Tämä viikko

Nukun yhteentoista asti. Tätä ei ole tapahtunut viikkoihin, kuukausiin. Melkein kaksitoista tuntia unta heräämättä välillä.
Peiton ulkopuolella on kylmää, yhtä viluinen olin eilen illalla maatessani piikkimatolla, oli pakko pukea enemmän vaatetta ylle, lisäksi peitto.

Kroppa pyytää minua hidastamaan. Tämä viikko on ollut tapahtumarikas, pitkiä, sosiaalisia tunteja joka päivä. Erakkouteen ja mökkeilyyn tottunut kehoni on shokissa, nostattaa kuumeen.
Ehkä väritkin nostattavat ruumin lämpötilaa. Ystävän kanssa huumaannumme Helsingin Taidemuseossa Tyko Sallisen ja Cris af Enehielmin väripinnoista. Tutkimme siveltimen ja palettiveitsen synnyttämiä pintoja, vaikuttavaa. Huomaamme rakastavamme värejä, merkki meille, että hyviäkin päiviä on, ei pelkkää mustaa.

Maanantaina alkoi Runoviikko. Ohjelmia en ole katsonut, ei minusta ole istumaan väentungoksissa, ei kuuntelemaan sanoja. Luen niitä omassa rauhassani. Tapaan Kinnusen Tapanin, joka on tulossa keikalle Suomi on runo-Runomaratonille. Vaihdamme köyhien kirjoittajien tapaan kirjojamme, saan Tapanin ensimmäisen runokokoelman Nauru pimeästä huoneesta (1994, Pahan kukka). Ensimmäiseen kirjaan kirjoittaja lataa kaikkensa, eniten ehkä itseään ja uskon sen luettuani Tapanin runot. Pidän niistä, ne ovat suoria, rehellisiä, karuja ja toden tuntuisia. Tapanin myöhemmissä kirjoissa ja runoissa esiintyvää name droppailua ei tässä ensimmäisessä kokoelmassa vielä ole, ehkä siksi runot vetoavat minuun, tuntuu, että ne on kirjoitettu minulle, ei niille muille, joita en tunne.

Runoviikon aiheena on tänä vuonna rakkaus. Kirja vieköön-blogin Riitta pyysi minulta rakkausrunoja käyttöönsä. Runoja on helppo käydä läpi, ne ovat kaikki eri blogeissani, en ole pöytälaatikkoon kirjoittaja. Selaan blogeja ja huomaan, että en ole enää vuosiin kirjoittanut runoja, joita voisi luonnehtia rakkausrunoiksi. Kaikki löytämäni runot on kirjoitettu jo kauan sitten. Ehkä nyt elän sitä tasaista, onnellista ja mukavan harmaata arkea, jota olen kaivannut. Ei jalat alta vievää huimausta, ei päreiksi polttavaa rakkautta, ei itkuun sulavaa sydänsurua.
Ehkä olen vihdoin oppinut rakastamaan myös itseäni.

Ainakin kuuntelen itseäni enemmän, etenkin tänään. Huilaan, en tee mitään, olen peiton alla, nukun näkemättä unia.

 

 

 

Mainokset

14 Responses to Tämä viikko

  1. riitta k says:

    Eroottisen runouden antologiassa muistaakseni Aki Salmela kirjoitti jotain tämän suuntaista: rakkaus on hirviö ja pakkomielle, kun se valtaa sinut et ole itsesi herra. Sattuu, ja tekee kipeää.

    Kuka hitossa enää tässä iässä tuota kaipaisi, en minä ainakaan 🙂 Rauhallisuus ja tyyneys sopivat paremmin.

    Mukavaa pilvistä päivää Susu.

  2. cara says:

    Kroppa minullakin vaatii hidastamista ja lepoa. Mutta rakkaudesta kun puhutaan, niin se tunne, elävästi tulee mieleen kun mikään muu ei merkinnyt mitään kun vain sai olla lähellä toista. Ja se odotuksen jännitys, kun oli rautatieasemalla vastassa. Voi 😍että !

  3. Maarit says:

    Huimaa ilman rakkauttakin 🙂 Onnittelut hyvistä yöunista!

    • susupetal says:

      Huimia määriä uniakin, Maarit, eilen neljän tunnin päiväunet! Tänään ei onneksi ole enää lämpöä, joten pysynen valveilla 😉

  4. Jael says:

    Rakkaus voi olla niin tuskallista ,vaikkakin ihanaa. Hyvä että uni maistuu SusuPetal, se tekee hyvää:)

  5. Crane says:

    Minulle on elokuu sosiaalisen elämän alkuräjähdys! Sillä rintamalla onkin ollut musta aukko, mutta nyt ylensyömisen tapaan ähkyksi asti kaikkea. Positiivista tietysti tutustua uusiin ihmisiin, mutta kaipaan salaa erakkoelämääni.
    Sitä sanotaan, ettei kykene rakastamaan muita jos ei rakasta itseään ja se taas on taitolaji, itsensä hyväksyminen. Mutta me opimme, senkin, tässä elämässä.
    Ajatushalauksia sinulle!

    • susupetal says:

      Totta, Crane, se itsensä hyväksyminen/rakastaminen on todellakin taitolaji, etenkin masennusta sairastaville.
      Toivottavasti syksy tuo sinulle ripauksen erakkoelämää!

  6. Huh, kuulostaa uuvuttavalta! Suuri muutos aiempaan hiljaiseloon mökillä. Toivottavasti saat ladattua akut niin täyteen kuin mahdollista, 11 tunnin yöunet ovat ainakin erittäin lupaava alku! 🙂
    Tykkään itsekin lukea runoja mieluummin kuin kuunnella niitä. Jos kuunnellessa jokin kohta menee ohi tai on niin vaikuttava että iho menee kananlihalle, ei voi hypätä edelliselle riville ja lukea uudestaan.
    Hyvää viikonloppua! ❤

    • susupetal says:

      Jos unen määrä merkitsee akkujen latautumista, niin nyt taitaa olla jo sata prossaa täynnä, Anna 😉
      Koska oma keskittyminen on toisinaan hankalaa, runotilaisuudet menevät korvan ohi, häiriötekijöitä on niin paljon. Muu yleisö, oma ahdistus, äänet, valot jne.
      Oma rauha paras paikka sanoille.
      Hyvää viikonloppua sinullekin ❤

  7. sirokko says:

    Tuommoisella makuun määrällä saa oheistuotteena selän kipeäksi, vaikka tekee se lepo muuten hyvää. Runoja on tullut luettua vähän viime vuosina, kuunneltua ei ollenkaan, ja oma rustaaminenkin on parinkymmenen vuoden takaista.. hohhoijaa.
    Älä nyt tule enempää kipeäksi, flunssaa näyttää olevan jaossa vähän joka suunnalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: