…vihdoin loppuu tämä sarja…10 vuotta 10 kirjaa

 

 

 

Keskiäkäisen serkku Hedda alkoi ilmestyä blogissani vuonna 2010. Toisin kuin Keskis, Heddan suhtautumista elämään ei väritä itseironia ja lempeä huumori. Heddaa ei huvita mikään, kaikkein vähiten elämä. Hedda vihaa kaikkia tasapuolisesti, mutta niitä harvoja, joita Hedda rakastaa, hän sietää.
Hedda kammoaa somea, hän ei oleta juttujensa kiinnostavan muita, sillä ne eivät kiinnosta häntäkään. Hän ei jaa uniaan, ei muistojaan, sillä mitkään sellaiset eivät voisi olla vähemmän mielenkiintoisia Heddankaan mielestä.
Nämä vapisevalla viivalla, eri paksuisilla tusseilla erilaisille papereille (huoh) piirretyt sarjakuvat julkaistiin Turbatorin toimesta vuonna 2015, nimekseen kirja sai Hedda ja Zen. Ajan hengen mukaan teos on myös värityskirja tai siis väri(s)tyskirja, kuten kustantaja Harrin kanssa se nimettiin.
Kirjaa on olemassa vielä jokunen kappale painoksesta, sitä voi tiedustella esimerkiksi minulta.

***

Vuoden 2016 alussa havahduin siihen, että seuraavana vuonna tulisi kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisen kirjani Taikkarin mäellä julkaisusta. Mikä ihana tekosyy siis viettää kymmenvuotistaiteilijajuhlaa ja alkaa koostaa juhlakirjaa.
Alkuperäisessä kässärissä oli tekstiä tuhottoman paljon, aikaisemmin blogissa julkaistuja tekstejä, osa uusia. Esilukijani Polgara kävi tekstejä läpi ja saimme aikaiseksi jonkinlaisen rungon ja läpikatsauksen näihin kymmeneen vuoteen.
Ajattelin yrittää saada kirjaa julkaistuksi muuna kuin omakustanteena, lähetin käsikirjoituksen Reuna-kustantamoon. Tarja Tornaeus vastasi heti seuraavana päivänä:
”Olen nyt kesälomalla, mutta lyhyesti: Meillä on valitettavasti runokiintiö täynnä pariksi vuodeksi ja koko ohjelma sovittu pitkälle eteenpäin. Runosi ovat taitavia ja vahvoja; tosin vaikeita myytäviä. Toivotaan, että niille löytyy oikea julkaisukanava.”
Positiivinen ei-palaute, eikä mitään uutta. Tekstini ovat epägenreydessään vaikeita myytäviä, samaa mieltä. Mutta että joku vastaa kesälomallaan!
Vaan sitten avukseni tuli Sami Liuhto, joka loppuvuodesta 2016 pisti pystyyn Käsite-kustantamon julkaisten upean Heroiini-runokokoelmansa. Sami hoiti kustannustoimittajan virkaa, saimme kirjalle ulkopuolisen taittajan ja kansikuvataiteilijan. Kirja lähti painoon, tuli painosta ja se oli siinä.
Kirjabloggajat ovat arvostelleet kirjaa, suuri kiitos! Eri lehtiin on lähtenyt arvostelukappaleita, mutta lehtinäkyvyyskynnyksen ylittäminen tällaiselle anonyymille nevehööd noubadille näyttää olevan mahdotonta.

Huh, vihdoin sain tämän sarjan päätökseen, kymmenen kirjaa kymmenessä vuodessa. Kiitos kaikille lukijoille, tukijoille ja teille, jotka jaksatte kannustaa.
Vanhat poikaystävät-kirjaa on olemassa vielä jokunen kappale painoksesta, sitä voi tiedustella esimerkiksi minulta tai ostaa verkkokirjakaupoista, eikä mikään estä tekemästä hankintapyyntöä omalle kirjastolle.
Jaaha, mitäs sitten alkaisi tehdä. 

(Ainakin voisi pitää taukoa virtuaalista.)

Mainokset

10 Responses to …vihdoin loppuu tämä sarja…10 vuotta 10 kirjaa

  1. Cara says:

    Tuo Hedda on kyllä kiintoisa persoona, en ole vieläkään värittänyt sitä vaikka puuvärit omistankin.

    Nythän voi aloittaa uuden kymmenvuotisarjan tai siirtyä kokopäivävirkkaajaksi, sivutoimisen koiranhoidon lisäksi 😀

  2. aimarii says:

    Hedda on Persoona ja lahjomaton tyyppi. Ihailtavaa.
    Sinnun ei auta muu, kuin pistä uutta kehiin, jos vaikka sen pikku henkitauon perään…..

  3. Annoin juuri toisen kopioni hyvälle vanhalle ystävälle. Odotan kommentteja Heddasta. Kyllä 10 on aikamoinen saavutus kirjailijalle ja taiteilijalle, olkoonkin vähemmän tunnettu nimi. Varmasti sinulta pusertuu väkisinkin jotain uutta, eihän taitelijan sielu kymmeneen kuole. Pusut!

  4. Aikamoinen saavutus! Sen kunniaksi poksautetaan virtuaali -skumppapullo, kippis!

    Ja mikä tuo viimeinen lause on olevinaan. Ei mitään taukoja 😀

  5. Jael says:

    Hedda:)
    Upea saavutus SusuPetal, olet kyllä saanut paljon aikaiseksi:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: