Kirjaimet elämässäni: Y

 

Ystad, yksin

 

 

Onhan tämä tuttua. Heti, kun tartun maaleihin, sanat katoavat, mielessäni on vain kuvia. Kuukausien tauon jälkeen tarrasin eilen siveltimiin, maalasin monta tuntia, huonossa asennossa, huomasin jälkikäteen. Ilta kului piikkimatolla lihaksia rentouttaen, toivoen, ettei välilevy jälleen vuoda paikkoihin, joihin se ei kuulu.

Minun piti kirjoittaa paikoista, joissa en ole käynyt, mutta jotka tunnen, niin kuin Ystad. Rikollisuuden pesäke, mutta ei hätää, luotan Wallanderiin.
Olin ajatellut kirjoittaa yksinolosta, jota rakastan, jota vaalin, jota haluan aina vaan lisää. Erakkous, joka parhaimmillaan on levollinen olotila. Pahimmillaan vankila, josta murtautuminen saa aikaan ahdistusta, paniikkia.

En minä jaksa kirjoittaa. Vielä.  Tuttua on myös, että maalaaminen alkaa jossain vaiheessa tuottaa sanoja. Lisää ja lisää kunnes vauhti kiihtyy liikaa. Se on koukuttavaa, pelottavaa, helvetistä. Onneksi tunnistan oireet. Onneksi pystyn aina välillä pistämään stopin, olen oppinut myös ottamaan rauhallisesti, hidastamaan, lopettamaan kaiken luomisen, keskittyen vain hengittämään ja olemaan.

Siihen asti, maalaan.

Mainokset

18 Responses to Kirjaimet elämässäni: Y

  1. Jokainen tarvitsee myös aikaa olla yksin,ainakin minä tarvitsen. Kun pää pursuaa miljoonia ideoita eikä kädet kerkiä niitä tekemään, on hyvä stopata kaikki. Elän perhe -elämää mutta käperryn yksin välillä, luon nahkaani ja nautin olostani. Maalaa sinä, minä yritän kirjoittaa 🙂

  2. UUna says:

    Minullakin sanat ja kuvat taistelevat välillä kiivaastikin. Välillä molemmat piileskelevät, eikä niitä löydä, vaikka kuinka etsii. Yksinolo, hiljaa, itsensä kanssa, on kuitenkin kaikkein tärkeintä, sen olen huomannut.

  3. Jael says:

    Hienoa että maalaaminen ottaa vallan silloin kun kirjoittaminen ei maistu.,Olet niin hyvä molemmissa.

  4. harakka says:

    Olen samaa mieltä Jaelin kanssa, teet kumpaa vaan, niin onnistuu.
    Mutta se yksinolo on vaan joskus sellanen ilmiö, että sitä on joskus vaan saatava olla yksin ajatuksiensa kanssa.

  5. Rantakasvi says:

    Yksinolo on ehdottoman tärkeää.

    Minulla on vain sanat, kun maalata en osaa. Mutta voisin ehkä nykyään jo sanoa myös betonityöt. Sinulla on niin monta lajia, jotka osaat ja joihin voit tarttua kun yksi niistä ei kulje, käsityötkin.

  6. Millin says:

    Tuttu tunne, joskus pitää olla aivan yksin, joko maalaten tai vaan akkuja ladaten.

  7. Crane says:

    Kirjoitin yksinolosta, erakoitumisesta tänä aamuna blogia varten, en ehtinyt julkaista. Aiheesta on joskus ennenkin vaihdettu ajatuksia, ollaan aika samoilla linjoilla. Kulunut vuosi vahvisti sitä, että yksinolosta on tulossa mainio pakopaikka, oma tila johon linnottautua kun ei jaksa ihmisiä, hälinää… Terapeuttista, sanoisin!
    Olisi kiva olla kärpäsenä katossa seuraamassa kuinka luovuus ottaa sinusta vallan ja laittaa kätesi toteuttamaan pääsi kuvia…. Ihailen lahjaasi!

  8. Taitelijan kirous ja sinaus, oletan. Mutta ihaileen sosiaalisuuttasi, ainakin minuun nähden ❤

  9. aimarii says:

    Yksinolo on nannaa sielulle, silloin kun se on omaehtoista. Kyllä olen huomannut, miten se ruokkii minuakin. Silloin tällöin pakottava tarve vaatii metsään, poluille, yksin.
    Sinä hallitset sanat, kuin myös kuvan. Sinulla on paljon, kun on mistä valita tai olla valitsemattakin, jos siltä tuntuu.ja aikaa odottaa inspiraation hurma.

    • susupetal says:

      Onneksi oma yksinolo on aina ollut omaehtoista, yksinäiseksi en ole koskaan itseäni tuntenut.

      Onneksi on, mistä valita tai jättää valitsematta, Aimarii!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: