Järjettömän pitkä kirjoitus

 

Pyörin jonkin verran myös tuolla Facebookin puolella. Aikanaan tein sinne käyttiksen ihan puhtaasti mainosmielessä, siellä on hyvä mainostaa kirjoja, näyttelyitä yms. Tieto kulkee nopeasti facessa, kuten myös twitterissä. Verkkolehtiä ei tarvitse nykyään enää lukea, tärkeimmät otsikot päivitetään seinille nopeasti. Ei tärkeitä myöskin.

Face on hektinen paikka, muutamassa tunnissa jutut vanhenevat. Blogikirjoitukseen tai –kuvaan voi tulla kommentteja vielä viikko-kaksi julkaisun jälkeen. Sen takia olen blogi-ihminen. Blogeihin syvennytään. Tulee sellainen olo, että lukija, katsoja kirjoittaa juuri minulle. Facessa enimmäkseen vaan tykätään ja siirrytään sitten seuraavaan paikkaan.

Illuusioni omasta erinomaisuudestani pönkittyy aina facessa. Näin paljon minusta tykätään, vaikka suurin osa ihmisistä ei tunnekaan minua! Tosin samoin voi käydä blogissakin, etenkin, kun osallistuu kansainvälisiin haasteisiin ja vierailee sivuistoilla ympäri maailmaa. Amerikkalaiset ja muutkin kansat osaavat ylisanat, kulttuurierot ovat huikeita, on vain suuria tunteita: I LOVE THIS! GREAT WORK! THIS IS SO SWEET! AWWW, SO BEAUTIFUL!
Vähemmästäkin sitä luulee olevansa erittäin hyvä ellei täydellinen. Suomalainenhan kehuu: EI PAHA.

Tuo itsetunnon kohentuminen ei tietenkään ole huono juttu, kaikkihan sellaista tarvitsevat. Kehu päivässä voi pelastaa hirttoköydeltä. Pelkään vaan sitä, että alan uskoa liikaa noihin imarteluihin. Että luulen niiden olevan totta ja jään koukkuun niihin. Julkaisen yhä enemmän ja enemmän, kuvia, maalauksia, kaikkea, saadakseni vain päivittäisen haliannokseni ja sitten voin nukahtaa tyytyväisenä tietäen olevani olemassa, olevani tärkeä.

Muistan, että bloggaamiseni alkuaikoina, vuonna 2005, sitä tsekkasi lähes hysteerisesti kommenttien määrää, kommentoinnin nopeutta. Kaikki huomioimisen hitaus, puuttuvat kommentoijat nakersivat omahyväisyyttä. Jos nyt siis facessa tai muualla somessa ei saman tien tykätä päivityksestäni, ei kommentoida, ei huudeta I LOVE THIS, BEAUTIFUL PHOTO, SUCH A LIGHT, tuleeko romahdus?  Enkö olekaan olemassa, eikö minusta pidetäkään?

Luulen, että tuollaiseen koukkuun jää helposti. Se on inhimillistä ja on hyvä huomata olevansa inhimillinen, eikä pelkästään julkaisukone.

Eilen julkaisin facessa tämän:


Koska seinällä kerrotaan faktoja itsestä, olen laatinut viisi väittämää, joista yksi on vale. Tsekkaan siis, miten hyvin tunnet minut, mikä on käsityksesi minusta näin somen kautta. Kuka minä olen? Mikä minä olen? Minä, minä, siitähän tässä kaikessa on kysymys.
Dear me 

Jos kutkuttaa, tee samoin. Kirjoita viisi asiaa itsestäsi ja tarkista, miten hyvin tykkääjäsi tuntevat sinut.

  1. Olen syönyt monta illallista Marokon kuninkaan entisessä palatsissa.
  2. Olen saanut Tarja Haloselta kirjeen, jossa hän kiitti minua maalaamastani muotokuvastaan.
  3. Olen vajonnut reaktiiviseen psykoosiin, pyörinyt ympyrää, itkenyt ja huutanut Elielin aukiolla.
  4. Olen ollut jordanialaisessa sairaalassa. Siellä oli oikein viihtyisää. Aamukahvin kanssa tuotiin konjakki ja huoneessa sai tupakoida. Tuhkakuppi oli kristallia.
  5. Olen himovirkkaaja, minulta kuluu torkkupeiton tekemiseen vain kaksi-kolme viikkoa.

Olen, olen, olen…minä 


 

 

Vastauksia tuli paljon ja tänään kerroin facessa oikean vastauksen eli sen valheen. Kokeillaan samaa täällä blogissa. Onhan tässä blogissakin kyse minusta. Vastata voi vielä viikonkin kuluttua. 

Ollaan.  Leben und leben lassen. Ja pysytään tolkuissamme (muistiksi itselle).

 

 

 

Mainokset

23 Responses to Järjettömän pitkä kirjoitus

  1. sirokko says:

    Siksiköhän en olekaan facessa kun minulle ei riitä ne tykkäämiset 😦 Blogi on eittämättä henkilökohtaisempi kommentointiin ja muistan hyvin tuon alkuaikojen seuraamisen. Onneksi siitäkin järkeytyy, interaktiivisuus on silti blogissa tärkeää, harva sitä julkisesti vain itselleen kirjoittaa. Siinä olisi kyllä ideaa, alkaa kirjoitella itselleen julkisia kirjeitä 😀
    Aika pian tajuaa myös noiden ylisanojen arvon, vaikka hiveleehän ne silti jollain tasolla, päinvastainen reaktio olisi aika kamala kestää jatkuvana.
    Mitähän veikkaisin kun en voinut käydä katsomassa vastausta facessa…. se voisi olla tuo 3, en näe sinua julkisesti huutamassa… mutta vastaan silti 4, tupakkaan uskon mutta että konjakkikin..

    • susupetal says:

      Sirokko, kyllä nuo ylisanat hivelevät, päinvastaisuus olisi kyllä musertavaa ja sitä lopettaisi hyvinkin pian kaikenlaisen julkaisemisen. Interaktiivista nettiin kirjoittaminen on, on sitten julkaisualusta mikä tahansa. Ja hyvä tapa pitää yhteyttä ystäviin, puolituttuihinkin, etenkin, kun asuu ulkomailla niin kuin sinä ja esim. Elegia.

  2. Maarit says:

    Minäkin päädyn neloseen 🙂 Eipä riitä mielenkiinto eikä aika faceen.

  3. laiskuri says:

    En arvuuttele tuota kysymystäsi. Ilmoittelen vaan että olen vielä hengissä kun kerran kyselit. Käytän vaan nykyään enemmän kännyä netin selaukseen ja sillä on hiukan hankalaa näitä blogeja tutkailla ja päivitellä. 😨

  4. Amalia says:

    Joo minäkin veikkaan tuota nelosta, tai vois se olla tuo ekakin.
    Kyllä täytyy tunnustaa, että on aika tylsää, jos kukaan ei komentoi. Sit huomaan, että ihmettelen, jos joku vakkari komantoija ei käykkään. Onkohan se Susukin nyt kyllästynyt käymään meillä, tai joku muu. Samalla lailla kaipaa,niitä komentoijia, kun ihmettelen Miksihä Sususta ei oo kuulunut mitään pitkään aikaan?

    • susupetal says:

      Tuo on totta, Amalia, jos joku jota seuraa vakituisesti, ei kirjoita mitään pitkään aikaa, huolestuu. Virtuaaliystävätkin tulevat läheiseksi. Sitten on vaan pakko kysellä perään joko blogissa tai sähköpostilla.

  5. Kiiris says:

    Naamakirja ei ole oikein mun juttu. Jotenkin sitä vierastan. Itsetunnonkohotuksesi JESSSSS 🙂

  6. rantakasvi says:

    En ole naamakirjassa, enkä mene. Noista väitteistä selvästi vitonen (5) on epätosi.

    • susupetal says:

      Naamakirjassa on omat hyvät puolensa, mutta itselläni se palvelee erilaisia tarkoitusperiä kuin blogit, Rantakasvi. Hmm, vai vitonen, onko perusteluita 🙂

  7. Elegia says:

    Minä käytän naamalaa ikään kuin olkkarina, kun tekee mieli pöristä tuttujen ihmisten kanssa. Täysin tuntemattomiahan en kavereikseni ota, koska en kaipaa mitään ”turhaa yleisöä” sinne. Naamala on myäs kätevä yhteydenpitoväline: saa helposti kuolinilmoitukset ja suruvalittelut yksärinä. Mitä välii, vaikkei edes tietäisi että joku on kuollut!

    Kaverini eivät muuten ylistä kuviani Naamalassa. Likettävät kyllä ja joskus saattaa sanoa ”ihana” tmv. Se on aina ihanaa. Paljon arvokkaampaa minulle, kun kaveri tykkää sillä kamujen tykkäyksiin luotan. Toisin kuin niihin WOW AMAZING xoxo xoxoxoxoxoxox, joita joskus tulee kuvablogiini joka on tosin jäänyt ihan paitsioon, mikä johtuu siitä, etten ole jaksanut vääntää mitään uutta viime aikoina.

    En enää osallistu tähän väittämähommaan, koska tiedän vastauksen. Nuolen täällä haavojani toki, kun tiesin aluksi väärin. 😛

  8. aimarii says:

    Ei ole minunkaan juttu nuo tykkäämiset. Aneemista juttua vai ruksi ruutuun. Pistit kyllä pahan nuo viisi asiaa itsestäsi. Ykköstä veikkaan, olet voinut kerran syödä Marokon kuninkaan entisessä palatsissa, mutta että monta illallista?
    Muistan, miten ensimmäisiin blogikirjoituksiin odottelin jonkun jotain kommentoivan ja miten kivalta tuntui, kun joku oli lukenut. Ei silti edelleen arvostan vierailijaa, joka kirjoittaa jonkun sanan. Tunnustan, että olen jollain lailla bloggaamisen koukussa, olen yrittänyt lopettaakin, mutta aina vaan palannut takasin blogiruotuun.

    • susupetal says:

      Kyllä minäkin olen koukussa blogiin, Aimarii, mutta onneksi nykyään ei haittaa yhtään, vaikka pitäisi pidempiäkin taukoja. Toisin oli alkuvuosina.
      Vai ykköstä veikkaat, selvä, huomioitu!!

  9. Liisa says:

    En arvaa veikata, mutta elossa olen, vaikka harvatahtiseksi on muuttunut bloggaaminen. Onhan kohta kymmenen vuotta kulunut siitä, kun aloitin. Olen siellä facessa ollut pari vuotta ja tunnistan nuo tuntemukset. Yhden kerran se on pelastanut minut pulasta. Joku pikaviestiohjelma siis kannattaa olla.

    • susupetal says:

      Meillä on samanpituinen blogiura, Liisa, siihen mahtuu paljon ja kaikenlaista, tiiviimpää ja harvempaa julkaisemista.
      Face toimii todellakin pikaviestinnässä, totta, aikanaan blogitkin toimivat silä tavalla. Muistan itse joskus esittäneeni jonkun tietoteknisen ongelman blogissa ja silloin vastaus tuli alle viidessä minuutissa. Ihmiset viettivät aikaa blogeissa samalla tavalla kuin facessa nykyään.

  10. Päivitysilmoitus: Valehtelija, valehtelija | SusuPetal

  11. Jael says:

    Minusta face on vähän tylsä enkä jaksa oikein olla siellä,ehkä pitäisi olla enemmän.Sitäpaitsi poikani ei ole hyväksynyt kaveriksi,josta olen vähän loukkaantunut. Mutta blogeihin olen edelleen koukussa ja viime keväänä aloitin instagrammaamisen ja siihen vasta koukkuunnuinkin.,

    • susupetal says:

      Poika haluaa näköjään elää omaa elämäänsä facessa, Jael…!

      Instaan en ole tutustunut, enlä aiokaan, pakko vähän rajoittaa noita julkaisualustoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: