Posliinipatsas

 

 

Ei koriste-esineitä. Niitä ei nainen katso, ei ole koskaan katsonut. Hän penkoo kirpputoreilla vaatekasat, rekit, selaa silmillään kirjojen selkämykset, sovittaa vaaleanpunaisia kuusaappaita, mittailee laukun mahdollisuuksia kuljettaa aanelosen kokoista lehtiötä. Hyllyt notkuvat kynttilänjalkoja, muovikippoja, lasikuppeja, oranssilla, punaisella ja vihreällä langalla kirjailtuja tyynynpäällisiä. Mattorullat pölyttyvät nurkissa, valoverhot ovat syöneet haalistavia auringonsäteitä.

Pöly kutittaa naisen nenää, hikikarpalo putoaa solisluun kuoppaan. Nainen kaivaa repustaan viuhkan, leväyttää sen auki, viilentävä tuuli keinuttaa käden ihokarvoja. Katse osuu alimmalla hyllyllä olevaan posliinipatsaaseen. Pieni paimentyttö lampaan kanssa. Tytön valkeilla kasvoilla on hymy, poskissa sipaisu punaista, hiukset letillä. Puvussa vaaleansinisiä kukkia, paimensauva lepää kättä vasten. Tytön sylissä nukkuu lammas, tytön toinen käsi on piiloutunut villavan turkin alle. Tyhmä, tarpeeton esine, sellainen, joka ostetaan mummoille, kummitädeille, vanhoille äideille. Pölyn kerääjä kirjahyllyn nurkassa, seuranaan matkoilta ostetut, tuliaisiksi saadut, muovisiin putkiloihin vangitut kansallispukuiset nuket.

Paimentyttö vinkkaa silmää naiselle. Nainen sulkee viuhkansa, ottaa posliinipatsaan käteensä, kääntää sen ympäri. Hinta on kallis tarpeettomasta esineestä. Nainen kiepauttaa patsaan oikein päin, katsoo lammasta, joka on herännyt. Se haukottelee, ravistelee turkkiaan, kaivautuu sitten syvemmälle paimentytön syliin. Nainen huomaa kätensä tärisevän, häntä itkettää. Paimentyttö vastaa katseeseen, nainen näkee myötätuntoa tytön sinisissä posliinisilmissä. Nainen ei ymmärrä, miksi patsas saa hänet liikutuksen valtaan, hänet, joka ei todellakaan välitä koriste-esineistä.

Posliinityttö pysyy naisen kädessä. Nainen antaa setelin kassalle, ei päästä irti patsaasta. Hän kuulee pienen määkinän, lammas tuhisee unissaan, paimentyttö alkaa laulaa tuutulaulua.

 

 

 

 

Advertisements

21 Responses to Posliinipatsas

  1. Aino says:

    Voi, ymmärrän kyllä, miten esineet voivat vaan alkaa elää….

  2. mew says:

    Joskus me emme valitse esinettä vaan ne valitsevat meidät.

  3. Kiiris says:

    Minulla on taipumus kaikenlaiseen keräilyyn….. Mutta joskus käy myös niin, kuten mew tuossa edellä sanoo….

  4. sirokko says:

    Joskus vaan on niin, että tunteet ja tarpeet konkretisoituvat esineessä, ei niitä turhaan sanota muistoesineiksi. Sykähdyttävää.

  5. Kyllä tuo on ihan mahdollista!

  6. vilukissi says:

    Voi…aivan niin. Juuri näin. Teidän piti kohdata!

  7. arleena says:

    Aihe koriste-esineessä oli hellyttävä, ja sehän on pelastettava kotiin.illoin

  8. isopeikko says:

    Peikkokin kävi kerran kaupassa. Siellä asui piäni karhu, joka halusi muuttaa peikon lua ja muuttikin. Ja se oli mukavaa. On viäläkin.

  9. wordsbyirma says:

    Esineet puhuvat toisille. Minullekin. Siksi paikat ovat täynnä tarpeettomia koristeesineitä 🙂 Ilokseni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: