Pirjo Aarnio: Bostonin Punainen Hehku

 

bostonin punainen hehku

 

Monivuotinen blogiystäväni, jonka olen tavannut myös ihan elävässä elämässä, Tanssiva harmaa pantteri julkaisi keväällä kirjan Bostonin Punainen Hehku. Kirja on kokoelma novelleja, runoja ja kertomuksia Pirjon kirjoitusuran ajalta. Saatesanoissa Pirjo kertoo, ettei ole muokannut vanhoja tekstejään, alkaen 90-luvulta, vaan on koonnut kirjaan oman kirjoitusprosessinsa kehittymisen.

Kokoelmassa on useampi, nimetty osa, esim. Naistenpäivänä, Yksinäinen vanhus, Lähiöelämää, joiden alle Pirjo on valinnut tarinoitaan. Novellit ovat slice of life-tyyppisiä, pieniä hetkiä ihmisen elämässä, taitekohtia, joilla voi olla suurempikin vaikutus tulevaisuuteen tai –niin kuin usein- ei vaikutusta, vain ohitse mennyt hetki. Pirjon kieli on lakonista, pidän itsekin samanlaisesta tavasta kirjoittaa. Dialogit vievät tarinoita eteenpäin, turha sanoilla maalailu jää vähemmälle, lukijaan luotetaan, että hän täyttää tyhjät kohdat omilla tulkinnoillaan.

Kokoelman lopussa on Pirjon runoja, osa riimiteltyjä nonsense-runoja, osa havaintoja ja kokemuksia naisen elämästä. Ylipäänsä koko kirjan voi lukea naisen kehityskaarena, ei pelkästään tekijän vaan kaikkien naisten osalta. Tuttuja tunteita naisille, miksei myös miehille, tilanteita, joihin voi samaistua. Arjen harmautta ja kauneutta.
Kirjassa on myös Pirjon valokuvia, eri osioiden otsikkokuvina.

Kirjaa oli jonkin verran hankala lukea kaunokirjallisena teoksena. Ehkä tähän vaikutti toteutuksen dokumentaarisuus, tarinoiden yhteydessä mainittiin kirjoitusvuosi ja mahdollinen sijoitus eri kirjoituskilpailuissa. Toivonkin, että Pirjon seuraava teos on puhtaasti novellikokoelma tai romaani, Pirjolta löytyy sellaiseen kykyä ja näkemystä.

Tanssiva harmaa pantteri-blogin kautta voit tiedustella kirjaa.

Pirjo Aarnio
Bostonin punainen hehku

ISBN  978-952-93-3558-9
170 sivua

Advertisements

9 Responses to Pirjo Aarnio: Bostonin Punainen Hehku

  1. Kiitos, SusuPetal. Kirja on lainattavissa Tampereen kaupunginkirjastossa.

  2. aimarii says:

    tanssivalle harmaalle pantterille kovasti paljon onnea .tekstinsä saaminen kansiin on aina huomionarvoinen asia.

  3. arleena says:

    Hieno saavutus. Hyvältä kuulostaa susun arvioinnin perusteella.

  4. Jael says:

    Paljon onnea kirjailijalle 🙂

  5. Päivitysilmoitus: Mandalaa ja punontaa | SusuPetal

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: