Vielä joskus

 

nainen ja kissa-001

Nainen ja kissa, mixed media, akryyli, guassi, tussi, 38 x 46

 

Huomaan, että marraskuu selättyy itsestään. Harmittaa kyllä, että en ole ehtinyt mukaan Lepiksen luotsaamaan marraskuun selätykseen. Se haaste on monena vuonna auttanut marraskuun harmauden yli.

Nyt selvitän marraskuun muilla tavoilla. Netissä en juurikaan ole ollut, en ole ehtinyt vastata haasteisiin, en kommentoida blogejanne. Mutta vielä joskus.

Tänään vietin ihanan päivän Mellarissa, joka oli poikkeuksellisesti auki näin lauantaina. Ihanat (blogi)ystävät tulivat katsomaan näyttelyä. Ensimmäisenä paikalle lennähti Amerikasta asti Kaari! No, aikoo hän tavata reissullaan joitain sukulaisiakin, mutta että ihan Amerikasta asti tullaan katsomaan Johannan ja minun teoksia! (kiitos, Isopeikko, terveiset tulivat perille!)
Andy oli myös paikalla, vietimme pitkät tovit keskustellen graafisen suunnittelun ja kuvamanipulaatioiden ihmeellisistä maailmoista. On aina kiehtovaa kuunnella ihmistä, joka tietää ja osaa.
Mahtavien makrojen Sirpan tapasin myös. Luontokuvaukseen tarvitaan sellaista kärsivällisyyttä, joka minulta selvästikin puuttuu, mutta onneksi Blogistaniassa on niin paljon monipuolista lahjakkuutta, ettei kaikkea tarvitse osata tehdä itse.
Vielä saapui vanha tuttuni Savisuti, jonka raku-tekniikkaa ja lasikoruja olen ihastellut blogissaan, puhumattakaan Savisudin kertomuksista työstään Afrikassa.

Kiitos, oli hyvää-tekevä päivä.

Kotisivuiltani löytyy näytteillä olevat taulut. Jos jokin kiinnostaa, ota yhteyttä.

Mainokset

24 Responses to Vielä joskus

  1. Jael says:

    Voi että taas harmittaa että olen näin kaukana,muuten olisin minäkin tullut tuonne näyttelyyn….

  2. Polga says:

    Auts, upeita! 🙂 Mulla ei kertakaikkiaan ole matkoja tälle kuulle… Kävin katsomassa: Nainen käsilaukkuineen, Lupiineja ja Merenneito ovat aivan mahtottoman upeita. Muutkin toki. Nuo erityisesti 😀 *taputtaa käsiään, siis toisiaan vasten*

  3. lepis says:

    Olinkin jo vähän huolissain!

    Selättämään kerkiää vieläkin, jos kerkiää. Tässä on vielä 21 päivää jäljellä… iiikk!

  4. Sirpa says:

    Kiitos vielä kerran mukavasta päivästä!! Värikkäät taulusi piristivät!

  5. harakka says:

    Sulla on nyt kivoja päiviä edessä ja takana näyttelysi johdosta.
    Onneksi mä näin taulujasi sieltä kotisivuiltasi, kauniita ja mielenkiintoisia olikin!
    Niinkuin nyt tässäkin postauksessa oleva ”nainen ja kissa” taulu.

  6. arleena says:

    Näyttelyaika on varmaankin antoisaa, blogituttujen näkeminen on mukavaa.
    Hyvää jatkoa.

  7. Maarit says:

    Mieleenjääviä päiviä, kun tapaa kivoja ihmisiä. Antoisaa näyttelyä 🙂

  8. Kiiris says:

    Kerrassaan upea kuva!
    Minä pahoittelen, kun en pääse. Menestyksekästä näyttelyä toivon. Olette sen ansainneet!

  9. Oli kiva tavata ja rupatella taiteen parissa 🙂 Niin Susun töistä toiTammikuu kuului suosikkeihin.

  10. Heljä says:

    Ihanaa kun sait ihania vieraita – virtuaalisti onneksi pääsin minäkin! Marraskuu on takunnut, mutta kävin linkin kautta katsomassa Lepiksen marraskuun selätystä ja nyt en malta odottaa, että pääsen takaisin kotiin kokeilemaan itse. Ylihuomisen ylihuomenna on tämä marraskuu puolessavälissä ja sitten on joulukuu ja sitten alkaa päivä pidentyä …

  11. wintershinleaf says:

    Tämä on ihana tämä nainen ja kissa -taulu. ❤

  12. aimarii says:

    Näyttelyyn minä meinaan tutustua (olen jo tutustunutkin) blogistaniassa.Tuosta Nainen ja kissa teos sykähdyttää erityisesti.
    Marraskuusi näyttää selättyvän mainiosti. Minulla myös sen selätys on uusia kikkoja, ei ole ollut aikaa bloggailuun, mutta luulen että sinnekin vielä ennätän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: