Hyväksyntä

 

En muista, koska tajusin, että minun olisi elettävä kehon kestävyyden ehdoilla. Luulen, että siitä on kauan, täytyy olla, mutta eihän ihminen usko, vaikka itse näkee ja kokee. Sitä lyö päätään seinään, vakuuttaa itselleen, että olen niin kuin ennen, vuodet jäytävät muita, ei minua. Olenhan aina ollut multitaskaaja, menneen ja nykyajan aikaansaava tehopakkaus.
Ehkä viime talven aikana vihdoin hyväksyin lopullisesti rajoitteeni kropan suhteen.

Mikään ei tapahdu enää suit-sait-sukkelaan ja sitten seuraavaan suoritukseen. Ei imurointia vasemmalla kädellä, vaan kirkas tieto siitä, että jokaista askelta, jokaista asentoa pitää harkita. Imuroinnin jälkeen vähintään tunti piikkimatolla. Eilen pölyjen pyyhintää, tänään imurointi, ehkä huomenna kylpyhuoneen pesu. Pieninä palasina, hiljaa hyvää tulee.
Älä haravoi, lakaise, luuttua varomattomasti. Laita polvisuojukset, mene konttausasentoon, kun työnnät imurin letkua sohvan ja sängyn alle.
Entinen toimelias, aina valmiiksi saman tien tekevä ihminen on poissa.

Selkäleikkauksesta tulee nyt kesäkuussa kuluneeksi seitsemän vuotta. Sairaalassa minulle sanottiin, että viisikymmentä prosenttia saman leikkauksen läpikäynneistä palaa kahden vuoden sisällä takaisin leikkauspöydälle.
Minä en ole palannut.
Kipuihin ei koskaan totu, mutta nyt tiedän, mitä on tehtävä, kun sattuu liiaksi. Maattava piikkimatolla, venytettävää mutkalle mennyttä selkärankaa, korjattava lantion asentoa mahtavasti eripituisten jalkojen takia. Nostettava hermosärkylääkitystä. Oltava kärsivällinen. Käveltävä, kun selkä sitä vaatii. Levättävä, kun lonkka sitä vaatii.
On downshiftattava.

Olen trendeissä mukana, leppoistan arkeani, käsitykseni yleisestä siisteystasosta on kohtuullistunut vuosien aikana. Olen jättänyt jäähyväiset entiselle minälleni. Totuuden nimessä nämä hyvästit eivät ole olleet helpot, haikeat kyllä ja aikanaan ärisevän katkerat ja kiukkuisetkin. Pettymystä itseensä.

Vielä eivät mummot ohita minua ylämäessä, mutta eiköhän sekin aika ole edessä. Silloin on parasta istahtaa kävelytien laidassa olevalle kivelle (joka on riittävän korkea, että pääsen omin voimin ylös), katseltava marraskuista kuolemaa lehdettömissä puissa, harmaassa ryteikössä.
Kotiin päästyäni nukahdan peiton alle ihanille päiväunille. Hyggeinen elämäni.

 

 

 

Advertisements

8 Responses to Hyväksyntä

  1. Cara says:

    Tuttuja tuntemuksia, sinulla on varmasti vielä pahempaa tuon selän kanssa.

    Ikää kun on tullut, olen monesti kiukutellut itselleni, että miksi en jaksa enää tätäkään hommaa tehdä yhden päivän aikana. Mutta kuten kirjoitit, on valittava, suunniteltava asiat niin, että jaksaa yhden asian kerrallaan. Tätä on vaikea hyväksyä, mutta kuten äitini joskus sanoi: elämä opettaa, jos ei muuta niin hiljaa kävelemään.

  2. Amalia says:

    Jatkuva kipu on perseestä. Sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä 😦

  3. Maarit says:

    Näinhän tässä on käyny, että hittaastikkaan ei tule hyvä…aika vain kuluu 🙂

  4. sirokko says:

    Olen synnynnäinen downshiftaaja suorittamisessa, jee! Pieninä palasina hiljaa hyvä tulee, aika on tehty kulutettavaksi, ainakin yksi asia, jota ei tarvitse opetella.
    Ainoa huono puoli, että kroppakin lakkaa suorittamasta, halusi tai ei, vaikka sitä kuinka yrittäisi säästää. Ikään kuin ikilepoonkin tarvitsisi valmistautua vuosia etuajassa…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: