Tämä viikko

 

regina4

 

Kyyhkysten kujerrus on kammottavaa. Kummituslintuja pensaissa. Ei ole minun lintuni kyyhkynen, ei. Poimin ennemmin kehätien liikenteen kohinan korviini.

Pietaryrtit ja horsmat ovat ilmestyneet tämän viikon aikana. En ole juuri käynyt ulkona, en jaksa. Nukun, vaikka näen vain painajaisia. Hereillä oleminen ei ole sen parempaa. Huono viikko. Tänään pesin kasvot, lähdin. Tuuli on kaatanut puita, moottorisahat huutavat. Olen liian altis ärsykkeille, palaan sisälle katsottuani horsmat ja pietaryrtit.

Posti toi uuden Reginan. En ole vielä lukenut omaa novelliani. Jaksaako kukaan lukea omia tekstejään? Minulle se on aina ollut jotenkin ei-kiinnostavaa. Kun olen kirjoittanut jotain, miksi palaisin siihen?
Olen siis huono editoimaan. Huono hiomaan.
Novellini nimi on Mies ilman tatuointeja. Mietin myös nimeä Tatuoimaton mies. En muista, miksi päädyin tuohon ensin mainittuun. Muistini on armollinen petturi.
Lehdessä on novellit mm. Hannu Mäkelältä ja Maaria Päiviseltä. Lehden nettisivuilla voi äänestää mielestään parasta novellia. En tiedä, mitä kirjoittaja saa, jos novellinsa on lukijoiden mielestä paras. Hyvän mielen kai. Äänestäjä voi voittaa kirjan.

Päiväunien aika. Päiväpainajaisia ennemminkin.

 

 

 

Advertisements

20 Responses to Tämä viikko

  1. Äijä says:

    Minä olen oppimismielessä lukenut julkaisemiani. Joskus voi käydä melkein hyvin tuntuu läheisemmältä, Se on ikuista tuntuu väkisin väänneltyltä ja huonolta.

  2. Sirpa says:

    Hyvä, että muistutit!
    Nyt kirjoitetaan ostoslistaan Regina, mansikoita, yskänlääkettä…

  3. isopeikko says:

    🙂 Kirjoittaminen on tärkeää 🙂

  4. arleena says:

    Mukava, että olet menossa mukana. Kirjailijalla kirjoittaminen on tärkeää ja etenkin julkaiseminen.

  5. wordsbyirma says:

    Tatuoimaton mies? Vieläkö sellaisia on? No ehkä ei alle kuusikymppisiä, mutta tuskin sait rakkausromaania semmoisesta miehestä, heh heh. Hyvähän se on, että on uusi kohde, mihin pienoisnovelleja voi tarjota. Hyvä olet!

  6. Millin says:

    Siispä lehtikioskille, samalla saa raitista ilmaakin ja muutaman horsmakuvan!

  7. Mahtavaa, oma noveli, onnea!

  8. kuvittelija says:

    Toivon sinulle painajaisvapaita unia. Iso hali!

  9. Hanna-Riikka says:

    Minäkään en lue juttujani. Kirjat olen lukenut tai silmäillyt kerran heti ilmestymisen jälkeen, tarkistaakseni onko kaikki ok ja ei kai vaan ole jäänyt virheitä. Ehkä joskus myöhemmin. Kestän vasta nyt viime vuosituhannen lopulla maalattuja taulujani. Kenties jonain päivänä tulee luettua omia julkaisujakin, kun on saanut tarpeeksi etäisyyttä, niin että ne eivät enää ole särkeviä haamuraajoja. Toistaiseksi ovat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: