Toive

 

He olivat tutustuneet taiteen ystävien nettifoorumilla. Mies piti naisen tavasta kirjoittaa näkemistään näyttelyistä. Naisella oli analyyttinen katse, mutta samaan aikaan hän sai kirjoituksiinsa myös paljon tunnetta. Mies huomasi usein ajattelevansa samalla tavalla, he pitivät samankaltaisesta taiteesta, eivät innostuneet kaikesta mitä tehtiin taiteen nimissä ja kutsuttiin taiteeksi.

Nainen asui kauempana, lähes maaseudulla ja hän tuli junalla kaupunkiin. Mies odotti naista taidemuseon edessä. He olivat sopineet käyttävänsä molemmat keltaista huivia tunnistamisen helpottamiseksi. Miestä hermostutti, hän oli pohtinut kauan ja perusteellisesti, uskaltaisiko ehdottaa tapaamista. Hän tiesi naisen olevan eronnut, mutta sitä hän ei tiennyt, kiinnostaisiko tapaaminen naista. Suureksi helpotukseksi ja yhtä suureksi hämmästykseksi nainen oli suostunut, pitänyt tapaamista hyvänä ideana. Mies oli käynyt kaupassa, ostanut keltaisen huivin.

Sade oli pehmittänyt kadulle lentäneet lehdet ruskeaksi matoksi. Kura tarttui kulkijoiden kenkiin, sai heidät liukastelemaan. Mies näki keltaisen huivin lähestyvän. Huivi kehysti naisen kauniita kasvoja. He tervehtivät, mies ojensi kätensä. Nainen hymyili ja napitti auki takkinsa. Hänellä oli keltainen villapusero sadetakin alla, suorat mustat housut ja kuraiset saappaat.

Museon ulko-oven edessä oli ralli kenkien puhdistamista varten. Mies hankasi ruskeassa lietteessä olevat kengänpohjansa puhtaiksi. Nainen tarttui oveen, kiskaisi sen auki, meni sisään. Mies seurasi naisen kuraisia saappaan jälkiä lipunmyyntitiskille. Hän tunsi olonsa pettyneeksi, petetyksi.

Mainokset

12 Responses to Toive

  1. tuulento says:

    Joskus se voi olla niin pienestä kiinni kuin kuraisista saappaista. Tai mistä hyvänsä. Kuitenkin keltainen kaulaliina piristi jo lukijankin mieltä.

  2. Hyvä kirjoitus! Pettyä voi vain omiin odotuksiinsa.

  3. sirokko says:

    Keltainen on niin piristävä väri sateella. Kukaan ei ole täydellinen, pitää vaan valita toisiinsa sopivat epätäydellisyydet. Onneksi se tässä tuli selväksi heti ensi näkemältä. Tai ehkä tarina jatkuu, muuttuminenkin on mahdollista.

  4. Maarit says:

    Ärrrghh, minä jäin seuraamaan niitä rapajälkiä!

  5. aimarii says:

    Kukaan ei ole täydellinen. Minä kiinnostuin kyllä hieman lisää naisesta, miksi hän ei viitsinyt/välittänyt siivota saappaitaan. Hän tarkoitti sillä jotain ja taisi onnistua siinä.

  6. UUna says:

    Hmmm…tätä jää kyllä miettimään. Miksi se noin pienestä oli kiinni? Jotain vastaavaa oli tapahtunut ennen jonkun kanssa ja se oli johtanut eroon ym….

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: