Ajatusteni siedettävä keveys

 

Bussissa on ensimmäistä kertaa kuuma, pakko riisua takki, se punaruudullinen, josta eräälle ystävälle tulee mieleen Bay City Rollersit, toiselle punk-vaatteet. Itselleni se on takki, joka ei ole musta. Tummia talvivaatteita on tässä kaupungissa tarpeeksi. Talvella haluan värejä, kesän tullessa pukeudun mustavalkoiseen.
Kaivan (punaisesta) laukusta punaisen kirjan. Se on kovakantinen, hankalan kokoinen. Yleensä suosin matkalukemisena pokkareita, pehmeät kannet on helpompi litistää mahtumaan. Tämä kirja, Sami Liuhdon alkuvuodesta ilmestynyt Canti Di Assisi, on odottanut hyllyssä jo jonkin aikaa. On pelottanut tarttua kirjaan, sillä todennäköisesti siinä on viittauksia kaikkiin niihin runoilijoihin ja kirjailijoihin, joiden tuotantoa en ole lukenut, filosofeihin, joiden ajatusten helmet eivät sano minulle mitään. Lukuhistoriastani puuttuvat Rimbaudit, Proustit, Poundit ja niin edelleen. James Joycea olen lukenut puolen kirjan verran. Venäläiset klassikot. Kyllä, olen nähnyt niitä elokuvina, tv-sarjoina. Jonkun Tsehovin novellin (Kirsikkapuisto?) luin (melkein kokonaan) aikanaan, kun hain Teatterikorkeakouluun, pääsykokeita varten piti opetella repliikkejä (en päässyt kouluun, ei minun vaan Turkan häpeä).
Viittausten kavahtaminen ei johdu oman tietämättömyyden häpeästä, vaan ärtymyksestä sen suhteen, että todennäköisesti en saa kaikkea irti tekstistä.

Tungen punaisen takin, vihreän huivin kassiin, joka lepää kengilläni (punaiset). Kassissa on pakastemarjoja, edessä yli puolen tunnin bussimatka. Uuden Lidlin kätevyys CityCenterissä alkaa vaikuttaa vähemmän käytännölliseltä. Kaisaniemen mukulakivillä kassi keikahtaa jaloiltani, poimin pari pussia kotimaista puolukkaa takaisin kassiin. Mukulakivet jatkuvat ruuhkan aikana kauan, kirjan sivuilla olevat sananeliöt pomppivat hajataitteisissa silmissäni. Kirjan sisus on taitettu kauniisti, pidän epätavallisesta sommittelusta ja kuten aavistinkin, en ymmärrä lukemaani. Palindromit huomaan. Miten jonkun aivot vääntyvät sellaisten tekemiseen? Minulle riittää saippuakauppias. Hetken kuluttua lisään sanan autioitua. Se on kaunis.
Eniten minua koskettavat Samin metrorunot, ymmärrän tuon tunteen, olen kirjoittanut satoja kilometrejä. Ärsyttää, ettei koko teos ole yhtä metrorunoa. Ärsyttää, että bussi pysähtyy joka pysäkille, mikä ihme tässä Helsingissä ruuhka-aikana!

Helinin Hannuun viitataan usein, en ihmettele, Samissa ja Hannussa on paljon samaa, rakkaus kieleen, halu uudistaa ilmaisua. Näin ainakin luulen, tunsin Hannun paremmin ihmisenä kuin runoilijana. Samin kohdalla on samoin, ja oikeastaan minulla on hyvin vähän sanomista runoudesta. Joko tykkään tai en. Sama on kuvataiteen laita, pidän katsomastani tai sitten en. Teos koskettaa (niin hyvässä kuin pahassa) tai sitten ei. Näkemäni synnyttää ajatuksia tai sitten ei.

Kotipysäkillä puhaltaa kylmä tuuli. Istun parkkipaikkaa reunustavalle matalalle metalliputkiaidalle, vedän takin ylleni, huivi jää kassiin (nythän on kohta jo vappu!). Poltan tupakan, viisi minuuttia ei enää tee pakasteille sen suurempaa hallaa. Canti di Assisi, Assisin laulu, painaa laukussa enemmän kuin ajatukseni. En jaksa laittaa painoa sille, että en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi, en ole sanallinen kriitikko, en edes kriitikko. Minä vain pidän tai sitten en. Tällä kertaa se on ”pidän”, laimea verbi, joka tuo mieleen Facebookin tykkää-peukun. Olkoon, tykkään ja sydän vielä lisäksi.
Reaktio. Se kai on se tärkein.

(huom. kirjan lukemiseen ei mennyt puoli tuntia, vaan useamman bussimatkan verran aikaa, tässä on kuvattu vain lukemisen viimeiset kolmekymmentä minuuttia)

Advertisements

12 Responses to Ajatusteni siedettävä keveys

  1. riitta k says:

    Runoudesta on vaikea sanoa mitään, olen kanssasi samaa mieltä: joko tykkää, tai sitten ei. Joko sykähtää, tai ei. Odotan Canti di Assisia kirjastosta, luultavasti en ymmärrä paljoakaan. Ei ole Rimbaud minunkaan tuttuni… Paljon mitään en ymmärtänyt parista vastikään lukemastani runokokoelmastakaan, tosin en sano keiden. Odotan josko alitajunnassa napsahtaisi.

    • susupetal says:

      Canti di Assisille kannattaa antaa aikaa, lukea vaikka aukeama kerrallaan, Riitta. Samin runoista Surun virsiä on kolahtanut minuun eniten. Varmaan siksi, että monet säkeistä ovat tulleet niin tutuiksi lauluina, joita Taudinkuva esittää.

  2. aimarii says:

    Miten ihmeessä pystyt keskittymään bussissa tuollaiseen tekstiin? Eikö rivit hypple, kun bussi ajaa mukulakivilla ja pysähtelee ja starttaa uudelleen?
    Itellä on vähän sama, tykkään tai sitten en. Tiiliskiviä en lue ollenkaan.

    • susupetal says:

      Tiiliskivet ovat aika luotaantyöntäviä, Aimarii! Pystyn oikeastaan vain lukemaan kulkuvälineissä tämän pääni takia, kotona en osaa keskittyä, mutta nyt siihenkin on näkyvissä hiukan valoa.

  3. sirokko says:

    Minä en voi lukea bussissa, tulee heti huono olo, harmi juttu. Joskus ammoin tein kirja-arvosteluja, siinä meni lukemisen nautinto. Nykyisin en mieti mitään, joko ymmärrän tai en, tykkään tai en, yksinkertaista.

    • susupetal says:

      Onneksi minulle ei tule huonoa oloa, Sirokko. Ja totta, en voisi kuvitellakaan tekeväni sen kummempia kirja-arvioita, menisi lukemisen ilo minultakin.

  4. Cara says:

    Bussissa lukeminen saa minut pahoinvoivaksi. Tosin en edes muista milloin olen viimeksi bussissa matkustanut, siitä on muutama vuosi, ainakin. Junassa lukeminen on tosi mukavaa. Mutta kun nykyisin pääosin ajan autoa, lukeminen onnistuu vain kotona.

    Venäläiset klassikot – aikoinaan yritin muutamaa, moni jäi tuskien taipaleella kesken.

  5. UUna says:

    Herkullista luettavaa, siis sinun tekstisi, luettavasta kirjasta en tiedä, ehkä pitäisi lukea. Voi olla, että sait puhutuksi ympäri. Jospa otan kesällä junamatkalle mukaan, ei, otan sinun uuden kirjasi, se on varmaan siihen mennessä ilmestynyt….

    • susupetal says:

      Kiitos, UUna, nautin tämän tekstin kirjoittamisesta, mikään sen kummempi kirja-arvio tämä ei ole, ajatusten virtaa. Ja juu, kyllä sen kirjai pitäisi ilmestyä ajoissa, että saat sen mukaan junamatkoille.

  6. Birgitta says:

    Ai miten herkullista tekstiä.
    Matkasi ajatukset ja kulku keskustasta kotiin tuntuu niin tutulta. Hajataittokohtaus suorastaan naurattaa, sillä vaikka en pysty autokyydissä lukemaan, niin junassa kirjaimet välillä irtoaa ihan minne sattuu. Ilostuin itsekin Liiteristä, vaikken ole vielä siellä käynyt. Näillä keleillä voisi kai kuljettaa jopa jäätelöä kotiin 😉

    • susupetal says:

      Riippuu kait bussimatkan pituudesta, Birgitta, jäätelöstä kyllä tulee pirtelöä 😉 Tosin, Suomen keväässä siitä ei ole niin suurta vaaraa.
      Matkojen ajatukset ovat aika hajataittoisia 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: