Ennen kierrätin hyvää

 

Koti alkaa käydä ahtaaksi. Yhdistetty keittiö+olohuone (kiinteistövälityksen termein tupakeittiö) täyttyy lajittelu- ja kierrätysastioista. Olen vannoutunut kierrättäjä, kierrätin hyvää jo ennen vihreän puolueen perustamista ja Koijärveä, oi kultaista nuoruutta, mutta kohta hukun näihin eri lajitteluastioihin.

Uutuutena taloyhtiömme on mukana kokeilussa, jossa täytämme jälleen jonkun pönikän muovipakkauksilla. Ennenkin taloyhtiössä on kerätty energiajätettä eli muovit, joissa on kierrätysmerkki ja numero 1,2,4,5,6 tai 7 ja/tai kirjainyhdistelmä PET, PE-HD, PE-LD, PE, PP, PS, PA. Aikanaan piti hankkia suurennuslasi, kun metsästin näölläni noita hieroglyfejä purkkien kyljistä. Mätin nuo oikealla koodilla varustetut esineet kolme senttiä leveään roskisastiaan, joka löytyy tiskikaapin alta.

Muoviastiat, esimerkiksi mehukanisterit (huom! ei mukaan alumiinia) toivotaan sullottavaksi keräyslaatikkoon litistettyinä. Olenkin tässä alkanut haalia lisää elopainoa, jotta muutamalla hypyllä saan mehukatti-kanisterin litteäksi. Ei kuulkaa ole helppoa. Sen sijaan on hyvin helppoa liukastua kanisterin pinnalla ja syöksyä pää edellä roskakatoksen betonilattialle. Vielä en ole tuota kokeillut, mutta tiedän, että se tulee tapahtumaan ihan harjoittelemattakin.

Pikkuruisella tiskipöydällä on iso pussi kartongeille. Sekajätteelle on tietenkin oma roskis, biojätteelle samoin, ne tiskipöydän alla. Jätepaperit ovat olohuoneen pöydän alla. Palautuspullot heitän siivouskaappiin imurin päälle. Erilaiset lasipurkit somistavat nätisti työtasoja. Kohta niiden seuraksi tulevat huuhdellut ja lytistetyt jogurttipurkit, voirasiat sekä leikkele-, juusto- ja valmisruokapakkaukset, muovikassit, -pussit ja -kääreet, muovipullot, -kanisterit ja -purkit, korkit ja kannet erikseen, solumuovipakkaukset (styrox).

Tarkoitushan on poistaa näitä em. jätteitä sekajätteistä, ymmärrän, mutta tuntuu kyllä, että hatara pääni sekoaa entisestään. Onneksi HSY:n sivuilla on hauska jäteopas, jonne voi syöttää jätteen nimen ja opas kertoo, mihin laatikkoon kuonasi viet. Ihan mukavaa ajankulua tuo vimpain. Kyselin siltä, mihin se suosittelee susupetalin kierrättämistä ja koko ohjelma tilttasi, nikotteli ja latasi niin kauan, että ehdin käydä parvekkeella tupakalla (mihin natsat?). Vihdoin appsi tokeni ja kertoi, että susun voi työntää sinne, minne päivä ei paista.
Ei kierrätyskelpoista tavaraa siis enää. Sitä vähän arvelinkin.

 

 

Mainokset

20 Responses to Ennen kierrätin hyvää

  1. Rantakasvi says:

    Kuulostaa siltä, että sinulla on kotonasi jo toimiva jätteiden hyötykäyttölaitos, joten ei niitä enää varmaan tarvitse mihinkään viedä. Mutta mahdutko sinne itse? Entä mihin lootaan sijoitat itsesi 😀

    • susupetal says:

      Jospa kiipeäisin postilaatikkoon ja ehkä postinjakaja ehtisi ruohikonleikkuuhommiltaan toimittaa minut luoksesi, Rantakasvi! Voisit vaikka kompostoida minusta multaa tai käyttää betonitöissäsi 😉

  2. sirokko says:

    Mitä, eikö sinulla ole vielä kryotankkia! Sinne säilötään susupetalit odottamaan kierrätystä. Se kyllä vie vähän tilaa, mahtuukohan enää muiden kierrätyslaatikoiden sekaan, pitää varmaan muuttaa isompaan asuntoon ensin.

    • susupetal says:

      Ehkä saan luvan laittaa tuon tankin siihen keittokatokseen, jossa ei saa grillata, Sirokko? Vai mahtuisiko teidän piahllenne pieni tankillinen susua 😉

      • sirokko says:

        Mahtuu mahtuu, vaan kesällä en mene takuuseen jäähdytyksestä, aurinko grillaa meillä ilman lupaa…vaikka sittenhän sinusta voisi irrota hyödylllisiä susukaasuja, joka pihakierroksen jälkeen puhkuisin luovaa energiaa.

  3. BLOGitse says:

    Me joudutaan roudaamaan keräyspisteisiin pahvit, paperit jne., pihalla on vain sekajäteastiat. Miten käy sun parveketupakoinnin kanssa? Sehän on kerrostaloissa niin no,no nykyään…niin kuin kaikki muukin ’epä’, kuten grillaaminen…ja mitä hajuttomammaksi ja mauttomammaksi kaikki muuttuu sitä paremmin erottuu kaikki ’epä’…

    • susupetal says:

      Tupakointi parveekkeella on kiellettyä peruskorjatuissa ja uudisrakennuksissa, BLOGitse. Täällä ei ole vielä tehty peruskorjausta.
      Alkoholin nauttimista ei kielletä, sitä voi edelleenkin jatkaa kotona ja parvekkeella, Alkon ympäristöhaitat, niin sosiaalsesti kuin yksilöllisesti, ovat niin paljon pienemmät kuin tupakoinnin…Ainahan kuulee niitä juttuja, kun joku poltti liikaa ja hakkasi sitten perheensä 🙂

  4. Ripsa says:

    Olin lokakuun Hesassa ja ihmettelin pihan roskista. En osannut lukea niitä ohjeita, vaikka vakiasukas ne yrittikin kertoa. Ongelma tuntuu olevan se, että kiinteistöhuolto ei ole osannut käyttää käsitettävää visuaalista saati sanallista informaatiota, että muualta tullut voisi ymmärtää. Täällä meillä ei lajitella vielä muoveja. Muuten tilan kanssa on kyllä aivan samoin, siis sisällä.

    • susupetal says:

      Kyllä noissa roskavajojen käytössä tarvittaisiin kurssitusta, Ripsa. Omassa taloyhtiössämme visuaalista opastusta on, mutta kun opastaulussa on n. viiden erilaisen muovijätteen kuva ja huushollissa on kymmenen muun näköistä, niin välillä tuntuu, että aika arpapeliä tuo lajittelu on.

  5. Elegia says:

    Mä sijoittaisin sinut kyllä biojätteeseen 😀 Tuo hakutoiminto ei tosin toimi. Voi muka hakea roskan nimellä, mutta ei se minuakaan tunnistanut!

    Täällä muuten kierrätetään myös muovit, lasit, paperit, sekajäte ja biojätteet. Meillä on eriväriset laatikot niille, ja heitämme ne ”roskapäivänä” kadunvarteen ja ne sieltä sitten noudetaan. 😀

    • susupetal says:

      Biojätteisiin uskon kömpiväni sitten viimeisenä päivänä, vaikka todennäköisesti en kauaa siellä maadu, tulee kierrätyskeskuksen auto ja kärrää minut ongelmajätteisiin, Elegia, ehkä se on lopullinen sijoituspaikka…?

      Ei tuo hakutoiminto näköjään todellakaan tunnista kaikkea kuonaa…eihän se tunnistanut minuakaan 😀

      Voi teidän katujanne, ei meillä vaan täällä saa roskata katuja!!

  6. Meneepäs siellä nyt liian pikkumaiseksi jos nätisti sanon. Ymmärrän kyllä kun muovit lajitellaan, niin täällä on, sekä tuo sekajäte, paperijäte ja määrä välein viedään kadunvarteen josta ne haetaan. Itse saa kiikuttaa lasit niille varattuun astiaan.Mutta muovijätettä ei sitten enää jaotella. Niissä on määrätty merkki joka kelpaa muovijätteseen ja jos sitä ei ole sitten sekäjätteeseen. No meneehän se aika noinkin..kaikkea sitä on.Onhan se hyvä että näin on, mutta selkeet ohjeet sitten ei kaikki näe lukea. No biota tässä on itsekin..hyvällä lahoamisella jo varustettuna 🙂

    • susupetal says:

      Ai, teilläkin Esther kadunvarsilla roskikset niin kuin Elegialla tuossa yläpuolella kertoo Englannissa olevan.
      Selkeitä ohjeita kaivataan ja todellakin niin isoilla kirjaimilla, että näkee lukea.
      Minullakin on tuo lahoaminen ollut jo hyvän aikaa käynnissä, latvasta alkaa olla jo aika laho.

  7. tuulento says:

    Totta poriset! Minua on alkanut ahdistaa tämä tavaran määrä, jota olen kylläkin riemulla kerännyt. Nyt en tarvi sitä. Vaatteitakin on kaapit täynnä montaa eri kokoa. Nyt on vain pulmana, että mihin niitä tavaroita saa viedä? Paras tapa lienee kuoppaan metsään?

    • susupetal says:

      Niinpä, Tuulento. Kierrätyskeskus onneksi toimii täällä. Sinne jutut päätyvät romuna. Ja totta, tavaran määrä on alkanut ahdistaa. Luulenpa, että seuraavaksi alan kärrätä kirjoja jonnekin.

  8. aimarii says:

    Kaikki se, mitä ei tarvitse (enää koskaan) päätyy helposti jätteeksi. Huomaan, että pääsen täällä melko helpolla. Biojätteen kompostoin, ja maatuneena kippaan suon reunaan, kun mitään kukka-tai kasvimaata ei ole. Muovia ei eritellä, se menee kotitalousjätteen kanssa roskikseen. Jotain voi suon laidassa polttaakin, mikäli sää sallii.

    • susupetal says:

      Jätteen määrä on jotain niin tajuttoman suurta, Aimarii. Viime viikolla taisi olla uutinen, että kauppojen ruokajäte on 70 miljoonaa kiloa vuodessa.

  9. sirpa321 says:

    Jess, Susu, täällä toinen ikivanha kierrättäjä. Ja työpaikkani ainoa ekovastaava (firmassa n. 4500 työntekijää). Muovin kierrätys kotona alkoi kuukausi sitten, kun saatiin keräyskontti niille. Mun työpisteessäni, jossa on n. 40 henkilöä töissä, kukaan ei kierrätä muovia: hyi, likaista, aikaa vievää, turhaa, kuka välittää -kommentteja satelee, kun yritän ”käännyttää” heitä. Mutta pikkuhiljaa hyvä tulee 🙂

    Susu on vielä käyttökelpoinen, en laittaisi kierrätykseen ;D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: