Minua ei näe

 

En minä kaikkina päivinä ole tällainen, että jaksan olla, ihan vaan olla ja elää. Että pystyn haltioitumaan väreistä kankaalla, että annan sormien leikkiä vanhasta villapaidasta puretun, kihartuvan langan pehmeydessä.
Sellaisina päivinä minut näkee.

Niistä päivistä en kirjoita, jotka saavat alkunsa heräämisestä painajaisiin. Unet ovat palanneet ja pelkään jälleen nukahtamista. Pelkään heräämistä, en ymmärrä, miten sydämeni kestää tämän sykkeen, joka moukaroi lihakset voimattomiksi. Lattia liukuu jalkojeni alta, samalla tavalla liukenen itsekin kadoksiin, jos asetan itseni alttiiksi ulkomaailmalle. Oven takana odottaa ahdistus ja paniikki, ne yrittävät tunkeutua postilaatikosta sisälle, en mene eteiseen, häädän kaiken pakon kauaksi pois. Suojaudun, suojaan itseäni.

Sellaisina päivinä ei voi kirjoittaa, ei maalata. Sellaisina päivinä minua ei näe.

Mainokset

24 Responses to Minua ei näe

  1. Kiiris says:

    Painajaiset ovat tukahduttavia, niistä herääminen ihan kamalaa…. Voimia!

  2. rantakasvi says:

    Kaikkina päivinä ei tarvitse jaksaa. Toivon sinulle tulevalle vuodelle vähemmän painajaisia ja kevyempiä mieliä!

    • susupetal says:

      Onneksi on alkanut oppia, ettei aina tarvitse jaksaa, Rantakasvi, vielä kun oppisi, miten kavuta mustasta kuilusta ylös hieman vähemmällä vaivalla.

  3. Tämä kaamos vaan lisää masennusta, minulla ei ole vastaavaa. Mutta tämä vuodenaika syö luovuutta ja iloa, imee elämäniloa. Yritä kestää…

    • susupetal says:

      Vuodenajat eivät vaikuta masennukseeni, Ritva, on ollut sysimustia kesiä, joista en muista mitään. Lohduttaa kuitenkin tietää, että ainakin luonto kulkee valoa kohti.

  4. isopeikko says:

    Toisena päivänä saa olla erilainen. Ja vaikka teipata postiluukun kiinni.

  5. Jael says:

    Tsemppiä SusuPetal. Jos voisin lähettäisin sinulle tätä auringonpaistetta täältä…

  6. Millin says:

    Mutta me tiedämme, että olet! Ja odotamme kunnes taas kirjoitat ja maalaat.

    • susupetal says:

      Hyvä, että muut luottavat minuun enemmän kuin minä itse, Millin!

      Nyt on suht tasainen olo, niin kuin eilenkin, kun kirjoitin tuon. Joskus vaan ajattelen, että uut ajattelevat, että elämäni on iloa ja luomista koko ajan.

  7. Se ois kivaa kun menis tasasesti, mut kun ei. Samana päivänä voi olla filarit satasella ja sitten tulee totaalisen syvä lasku. Mutta kumminkin onneksi tulee niitä hyviäki päiviä.
    Tsemiä Susu 😉

  8. vilukissi says:

    voi rakas…olet olemassa vaikka sua ei näkyisikään. Räytymispäivinä…luota siihen, että sekin katoaa taas joku kerta.

  9. Sirpa H says:

    Olen ajatellut sinua useana päivänä eli olet olemassa ❤ Koitetaan olla. jos ei olemassa, niin ainakin olla – siltä minusta välistä tuntuu.

  10. Elegia says:

    Vaikka sinua ei näe sellaisina päivinä, sydämessä olet aina olemassa.

  11. Toivon sinulle enemmän noita ensimmäisiä päiviä, niistä kuultaa seesteisyys.

  12. emmä says:

    Joskus on hyvä parahtaa ääneen huonoinakin päivinä.
    (Uneksija minäkin.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: