Keltainen vaara

 

Liian monta muistikirjaa, vihkoa. Olen varma siitä, että olen kirjoittanut tarinan mummusta ja raitiovaunuista, mutta en löydä sitä kirjoitusta. Ärsyttävää. Plaraan muistiinpanoja, käsialani on surkeaa, ehkä en vain saa selvää kirjoittamastani.

Mummun luo mentiin kakkosen ratikalla. Kun raitiovaunut lakkasivat kulkemasta, kun ne korvattiin busseilla, tuntui kuin matka olisi lyhentynyt. Keltainen bussi oli hetkessä mummun kotitalon edessä olevalla pysäkillä. Ehkä sen takia busseja kutsuttiin keltaisiksi vaaroiksi. Ne kulkivat nopeasti, niissä ei ollut raitiovaunujen nykivää liikettä, pysäkkejä ei ollut niin tiheästi. Matka kesti.

Mummu kuoli samana vuonna, jolloin raitiovaunut lakkasivat kulkemasta. Raiteiden kolina katosi, niin kuin on kadonnut se tarina, jota en löydä vihkoistani.

 

 

 

 

Mainokset

10 Responses to Keltainen vaara

  1. Kiiris says:

    Tästä tuli mieleen tyttäreni muistelo, kun hän lapsosena oli mummilla yökylässä. Nukkui sohvalla kadun puoleisessa huoneessa. Aamulla heräili raitiovaunuje kolinaan ja kirskuntaan ja sanoi rakastuneensa niihin ääniin, joita vieläkin kaipaa.

  2. kuvittelija says:

    Hieno muistelo!

    Sinäkin plaraat, täällä on kulunut jo tovi jos toinenkin valokuvien parissa.

  3. sirokko says:

    Taitaa olla se vuodenaika, jolloin kaikki plaraavat muistojaan, muistivihkojaan, kuviaan.. Yllättäviä juttuja löytyy, vieraantuneita käsialojakin… . Ei kuitenkaan ratikoita minun muistoistani, olen kai kerran sellaisella kolinalla liikkunut.

  4. Muistot nukkuvat jossakin muistilokeroiden uumenissa. Tallessa, omalla tavallaan. Tätini asui Haagassa, oli jännää matkustella hänen kanssaan raitiovaunuissa. Kesällä ikkunat auki, kaupungin äänet olivat toiset kuin omassa kodissa.

  5. mm says:

    Lapsuuteni aikaan Isoveli oli kesän Turun Kesäyliopistossa. Samana kesänä siellä oli Karjalaisten kesäjuhlat. Sinne kuljettiin niin, että nähtiin Yliopisto ja raitiovaunut. Luulin pitkään, että muistin väärin tuon Yliopiston, kun sitä ei enää myöhemmin paikaltaan löytynyt. Kakkosen ratikkaa ehdin käyttää vielä Naantalista äitiyspolille mennessäni. Sitten sekin häipyi. .

    Löysin juuri muistia penkoessani taas äitini runokirjasta minulle kirjoitetun runon noista Turun kesäjuhlista. Yksi säkeistö:
    ”Oli raitiovaunu ihmepeli,
    se kiskoja pitkin mennä kolisteli.
    Kun se kääntyi ja hytkyi, olin kaatua aivan,
    mutta kyllä se säästi monen jalkavaivan.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: