Tietoisen läsnäolon ryhmä

 

Tervetuloa kaikille. Olette osallistumassa Tietoisen läsnäolon ryhmään. Läheisenne ovat ilmoittaneet teidät tänne ja toisin kuin teille sanottiin, tätä ryhmää ei kuvata. Kyseessä ei ole tosi-tv. Tämä on vain totta.
Mikäli jotakuta vielä närästää tullessanne tehty perusteellinen ruumiintarkastus, puhiskaa rauhassa. Tällä hetkellä teistä saattaa tuntua alastomalta ja turvattomalta, koska jouduitte luopumaan älypuhelimista, tableteista, läppäreistä, kameroista, muistikirjoista, kynistä, kirjoista ja soittimista. Olonne tulee pahenemaan, mutta juuri sen takia te olette täällä.

Tämän viikon ajan tulemme asumaan näissä kolmessa huoneessa. Kuten huomaatte, täällä on vain välttämättömimmät huonekalut. Kaksi makuutupaa, oleskeluhuone. Ei televisiota. Radio on. Nyt kerron lyhyesti viikon ohjelmasta. Tänään tartumme heti härkää sarvista. Lounaan valmistaa meille maan paras thaimaalainen kokki, kuuluisa taidokkaista vihannesveistoksistaan. Istumme alas, makustelemme, ihailemme kattausta. Tiedän, että voi olla vaikeaa saada palastakaan alas, koska ei pääse kuvaamaan näitä upeita annoksia, eikä näin ollen ole mahdollista jakaa tätä kokemusta twitterissä, facebookissa tai blogissa. Kannattaa kuitenkin syödä. Ruoka on todella hyvää.
Tiistai kuluu ulkoillessa. Syksyn ruska on kauneimmillaan, pakkasta on aamuisin sen verran, että luonto saa sokerihunnun. Kuljemme upeaa vaahterakujaa pitkin kosken rannalle. Kannattaa ottaa hyvät kengät jalkaan.
Keskiviikkona linja-auto tulee hakemaan meitä, ajamme Kuninkaantietä pitkin ja pysähdymme muutamassa näkemisen arvoisessa paikassa. Todellinen kulttuuriretki, elämyksiä täynnä.
Torstaina avaamme radion ja kuuntelemme uutiset. Tämän jälkeen keskustelemme kuulemastamme. Myöhemmin meitä tulee viihdyttämään huikean suosion saavuttanut tulitaikuri, illan pimeydessä tulemme näkemään jotain ennen näkemätöntä.
Perjantaina harjoittelemme katsekontaktin ottamista. Tämä on raskas harjoitus, johon menee koko päivä. Harjoitus on kuitenkin vaivan arvoinen, sillä lopputulos palkitsee. Alatte olla jo tietoisen läsnäolon rajamailla. Tämä on ainakin tavoitteena.
Lauantaina keskustelemme viikon tapahtumista ja tunteista. Sanomme ääneen, emme luonnostele mielessämme tekstiä. Samalla kertaamme katsekontaktiharjoitusta ja liitämme siihen pysähtyneen liikkeen ja kysymyksen Mitä sinulle kuuluu? Ja jäämme odottamaan vastausta.
Sunnuntai on ryhmämme viimeinen yhdessäolopäivä. Lounaalla on välimerellinen buffet-pöytä, nautimme hyvästä ruuasta, keskusteluista, katseista ja iloisesta, läsnä olevasta tunnelmasta.
Palattuanne kotiin, voitte käydä tykkäämässä Kuntoutuskeskuksen Facebook-sivustoa ja samalla jakaa yhteystietomme eteenpäin.
Koska ei ole mitään kysyttävää, siirtykäämme lounaspöytään.

 

 

 

 

Advertisements

19 Responses to Tietoisen läsnäolon ryhmä

  1. sirokko says:

    Äääh, tuli hirveä ikävä kameraa jo tuossa sokerihuurrutettu ruska -kohdassa, selvisin kuitenkin hengissä loppuun asti. Je vais bien, et toi?
    Aatella, että nykyään tällaiselle läsnäolon ryhmälle olisi todellista tarvetta, ei osata enää olla edes läsnä ilman ohjattua kurssitusta.

    • susupetal says:

      Bien, Sirokko! Et moi? Tiukkaa teki, tuolla bussimatkalla olisin halunnut kuvata muutaman torpan ja lahonneen puun..
      Tietoista läsnäoloa voi kyllä opetella ryhmissä, esim. mindfulness on sitä tekniikkaa, se on kyllä oikeasti helpottanut oloani, hallitsemaan ahdistusta, vaikka ryhmiin en olekaan osallistunut.

  2. Äijä says:

    Aikas hieno viikko.
    Kyllä minä pystyn olemaan ilman kännykkää, kameraa ja tablettia, jos ei ole kokouksia. Ja jos kirja saa olla.

    • susupetal says:

      Äijä, tuossa takavarikkolistassa oli myös kirjat, joten ei lukemista. Lukemisessa uppoutuu liikaa muihin maailmoihin, ei käy pirtaan. Ja vaarana väijyy se, että kuitenkin haluaa kirjoittaa lukemastaan vaikka esseen!

  3. jl says:

    Joko sulle saa ilmoittautua, onko paikka varattu? Saaks kasvisruokaa?

    • susupetal says:

      jl, tuossa thaimenyyssä on aika paljon kasviksia.

      Ilmoittautumisia otetaan vastaan Kuntoutuskeskuksen facebook-sivulla, kunhan ensin tykkää siitä.

  4. kiiris says:

    Eka penkkiriviin ja lähelle herkkuja, kiitos.

  5. lepis says:

    En tuu! En varmaan tuu! Mä en mitään uutisia keskellä viikkoo ala kuuntelee! En tuu!

  6. eljasverve says:

    tässä ois nyt mullekin mahdollisuus???

  7. Maarit says:

    Kirja, kynä ja paperia, kiitos! Voin osallistua!

  8. En kestä! En voi olla ilman läppäriä enkä älypuhelinta enkä kameraa. Taidan piilottaa ne huoneeseeeni. Muuten kiitos kutsusta!
    p.s. vastasin sulle blogissani.

  9. Päivitysilmoitus: Paska viikonloppu tai ainakin osapaska | Parallel Lines

  10. Millin says:

    Ihmettelinkin missä kannettavani on olllut koko viikon! Kaupassa vaan minun piti käydä 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: