Bermuda

Melkein pari viikkoa pois netistä saa aikaan sen, että joutuu ponnistelemaan löytääkseen syyn, miksi palata linjoille. Sähköpostit olen tsekannut, uutisia lukenut, niitäkin säännöstellen.

Vuoden vaihde sitten pakotti menemään kotisivuille, laittamaan sinne seitsemään kirjaan maininnan EI ENÄÄ SAATAVILLA. Kymmenen vuotta BoDin kanssa on päättynyt. Ei tunnu haikealta.

Tänään en katso menneeseen, en yritä ennakoida tulevan suuntaviivoja. Sitku-ihmisyys vähenee minussa kaiken aikaa, mutku-minä haalenee. Viime vuosi meni omalla painollaan, luulen, että niin tekee tulevakin.

Kuljen junilla, bussilla, henkilöautossa, pysyn paikallani. Tepa seilaa Bermudan kolmiotaan: koti-sairaala-intervallihoito. Kaikki ihmisarvo on riisuttu, tahdoton paketti, joka ei löydä omaa paikkaansa. Tepan kädet ovat kylmät, jalat siniset ja turvonneet. Sairaalan peitto on ohut, mutta se ei haittaa. Lämmitän sormia, Tepa nukahtaa. Välillä hän havahtuu, avaa silmänsä, hymyilee ja puristaa kättäni, sanoo, että on lämmin ja turvallinen olo. Silitän teräksen harmaat, edelleen vahvat ja elinvoimaiset hiukset hänen otsaltaan. Tällä kertaa hän on rauhallinen, ei hoe ja itke, ettei jaksa elää, ei pyydä, että tekisin jotain, jotta ei tarvitsisi herätä seuraavaan aamuun.
Silti minua ahdistaa tämä avuttomuuteni. Kaikkivoipaisuus minussa kuolee jälleen palan verran ja tiedän, että sinä päivänä, jolloin kaikki palaset ovat musertuneet, makaan Tepan lailla kevyen peiton alla, puristan kättä, joka ojentautuu minua kohti.

Tämän enempää en ennakoi tulevaa, tämä riittää. Oman kuolevaisuuden toteaminen on elinehto elämiselle, syy jatkaa. Nousta aamuisin, peseytyä, vetää vaatteet ylleen ja kohdata uusi päivä sellaisena kuin se tulee. Jos on tullakseen.
Ei sen enempiä vaatimuksia. Tämä hetki.

 

 

 

 

 

 

Mainokset

21 Responses to Bermuda

  1. Ari says:

    Hei Susu, mitä voisin tehdä hyväksesi

  2. Maarit says:

    Minua ahdistelee menneisyys, ei niinkään tulevaisuus. Kunpa osais elää vain tätä hetkeä! Voimia Susu ❤

  3. cara says:

    Muuta ei tarvitsisi, kuin jaksaa tätä hetkeä. Kunpa osaisin, niin kuin joskus nuorempana vielä kykenin. Tepan kohtaloa ajatellessani ahdistaa todellakin tulevaisuus.

    Päivittäiset rutiinit pitävät elämän pystyssä.

  4. Jael says:

    Päivä kerrallaan… Surullista tuo Tepan tilanne, ja surullista sinulle,joka välität. Toivotan sinulle hyvää vuotta SusuPeta.

  5. outopaimen says:

    Ajan rajallisuus on asia ehkäpä se ainoa asia jota me kaikki pelkäämme ja jonka koitamme kieltää mahdollisimman pitkään, tekemättä useimmiten kuitenkaan mitään sen eteen että saisimme kenties elää hieman pidempään, ja tämä on asia joka on saanut minussa aikaan pelkoa viime aikoina kun tuntuu että fysiikka ei enää kestä.
    Voimia Susu ❤

    • susupetal says:

      Fysiikan rapautuminen on todellakin sellainen asia, joka pistää seinän eteen, Outopaimen. Sen eteen saisi tehdä töitä, niin kauan kuin pystyy. Täytyy pitää mielessä, aika on todellakin rajallinen.

  6. sirokko says:

    Ilman menneisyyden painoa, ilman tulevaisuuden pelkoa, siihenhän sitä pitäisi pyrkiä itse kunkin elää tätä hetkeä niin kauan kuin sitä riittää. Bermudan kolmio on pelottava tilanne, ei sitä kenellekään toivoisi, mutta väjäämättä se monelle tulee eteen nykyään. Raskasta myös niille, jotka purjehtivat siinä rinnalla tukemassa. Tsemmpiä sinulle ja voimia tulevalle vuodelle!

    • susupetal says:

      Joo, varsinainen kolmio vaanimassa meitä kaikkia, Sirokko. Ellei sitten satu päääsemään siitä riesasta saappaat jalassa, niin kuin omat vanhempani onnistuivat tekemään. Sellainen lähtö on armollinen lähtijälle.

  7. Birgitta says:

    Lähimmäisen vastaavanlaista tilannetta seuranneena ajattelen, että Tepalle läsnäolosi tuo jotain hyvää ja samoin sinulle. Se että olet paikalla riittää. Enempää kun nyt ei ilmeisesti voi tehdä. Läsnä ei voi olla joka hetki, mutta se aika minkä olet ollut paikalla on ollut arvokasta ♥

    • susupetal says:

      Se, että asumme eri paikkakunnilla, vähentää tuota läsnäolon määrää, Birgitta. Vaan se on tosiasia, jolle ei voi mitään. Jatketaan reissaamista.

  8. Maahinen says:

    Surullista. Olemme tuossa tilanteessa varmaan yksinäisempiä, kuin koskaan. Ihmisarvon menettämistä joutuu pelkäämään enemmän kuin kuolemaa.
    Kaikki vanhenemme ja kuolemme, mutta tapa, kuinka se tapahtuu on erilainen.
    Joku enemmän yksin kuin toinen ja bermudankolmio on hinnoiteltu. Lähdön odottelu hetkelläkään emme ole samalla viivalla.

  9. Sus' says:

    elämä on kuolemista, arvotaan seitsemän lobotomialeikkaukseen joutumista.
    Oliko hauskaa oliko kivaa, onko rimeumme taannehrivaa.

  10. Läheisyys, läsnäolo ne ovat tärkeimmät mitä voit nyt antaa ja Tepa sen aistii ja tietää kyllä. on aika jolloin ei voi tehdä enempää vaikka haluaisikin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: