siivoo? Mä sanoin, etten enää siivoile pahemmin jatkuvasti, mutta hän siihen, että hän kyllä tykkäs enemmän entisestä äitistä, pläääh!
    Mutten silti ala jatkuvasti siivoileen kaapejani, hi!

  4. Sami Liuhto says:

    Kiitos haasteesta. Vastaan kohtsillään.

  5. Päivitysilmoitus: TypoBlog » Blog Archive » 11 asiaa itsestäni

  6. Ari says:

    Vastattu on mutta en haasta ketään mukaan, saa ottaa haasteena jos haluaa

  7. Obeesia says:

    Nyt just on vähän vaikeaa, vastaan jos jaksan, tuonnempana. Kiitos kun muistit minua.

  8. sirokko says:

    Mukavaa, että maailmanympärimatkallasi poikkeat tännekin, voin kokeilla friteerata ruuaksi vaikka lampaanaivoja, heinäsirkat on niin hankalia pyydystää. Siisteyttä en lupaa, mutta meillä saa olla kengät jalassa. Ja lainaan sinulle välillä hiekkalapiooni ettei käy aika pitkäksi.

  9. Kiitos haastamisesta! Ja tervetuloa kylään 🙂 Tokihan sohvapaikka on tarjolla, mutta heinäsirkkoja en friteeraile lounaaksi 😀 Olen vastannut tähän haasteeseen jo, jotenka en vältsisti vastaa enää uudestaan, paitsi jos olen sillä tuulella. Sen voin jo vastata, että mielestäni blogeja ei voi oikein laittaa paremmuusjärjestykseen. Ei siis oikeastaan ollenkaan. En ainakaan kyllä yhtään tiedä, mikä lukemistani blogeista olisi paras ja mikä vähiten paras, kun en lue huonoja blogeja…

    • susupetal says:

      Pisara, tämä haaste on heitetty jo niin monille, ei ihme, jos osui sinuun kaksi kertaa.
      Kivaa, pääsen kylään, sohvapaikka on vallan mainio. Lounaaksi käy olut ja makkara, en vaadi paljon;)
      Joo, aika erikoinen juttu taas tuo blogikilpailu. No, kisataanhan sitä kirjapalkinnoistakin. Hmph.

  10. Polga says:

    Vastattu, huomisessa päivityksessä julki! 😉

  11. yaelian10 says:

    Ai kun kiva oli lukea näitä vastauksiasi! Ja tervetuloa vaan tännekin 🙂

  12. Tiina says:

    Kiitos haasteesta! Vastaan ilman muuta, ennemmin tai myöhemmin. 😉

  13. -kummitus- says:

    Kiitos jeesus ja joulupukki, pannaan pakettiin vähän myöhemmin.

  14. Päivitysilmoitus: Yksitoista fa-fia Polkasta sekä yksi olennainen epätotuus | Malmin Polgara - tunnustan elähtäneeni

  15. Maurelita says:

    Oi ihanaa, kiitos maininnasta ja tervetuloa Pariisiin ! Voitaisiin kokeilla friteerattuja sammakonkoipia… =o)

  16. lepis says:

    Ethän sä tee tätä!!!! Jaa meemejä 😉 Katsotaan osaanko 😀 Jossain vaiheessa. Otin talteen.

  17. Päivitysilmoitus: Haasteellista ? | Ainon Aallot

  18. kaari3 says:

    Oi miten kivaa, että tulet! Sanon serkkuni tavoin, että sänky on jo petattu ja ruokalistaa suunnitellaan. Tai no, ruokaahan en suoranaisesti laita, itse eläisin alkupaloilla ja jälkiruoilla. Bob voi grillata. Minusta on tosi kivaa lukea näitä haasteita, vastauksesi ovat mielenkiintoisia ja kertovat mielenkiintoisesta sinusta.

    • susupetal says:

      Totta kai minä tulen, Kaari! Ja minäkin pärjään ihan hyvin alkupaloilla ja jälkiruoilla. Tosin joskus grillikylki voisi maistua aamiaiseksi!

  19. Elegia says:

    Luen näitä jälkijunassa, kun se lyhytaikainen hektinen elämä meni ohi, huh. Nyt on taas aikaa itselle! 😀

    Ja täällähän on aina huone sinua varten odottamassa eli tervetuloa! Ruokaakin täällä saa ja olen jopa niin kiltti, että pistän miehen kokkaamaan, ettet joudu syömään minun tekemiä keitoksia. Niihin ei ole kukaan vielä kuollut, mutta eipä niitä kukaan syökään 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: