Lue sinäkin ja siivoa kanssani

 

kt-kansi

 

Leena Lumi on lukenut Kultaisen taljan ja kirjoittaa lukemastaan kauniisti ja kattavasti. Kirjastomäärärahojen niukkuudesta huolimatta kannattaa tehdä hankintapyyntö omaan kirjastoon. Joskus voi onni potkia ilman mustelmia. On muuten ihan käsittämättömän ihanaa, palkitsevaa ja kannustavaa, kun kirjasta kirjoitetaan. Turha yrittää väittää, ettei kissa kiitoksilla elä.

Elää hän.

Näyttelyn kokoamisessa on menossa se vaihe, että koti on kaaos, kirpputori, varasto, kaatopaikka. Sotku ei minua haittaa, viikkosiivous hoituu, kun vetää villasukat jalkaan ja liukuu lattioita pitkin, mutta maalaamiseen liittyvien materiaalien varastointi alkaa olla ongelma. Joku naapuri oli hankkinut ison tauluteeveen, hain sen pahvilaatikon roskiksesta. Mahtavaa pohjaa maalauksiin, mutta niin tilaa vievää. Turha ehdottaa, että kamat sängyn ja sohvan alle. Ei sinne enää mitään mahdu.

No, eilen lajittelin pahveja, papereita ja muuta tilpehööriä ja sainkin aikaan kauniita kasoja. Ongelmana vaan oli, mihin ne pinot työnnän. Onneksi on iso kirjahylly ja kirjojen yläppuolella kapea, mutta silti riittävä kaistale. Sinne siis säilöin materiaaleja. Lattialla odottaa vielä siistimätön keko kirpparilta ostettuja kehyksiä, niillekin pitäisi löytää paikka. Järkyttävää järjestelyä ennen kuin pääsee maalaamaan. 

Mainokset

12 Responses to Lue sinäkin ja siivoa kanssani

  1. Kiiris says:

    Heh, puuhastelua siis riittää 🙂 Avitan ajatuksissani!

  2. tuulento says:

    Kuulostaa ihan boheemilta taiteilija-elämältä! Ihana kun on jotain hauskaa ja jännittävää tulossa!!

  3. UUna says:

    Entäs jos aloittaisit maalaamisella ja sitten henkkisit sitä mukaan materiaalia, mitä tarvitset. Ota huomioon, että tarvitset tilaa maalaamiselle. Pahvi- ja kehysröykkiöiden keskellä se on vaikeaa.

    Onnittelut kirjoittavasta lukijasta! Kyllä kissa kiitoksensa ansaitsee 🙂

    • susupetal says:

      Onneksi minulla on tilaa maalaamiselle, UUna, ruokapöytä on julmetun iso ja sen pidän vapaana. Lattiatilaa on sitten niukemmin, kiitos kasojen.
      Materiaalia pitää hankkia, kun sitä on tarjolla. Ja nyt tuntuu, että sitä on riittävästi, ainakaan tänne ei mahdu enää paljon mitään…

  4. vilukissi says:

    Kuulostaa Elämältä! Ymmärrän sua, saan aina itsenikin jonnekin lankojen keskelle ja pöydänpinnat katoavat ja hyllynreunoja ei näe, jotenkiin vaan Kaaos ottaa vallan. Mutta olisiko silloin päänupi melkoisen selkeä (vaikka ei aina siltä itsestä tunnukaan)!

  5. emmä says:

    Meitä on moneksi. Toiset hyötyvät luovasta kaaoksesta. Ainakin Einsteinin työpöydästä on ollut kuva liikkeellä netissä. Jotkut taas vaativat tyhjää tilaa voidakseen aloittaa.
    Siivoaminen on minusta aina tuskaista aloittaa, mutta lopputulos palkitsee, hetken. ”Jos käyttää liikaa luutaa tulee pian lakaisseeksi elämänkin pois.”

    • susupetal says:

      emmä, siivouksen lopputulos on kyllä palkitsevaa, mutta kuten kirjoitit, vain hetken. Kestäisipä se euforia kauemmin!
      Nuorempana olin melkein siivousintoilija, nykyään olen huomannut, että maailma ei lopu eikä taivas putoa päähän, jos en ole koko ajan siivoamassa.

  6. aimarii says:

    Kuvaat työtilaasi melkolailla samoin, mitä Tove Jansson omaansa kuvaa kirjeissään. Ei taida luovaa taidetta syntyä, jos koko ajaan siistaa ympäristöään. Sopiva oma viihtyisyys on hyvä pohja inspikselle. Tai siis mä luulen niin, en tietystikään tiedä.
    Tsemppiä tulevaan ja ♥ ystävänpäivää.

    • susupetal says:

      Nimenomaan, Aimarii, oma viihtyisyys ratkaisee. Ennen viihdyin siistissä kodissa, sotkuisuus ahdisti, mutta nykyään sietokykyni on venynyt tosi paljon. Koti on oma, koti saa olla oman näköinen.

      Kiitos, rakas ystävä, kirjeistäsi ja olemassa olostasi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: