Päässä surisee, tarvitsen lisää ruuveja

 

fiksatiivi

 

Vapunpäivä kuluu työn merkeissä Tunnen itseni aatteen ihmiseksi. Naapurit ovat saaneet parvekkeensa pestyä, kukat laitettua laatikoihin, ovat levittäneet lepolasset ja kattaneet pöydille kuohuvaa ja syötävää. Minun parvekkeeni on peitetty sanomalehdille, on aurinkoinen ja suhteellisen tyyni päivä, olen fiksannut tauluja, joissa akryylin lisäksi on peiteväriä, pastellia ja tussia. Ilmassa on leijunut mukava tuoksu, ei tietenkään yhtä herkullinen kuin vastapäisen talon pihalta tuleva grillatun makkaran hengähdys.

Ruuvit loppuivat kesken. Tavallista tässä huushollissa. Olen kaivanut piikillä reikiä, kiertänyt ruuveja puuhun, viritellyt rautalankaripustuksia. Peukalossa on kolo. Hyvä, että ruuvit loppuivat ennen kuin peukalo irtosi kokonaan.

Hioin muutamat kehykset, maalasin ne ja tänään olisi pitänyt levittää lakkaa pinnoille. Löysin huonekalulakkapurkin, sain sen auki lievähköä suurempaa väkivaltaa käyttäen, todetakseni vain, että lakka oli reippaasti kuivunut. Ei auttanut purkin lämmittely, ei erilaisten litkujen avulla pehmennys. Pakko ostaa ruuvien lisäksi lakkaa. Kukkarossa on kaksikymmentä euroa, enempää ei ole ennen seuraavaa rahapäivää. Hmm, onnistuisikohan kynsilakalla lakkaaminen? En ole koskaan kokeillut. Kokeilenpa. Ei siitä ainakaan haittaa voi olla.

Päässäni surraa tarinoita, mutta en ehdi kirjoittaa niitä. Surina ei onneksi ole häiritsevää.

Muuten, ei parveketta kannata vielä kuurata. Kohta koivut alkavat roiskia norkkojaan ja kaikki muuttuu keltaiseksi. Ikkunatkin. On koko kesä aikaa siivota. Jos haluaa.

 

ruuvailua

 

 

 

 

Mainokset

24 Responses to Päässä surisee, tarvitsen lisää ruuveja

  1. laiskuri says:

    Kuullostaa työntäyteiseltä ajalta. Mutta eikös ole kiva sitten nähdä kättensä jälki valmiina ja kehyksissä. Ja siivoamaan ehtii aina mutta kannattaako sitä kesää siihen uhrata. Syksyllä sitten ennen pakkasia… jollei ne pääse yllättämään… 😉

  2. Uuna says:

    Minulla surisee korvassa, vaikka en ole mitään kunnollista tehnyt. Sinä sentään olet ruuvannut omatkin ruuvisi kehyksiin.
    On ihanaa sekoittaa erilaisia värejä keskenään, ne yrittävät hylkiä toisiaan, mutta lopulta asettuvat suosillisesti ja taiteellisesti paikoilleen.
    Kun saat taulut näyttelyyn, voit alkaa kuunnella, millaisia tarinoita ulos pyrkii.

    • susupetal says:

      Uuna, värien sekoittaminen on ihanaa todellakin, ei malttaisi millään lopettaa. Vähän samoin käy kuin kuvan muokkauksessa, lisää, lisää.

  3. yaelian10 says:

    Olitpas ahkera vappuna 🙂 Minulla joskus surisee välillä korvissa mutta se menee onneksi sitten pois. Mukavaa alkanutta toukokuuta SusuPetal!

  4. Kiiris says:

    Voi sinua ihana pollockkaaja! Pilkkuinesi ja ruuveinesi. Olet hurmaava ihminen !

  5. aimarii says:

    Kivaa puuhaa ja valmista tulee.
    Kuuleha, multa jäi muutamia ruuveja linnunpönttöprojektista. Viskaanko ne sinulle?

  6. arleena says:

    Luovuus on paikallaan, kun pitää soveltaa. Tosin kynsilakka on hidas levitettävä, kun se suti on niin minimaalisen pieni. Parasta on kuitenkin välivernissa. Sen päälle onnistuu vielä maalaaminen, jos haluaa jonkun kohdan maalauksesta muuttaa.

  7. marjukka says:

    Varmaan paljon mukavampaa puuhaa tuo, kuin siivoaminen. Siivotaan sitten syksymmällä – jos silloinkaan.

  8. sirpa321 says:

    Siis kolmas näyttely jo. Hienoa!

    Odottelen edelleen perintörahoja. On pitkä prosessi, huh ja huokaus. Jos ehdin saada ne ennenkuin kuolen, ostaisin sulta kaksi taulua ( paitsi sä et tietenkään myy just niitä)

  9. harakka says:

    Kyllä siivoomaan aina ehtii, ja ne sotkut pysyy aivan varmastikkin pakoillaan, ne oottaa meitä kyllä, hi!

  10. Teokset Kuun tyttö ja Pelastatakaa meret niin merenneidot palaavat – värien hallinta ja tekniikka onnistunut ”kympillä vedetty kokonaisuus” -taulujen kuvakoon valinta onnistunut, just sopiva tohon tyyliteknikkaan -tauluista tuli tunnetta esiin josta pidin -taulujen maalipinta pursus elämää ja eloa, jotka vetivät mukaansa.-kaikki 18 teosta kun olisi vedetty samalla teknikalla ja tyylillä olisi ollut mahtava elämys matka – toi tekniikka ja tyyli sopii sulle passelisti. Hyvä Susu 🙂

  11. Päivitysilmoitus: Nyt ne sitten roikkuvat siellä | SusuPetal

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: