Eräs jakso (jotta muistaisin, jotta osaisin varoa)

 

Kuopan seinät ovat palapeileistä,
ikään kuin tarvitsisin peilejä näyttämään
minkälainen olen.
Ruma.
Luotaantyöntävä.
Kolmas peili ei näytä mitään,
olen jälleen muuttunut näkymättömäksi,
leijunut kuopan nurkkaan läpinäkyvässä dissosiaatiossa.

Kuulen äänet, vaikka kuoppa onkin syvä.
Sihiseviä, sähiseviä käärmeen sihahduksia.
Kuulen kyllä, että minusta puhutaan,
miettivät, mitä tekisivät minulle.
Neuvoa-antavia köysitikkaita pudotetaan kuoppaan.

Hengitä on kirjoitettu alimmalle tikaspuulle.
En halua, sehän tässä juuri on pahinta.
En halua enää hengittää, haluan kuolla,
sillä tiedän, että maailma tulee olemaan parempi paikka ilman minua.
Olen epäonnistunut kaikessa.
Olen pettymys tyttärenä.
Surkea vaimo.
Ja lapset. Haluan säästää heidät, tehdä edes jotain hyvää heidän puolestaan.
Haluan kuolla.

Omenankukat kukkivat, tule katsomaan,
minulle hoilataan kuopan reunalta. Mennään yhdessä halaamaan puita.
Sylini on lahosientä, tapan puut, mutta antakaa minulle moottorisaha.

Toisinaan kuopan ulkopuolella on hiljaista. Silloin kiipeän peiliseinää pitkin,
huomaan, että he eivät puhu minusta, mutta se ei voi olla totta.
Ainakin he ajattelevat minusta pahaa.
Pahasta ei voi ajatella hyvää.

Vuorokauden tunnit eivät saavuta kuopan pohjaa. Olen nukkunut sata ja yksi päivää,
eikä tämä väsymys lopu koskaan. Miten se voisikaan loppua,
eihän tämä väsyminen itseeni mihinkään katoa ennen kuin kuolen.
Hyönteiset lisääntyvät hiusteni takuissa, mutta en voi mennä suihkuun.
Tiedän, että vesi liuottaa minut, valun viemäristä putkistoon,
kuonaksi kuonan joukkoon, tuomittu kiertämään ikuisesti,
vesienpuhdistuslaitos kotinani.
Ikuinen elämä kammottaa.

 

 

 

Advertisements

15 Responses to Eräs jakso (jotta muistaisin, jotta osaisin varoa)

  1. UUna says:

    Kuulostaa ihan marraskuulta. Monena marraskuuna olen pudonnut, mukanani tosin säkillinen makeaa. Miten se hiivatin himo iskee aina marraskuussa, vaikka joka vuosi päätän, että ei tänä vuonna. Minä en halua kuolla, haluan vain syödä makeaa ja olla yksin.

    Viisaita ohjeita tulee tikapuita pitkin, hengittäminen yksi tärkeimmistä, puiden halaaminen auttaa usein, mutta jos pelkää muiden puheita, on vaikeaa tehdä yhdessä mitään.

    On hyvä että olet kirjoittanut tämän talteen, ”jotta muistaisit ja jotta osaisit varoa”. Pysy siis kaukana kuopan reunalta.
    Hiljaisuus ja valo tulevat aikanaan.

    • susupetal says:

      Itse asiassa tämä jakso oli aikanaan eräs kevät ja kesä, nuo masennusjaksoni eivät ole vuodenajoista kiinni, UUna.
      Marraskuussa makeaa mahan täydeltä, ihan hyvä ohje 😀

  2. Ensin ajattelin että huh, mitä nyt..mutta sitten luin eteenpäin ja tajusin mitä luin. Voimakkaita tunteita, loputonta syvää joka vie, mutta jossa on myöskin toivo. Hiljaa tikapuita ylöspäin ja kiinni elämään. Hiljaa hyvä tulee, hetki kerrallaan. Tänään ja nyt. Elämää sen synkältä kaudelta.
    Aikoinaan olin suljetulla opiskelijana ja aina ei käynyt näin että toivoa oli. Hyvä kirjoitus.

  3. Maarit says:

    Hyvin kirjoitettu! Luulisin, ettei ole ikuista elämää.

  4. maahinen says:

    Upea kuvaus tunteista. Kuopasta, josta on vaikeaa tulla ja haluta pois.
    Tikkaita ei pidä tyrkyttää, varovasti vain laittaa ne reunalle.
    Ehkä käydä kuopan reunalla, kysymässä ”Voinko tuoda tai tehdä jotain”? tai että ”Tulen vaikka kieltäisit, katsomaan, että kaikki on kunnossa”

    Ikuinen elämä kammottaa, totta!

    Makea maistuu hämärässä :-DD
    Ja makeaa alkavaa viikkoa!

    • susupetal says:

      Tikkaiden tyrkyttäminen ei todellakaan auta, läsnäolo, käytännön asioissa auttaminen, se on omalla kohdaallani ollut suurin apu, Maahinen.

      (ihan kamalaa, kun joulumakeise ovat tulleet kauppoihin, en osta, en!)

  5. sirokko says:

    Itse en ole tuota kokenut, mutta tämän jälkeen tiedän edes teoriassa miltä se tuntuu, niin elävästi sen sanoiksi laitoit.

  6. Amalia says:

    No huh hu, kuin ahdistavaa ja synkkää 😦

  7. emmä says:

    Who wants to live forever?
    Todella?
    Toisaalta sitten kaikki voi olla toisin – jotain keveää – toivottavasti ei ole ainakaan mitään sielunvaellusta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: