Alan muistaa

 

alan muistaa1

 

Siveltimien pöly hajoaa veteen. Pyöritän pensseleitä palassa mäntysuopaa, niistä tulee pehmeitä, taipuisia, valmiita. Maaliputkiloiden korkit ovat kuivuneet kiinni, kylvetän ne auki kuuman veden alla.

Valkoinen kangaspohja, peitän sen suurilla siveltimenvedoilla, verhoan värillä. Tumman vihreää, vaaleanpunaista, sinistä, violettia. Akryyli kuivuu nopeammin kuin ajatukseni. Otan paksun, karkean maalipensselin, levitän gessoa pinnalle. Jätän taulupohjan lepäämään, lepuutan selkääni.

 

alan muistaa2

Naisesta tulee teräväleukainen, punaiset hiukset. Tuputan väriä siveltimillä, talouspaperilla, lisään vettä, kallistan kangasta, väri putoaa uuteen paikkaan. Revin lautasliinasta ohuita lehtiä, asettelen ne naisen viereen. Hattu on suuri, pehmeä, naisen silmät utuiset.

Huomaan maaliläikät puserossani. Jälleen uusi täplikäs pusero. Kaivan kaapista sen eniten väritetyn, suuren teepaidan, olen unohtanut sen olemassaolon. Se on ollut kauan kaapissa, monen viikon ajan. Heitän paidan tuolin selkänojalle. Maalauspuseroni. Olen ruosteessa, en muista kaikkea.

Nyt alan muistaa. Olen valmis.

 

nainen ja hattu

 

Mainokset

20 Responses to Alan muistaa

  1. Jael says:

    HIeno utuinen kuva 🙂 Nyt pääsin taas tänne kommentoimaan,eilen en edes saanut auki tätä blogiasi…

  2. Millin says:

    Muistisi palautumista on mukava seurasta:) Ihanaa!

  3. kiiris says:

    Hullaannuttavaa tekniikkaa!!!! Hyvä kun muisti palailee, vaikka sitten pätkittäin, mutta palailee kuitenkin. Luovuus lähtee lentoon 😀

  4. Amalia says:

    Toi kiiris vei mun sanat 🙂

  5. aimarii says:

    Jep, sait otteen luovuudestasi. Alku näyttää lupaavalta.

  6. Uuna says:

    Yes!! Nyt se alkaa, ihanaa. Tauko on aika luovuuden tila, sitä ei tiedä eikä ymmärrä, ennen kuin se on ohi ja tarttuu siveltimeen. Tauon aikana kypsyy aina jotain uutta. Mitähän se on, sen saamme pian nähdä.
    Tässä maalauksessa on hieno pinta. Kiva kun kerroit maalauksen synnystä. Kokonaisuus on kaunis ja mielenkiintoinen.

  7. sirokko says:

    Hienoa, sieltä se taas hiipii esiin, nainen silmät salaisuuksia täynnä… täplikkäitä puseroita ei voi koskaan olla liikaa.

  8. laiskuri says:

    Ihanan valoisa kirjoitus. Kuin herääminen päivään jonka tietää olevan hyvä. Tulin hyvälle tuulelle. Pitäisköhän sittenkin käydä aamu-uinnilla?

  9. arleena says:

    Mikään ei palauta muistia kuin luova työ, kuten maalaaminen.Lieneekö mirhaa aivoille.

  10. Hyvä Susu luovuus taas iskenyt, pekku sille 🙂 Pieni breikki luovuudessa on ihan jees…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: