Tänään tässä

 

 

Äiti pakkasi meille karjalanpiirakoita evääksi, oli ostanut ne kauppahallista. Äiti ei ollut leipoja, ei ruuan laittaja. Ystävät hihittivät, hävetti. Heitin piirakat ensimmäiseen roskikseen, pistimme tupakat suuhun, otimme toisistamme valokuvia. Muijat menossa Ruisrockiin.

Tänään muistan tämän, ikävän keskellä.

Mainokset

30 Responses to Tänään tässä

  1. Amalia says:

    Eihän nyt tosi kovat mimmit mitää karjalanpiirakoita syö. Ainakaan julkisesti 🙂

  2. Der Seidenspinner says:

    Voi miten riipaisevasti kirjoitettu! Ihan tuli vedet silmiini. Niin totta. Tulee mieleen omat festarireissuni,kun äiti laittoi mukaan itsetekemänsä ruislimpun. Emmehän mekään sitä syöneet vaan joimme viiniä ilman leipää.

  3. sirokko says:

    Muutamalla sanalla onnistuit välittämään välähdyksenomaisen muiston ja siihen suuren tunteen, riipaiseva kuvaa tätä hyvin. Miten menneet pikkujutut saavatkin suuria merkityksiä myöhemmin!

  4. Helmipöllö says:

    Sinulla oli kuitenkin HUOLEHTIVA äiti, hyvä näin. Ja nuoret ovat nuoria.

  5. miten näkee onko omaleivottuja vai ostettuja?
    Miksei isä sitten leiponut…

  6. aimarii says:

    Reteesti piti joskus olla. Nuoruus on semmoista ja enää siitä ajasta on muistot.
    Ehkä ne piirakatkin olis maistuneet myöhemmin nälän hiipiessä.

  7. sini says:

    Äideille on tärkeää saada evästää lapsensa….

  8. Äijä says:

    Niin kaunis fragmentti. Muutamalla lauseella kiteytyy nuoruuden ihanuus ja kipeys.

  9. arleena says:

    Nuorena ei saanut poiketa muista. Äidin huolehtiminen oli silloin joskus liikaa, nyt se on kaunis ja haikea muisto.

  10. Maarit says:

    Piiroita evvääks laitettiin meilläki, kun lähtivät suureen maailmaan 🙂

  11. Kiiris says:

    Taidan olla jo piirakkaiässä 😀

  12. mm says:

    Joskus tosi rakkauden tajuaa vasta viiveellä…

  13. Tutut tunnelmat, menneen haarukointia harrastanut muistaa ja muistelee.

  14. rantakasvi says:

    Meillä Hämeessä eväät oli äidin leipomaa sekaleipää ja meetwurstia päälle. Joskus Koskenlaskijaa. Sata vuotta sitten…

  15. Jotenkin haikeaa ja kirpaisevaa. Äiti; jos nyt voisi elää sitä samaa aikaa, mutta ajatella aikuisen tavoin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: