Kirjaimet elämässäni: V

 

vanheneminen, vierotusoireet, vaivat

 

Vanhenemisessa kauneinta on hiusten harmaantuminen. Löydän teräksenharmaita, teräksen vahvuisia ja yhtä jäykkiä suortuvia ja nyt päälaelle kasvaa hopeisia kiharoita. Kahden suvun hapsia, Tepan metallia, mummun platinaa. Näen mummun ihon omassani, ryppyistä, haurasta pergamenttia. Punahiuksisen ennenaikaisesti kurtistunut nahka.

Vanhenemisessa on niin paljon hyvää, että jos olisin kaiken tämän tiennyt muutama vuosikymmen sitten, olisin siirtynyt teini-iästä suoraan tähän hetkeen. Väkevät tunteet vähenevät, ei vaan välitä tuntea vihaa, ei vitutusta, ei katkeruutta ja kaunaa.
Vahingonilo kyllä pysyy edelleen yhtä vahvana kuin ennen.

Vaivat kuuluvat vanhenemiseen, mutta koska olen ollut vaivalloinen jo nuoresta pitäen, niin ei tässäkään mitään uutta. Jonkin verran enemmän vaivaa joutuu näkemään, että pääsee ylös sängystä, ylös tuolista, ylös portaita, mutta kun ei ole liian hektinen niin väliäkö tuolla.

Tuo hektisyyden väheneminen helpottaa elämää. Multitaskaaminen on jäänyt, koska kokemuksesta tietää, että monen asian samanaikainen tekeminen johtaa vain katastrofiin. Puuro kiehuu yli, pesukone linkoaa itsensä seinää vasten, jääkaapista löytää sakset ja peilistä huomaa leikanneensa otsatukasta vain oikean puolen lyhyemmäksi.
Vaivalloista. Parempi downshiftata ja nukkua virkistävät päiväunet.

Voimat tietenkin vähentyvät vanhetessa, mutta onneksi myös väki vähenee, eikä tarvitse enää kantaa kassikaupalla ruokaa kotiin. Kunhan sen verran voimaa on, että saa edelleen viinipullon auki.

Vierotusoireet pahentuvat iän karttuessa, se on kyllä valitettava juttu. Viikko ilman suklaata vetää veteläksi, mutta tieto siitä, että veren sokerin mittaamisen jälkeen vierotusoireet voi välittömästi lopettaa, auttaa ihmeen lailla.

Muunlaisiin ihmeisiin sitä ei enää viitsikään uskoa.

Advertisements

17 Responses to Kirjaimet elämässäni: V

  1. Amalia says:

    Niin se vahingonilo onkin se ainut oikea ilo. Viinan kans se on keinotekoista.

  2. Rantakasvi says:

    Vanhenemisessa on hyviä ja huonoja puolia. Olen huomannut sellaisen hälläväliä asenteen itsessäni, mitäs tässä, ei velvoitteita, se tuntuu hyvältä. Vaivoista en sano mitään, mur.

    • susupetal says:

      Kyllä minäkin nuo vaivat toivoisin jollekin nuoremmalle ja kestävämmälle, Rantakasvi 😉
      Säryt ja kivut ovat syvältä, onneksi on kausia ilman niitä. Jokainen uusi vaiva tuo mukanaan luopumista, sitä on sanottava hyvästit itselleen niin monessa suhteessa.
      Ei enää pysty tekemään sitä mitä aiemmin.

  3. tuulento says:

    Tämä vanheneminen mietityttää minuakin. Nuorena en olisi uskonut, että olen joskus 70 niin kuin nyt olen. Luulin, että se on elämän loppu, ainakin kamalan hankalaa ja ikävää. Mitä vielä, hauskaa on koko ajan. Mutta entäs sitten 10-15 vuoden päästä, vieläkö silloin on kivaa? Totta on, että vanhuus hiipii koko ajan lähemmäksi. Sitten me, suuret ikäluokat valloitamme laitokset, siitä sitten valitetaan, niin kuin on koko ajan valitettu. Lopuksi varmaan valitetaan että hautuumaat täyttyy!

    • susupetal says:

      Kummitätini Tepa täyttää kohta 87 ja hän ihmettelee tuota samaa, Tuulento. Vaivoja on, rajoituksia, mjutta vielä kamalan hauskaakin ja sisältä tuntee itsensä yhä kakaraksi.

      Parempi valita polttohautaus, ettei tarvitse kuunnella valituksia hautausmaiden täyttymisestä….

  4. aimarii says:

    Minun mielestäni vanhenemisessa ei ole paljoakaan mukavaa. Vain se, jos ei vanhene, on asiat vieläkin hullummin.
    Säryt ja kivut on niin syvältä, kuten mainitset itsekin. Minulla myös on niitä aivan riittävästi. Vaan ei näissä elämän pippaloissa valittaminen auta. Niillä korteilla pitää toimeen tulla, jotka on saanut. Komppaan Tuulentoa monessa mielessä, ite myös 70 viivalla ja paljon olis mielessä, mutta riivatun oman kropan rajoitteet tekee teniään.

    • susupetal says:

      Rajoitteet ovat koettelumuksia, Aimarii. Hyvästit kyvyille jokapäiväisiä mitä vanhemmaksi tulee. Itse sain jättää pyöräilyn jo parikymmentä vuotta sitten, selkä ei kestä. Kyykkyyn ei ole kannattanut mennä kymmeneen vuoteen, jos ei ole ollut jotakuta nostamaan ylös 😉
      Imuria käytän konttamaalla, ei nykyään viitsi enää paljon siivota…
      Vaan näillä mennään.

  5. Äijä says:

    Vanheneminen ei hirveästi vituta, onpahan viisautta hivenen enemmän. Haikeutta elämätön elämä parhaassa iässä jätti, vaan toipa elämä ruhtinaallisen korvauksen viimeiseksi kymmeneksi vuodeksi, ja vielä vaikuttaisi olevan tuleviakin tulossa, jos tässä vaan keikutaan.

    En tykkää säryistä ja kivuista. Juuri eilen kävin piikillä, polvea rauhoiteltiin. Olen menossa lihavuusleikkaukseen, ja edessä on suorastaan eksistentiaalinen elämänmuutos. Vielä voin nauttia vaikkapa viinistä, mutta pian en enää. Mutta olen tietoisesti valinnut tämän: mitäpä on viinin pieni huuma sen rinnalla, ettei välttämättä tule diabetesta, ja että ehkä kykenen liikkumaan omilla raajoillani tulevaisuudessa.

    Niin, tätä se on. Myöntymistä ajan rajallisuuteen, tinkimistä siitä, että vielä päiviä annettaisiin. Haluaisin nähdä veljen lapset aikuistuvina, ehkäpä pappapuolena olonkin. Minua sanotaan jo papaksi, enkä ole siitä ainakaan pahoillani. Jos tytärpuoleni saa lapsia, haluaisin niiden kutsuvan minuakin papaksi. Niinhän thaimaalaisetkin minua puhuttelivat viime vuoden lopulla: ”This is for you, papa”. Jos joku pieni sanoisi minua papaksi, olisin hyvin onnellinen. Isäksi minua ei kutsu kukaan koskaan.

    Semmoista on elämä tässä kohdalla.

    • susupetal says:

      Sinulle onkin tulossa suuria muutoksia, Äijä, voimia! Kun kaikki menee hyvin, pääset vielä nauttimaan tulevista, ihanista vuosista, aina vähän viisaampana, ehkä myös Pappana!
      Valintoja, luopumisia, sitähän se vanheneminen on. Kroppa ei tottele, onneksi edes pää joskus.

  6. Vilukissi says:

    Voi että. Siinä se oli. Kaikki!

  7. Ikää tulee ja nuoruusvuodet menee, mutta ikähän on vain numeroita. Viat ja kolutukset ei ole kivoja mutta niin se vaan on että meillä jokaisella on ne riipat joita on kannettava, tahtoo tai ei. Täällä päässä ottaa välillä niin kupoliin kaikki ja sitten taas ei..mutta periksi ei anneta! 🙂

  8. emmä says:

    Noinhan se menee. Joskus tulee mieleen, että olisipa nuorena ollut sitä elämänkokemuksen tuomaa viisautta, mutta ei sitä voi kirjoista oppia.
    Vaakupissa iän tuomat hankaluudet ja toisessa kokemuksen tuoma rentous suhtautua asioihin. (Välillä hermot kyllä pettää – myönnän)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: