Menneen haarukointia

 

haarukka

 

Nämä haarukat on vääryydellä ja viekkaudella anastettu joskus 70-80 lukujen vaihteessa ravintola Hämeenportista Turussa. Jostain piti saada syömävälineitä kotiin, kulutusluotot, pikavipit ja IKEA olivat vielä jossain kaukana tulevaisuudessa. Vekseleitäkään ei viitsinyt ottaa mihinkään niin turhaan kuin astioihin.

Siihen aikaan baaripuolella jokainen haki juomansa itse, silloin juotiin vain nelosolutta, keskioluelle naurettiin. Haba kasvoi, kun kippasi Iittalan painavaa lasituoppia, jota löytyi kaksi kokoa, 0,33 l ja puoli litraa. Vasta myöhemmin minulle selvisi, että tuo Krouvi-tuoppi on Oiva Toikan suunnittelema, nykyään todellinen klassikko. Silloin se oli vain näppärä käteen, tyhjeni kyllä ihmeen nopeasti.

Baaripuoli oli yleensä täynnä, Portin ovella seisova portsari Kiili jonotutti ihmisiä elämänsä innolla ja oven vartijan vallalla. Ruokapuolelle mahtui aina ja riitti, jos yksi söi talon halvimman annoksen, silloin muutkin saivat juotavaa. Pakollisen eineen jälkeen saattoi livahtaa baarin puolelle.

 

***

Makroviikko #129 haarukka

 

 

 

Mainokset

42 Responses to Menneen haarukointia

  1. Tuija says:

    Oi aikoja, oi tapoja… ja muistoja! Muutaman ruokailuvälineen ja lasin tunnustan itsekin keränneeni jostakin pubista aikanaan ensimmäiseen vuokra-asuntooni Sveitsissä. Sänky ostettiin sairaalan poistokalustosta ja pöydän ja kirjahyllyjen virkaa tekivät puiset limsalaatikot. En muista oliko edes mattoa….Ankeaa, mutta onnellista, niinkuin nuoruuteen kuuluu!

  2. Hmnn… minulle on tarttunut joku lusikka matkaan. Muistot antavat tavaroille aina lisäarvoa. Kuvassa hyvä kohdistus nimeen.

  3. kuvittelija says:

    Muistan minunkin matkaani haarukan tarttuneen, missähän lienee nyt?

  4. Äijä says:

    Mutta tulivathan ne ruokailuvälineet toisaalta teidän oman hyvän tahtonne jälkeen…. 🙂

  5. Tellu T says:

    No, jopas oli tarina. Hieno kuva ja tulihan samalla tunnustuskin 😉

  6. sirokko says:

    Ei mikä tahansa haarukka vaan muistojen kera rakkaudella vaalittu. Minä tunnustan keränneeni lentoyhtiöiden kahvilusikoita 70-luvulla, siihen aikaan vielä logollisia teräslusikoita (vävy heitti ne kaikki roskiin, että kehtasikin! ).

  7. sini says:

    Hyvä että olet säilyttänyt ja tarpeeseen tulivat!

  8. Anna Amnell says:

    Haarukka on kaunis, suunnittelija olisi varnaankin hyvillään kertomuksesta.

    http://amnellinlucia.blogspot.fi/2014/01/makro-129.html

  9. Sanna says:

    Mun äidillä oli kahvila-ravintola, ja kumma kyllä, eniten varkaille kelpas hammastikkupurkit. Ne oli mun serkun kelosta tekemiä; oksa vaan pätkiksi, poralla kolo keskelle ja päät hiottu sileeksi. Jo vain kelpas. Ehkäpä sellainenkin on jollain vielä muistona menneestä, kuten nämä sinun haarukkasi…

  10. Jael says:

    Hieno tarina:)Ja tuo setti!

  11. arleena says:

    Haarukalla on tarina takana. Hyvin ovat säilyneet, lujaa terästä.

  12. Polga says:

    Voih! ❤ Ei ole haarukoita & veitsiä, tuopitkin ovat särkyneet kuten sydämet ja jääneet matkan varrelle. Muistoja ei voi onneksi viedä! 🙂

  13. Amalia says:

    Toi voileipäpakko oli kyllä yhensorttinen laki sekin. Nyt saa ryypätä ravitoloissa, niin joulut kun juhannuksenkin. Syömistä ei edes joka paikassa oo tarjollakaan 🙂

    • susupetal says:

      Amalia, tiukat säännöt vallitsivat silloin. Ei saanut siirtyä pöydästä toiseen ilman tarjoilijan lupaa, toista on nyt, olen kuullut, harvemmin tulee enää juhlittua missään ravintoloissa.

  14. pappilanmummo says:

    Kertomus antaa uskallusta toisillekin kertoa: Lentokoneesta kovamuovinen kuppi on jossakin meillä.

  15. Pulmu says:

    Meillä on vanhoja ravintolan astoita ja aterimia, mutta ne on siunaantunut isotätivainaan perintönä, kun oli ravintolassa töissä ja haali poistoastiat itselleen.

  16. Millin says:

    Mukava tarina. Mutta voi minua raukkaa, ei ole mitään mukaan tarttunutta 😦

  17. Pieni lintu says:

    Apua!! 😀 Onneksi mun kotoa muutettuani oli jo Ikea. ;D

  18. Onpas sinulla näpistelijöitä ystäpiirissäsi! Kiva kuva tarinoineen. P.S. Hääyön muistoksi jäi tuhkis muistoksi ja Saksasta on hmmm…vapaaehtoisesti lähtenyt mukaan painava olut kolpakko.

  19. Der Seidenspinner says:

    Hauska tarina ja kuvanostalgiaa.

  20. Nikita says:

    Tarinan myötä nenään tuli baarin vanha väljähtäneen oluen haju 🙂 Meiltä löytyy mökiltä kasa eriparisia haarukoita, veitsiä ja lusikoita, joita äitini ja mummuni ovat aikoinaan haalineet ties mistä 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: