Poliisin eristämä alue & Lähettiläät

 

Mika Kivelän (s. 1971, Turku) Poliisin eristämä alue. Runot 2010-2017 (MKK, 2017) sitoo yhteen Kivelän kolme aikaisempaa runokokoelmaa, Haudattu (2010), Dumdum (2012) ja Räkäkännirakkautta (2015). Kokoelman lopusta löytyy myös viisi uutta runoa tältä vuodelta.
Niin kuin Colt iski aikanaan mieheen makuun, niin teki myös tämä kokoelma minulle. Olen suomalainen, jonka sielunmaisema ei ole metsää ja järveä. Kaupungin kadut, takapihat, kusiset porttikäytävät ja puhtoiset lähiöt saavat tuntemaan oloni kotoisaksi. Näihin maisemiin Kivelän proosarunot sijoittuvat. Kivelä kertoo ihmisistä, joista emme haluaisi kuulla, emme nähdä, emme tietää. Runot saattavat näyttäytyä tottumattomien silmiin raadollisilta ja rumilta, mutta Kivelän sanoissa on lämpöä, huumoria ja kunnioitusta. Jokainen ihminen on runon arvoinen.
Kivelä ei säästä itseäänkään, runoista löytyy itseironiaa, itselle nauramista. Kivelää pidetään osana turkulaista katurunoutta, mutta mielestäni juuri tuo itsensä alttiiksi pistäminen runoissa osoittaa, että hän on enemmän tai jotain muuta.
Vaikka runoissa liikutaan enimmäkseen Turussa, niin paikallistuntemusta ei tarvita. Runojen paikat ja henkilöt ovat kansallisia, kansainvälisiä, heitä on joka paikassa.
Samoin on rakkauden laita. Sitä löytyy kaikkialta. Myös Kivelän kirjasta.

Kulttuurivihkot aloitti syksyllä 2017 kirjojen julkaisutoiminnan. Syksyllä ilmestyi kaksi runokokoelmaa ja Tuomas Kailan lyhytproosakokoelma Lähettiläät. Nettisivujen mukaan Tuomas Kaila (s. 1975) on helsinkiläinen käsikirjoittaja, muusikko ja media-alan yrittäjä. Lähettiläät on Kailan ensimmäinen proosamuotoinen teos.
Olen lyhytproosan ystävä (in every fat book there’s a thin book wanting to get out) ja ihastuin tähän tarinakokoelmaan täysillä. Vaikea uskoa, että kyseessä on tekijän ensimmäinen proosateos.
Kokoelman tarinat kertovat lähettiläistä ympäri maailman. Tarinoita ei ole nimetty, otsikkona on eri maiden lippuja (huomasin, että tunnistin tosi vähän lippuja…). Kokoelman huumori on mustaakin mustempaa, satiirin viiltävä miekka repii lukijaa kutkuttavalla tavalla. Tarinoissa juuri mikään ei ole sitä, miltä se näyttää, kunnes lukija huomaa, että juuri niinhän se sitten onkin. Tai sitten ei. Kaiken tämän huumorin alla on raadollisia tarinoita ihmiskohtaloista, kaltoinkohtelusta, alas polkemisesta. Lähettiläiden mielentila ei päästä lukijaa helpolla.
Vahva, vahva suositus lukijalle, joka haluaa tutustua taitavaan tarinankertojaan.