Totu sitten koiriin, kun niitä ei ole

Olen edelleen jatkanut tutkimuksiani koiran ulkoiluttaessa minua, vaikka en tänne olekaan päivittänyt julkista tutkimuspäiväkirjaani. Olen toki tehnyt mentaalisia huomioita ja analyyseja ja onneksi tämä dementoitunut mieleni säästää minua liialta mielen kuormittumiselta ja pyyhkii muistia kiitettävästi.

Alan ymmärtää tieteen tekijöitä yhä paremmin kilometri kilometrin jälkeen, sillä olen huomannut tutkimusaineiston laajenevan kuin koiran paskan räntäsateella. Ei ihme, että tutkijat keskittyvät mikroskooppisen pieneen osa-alueeseen. Mikäli näin ei toimita, joudutaan helposti sivupoluille ja tutkimusmateriaalia kertyy liikaa.

Olen viime aikoina havainnoinut kohtaamiamme koirattomia ihmisiä. Keskityn tässä julkaisussa heihin, jotka pelkäävät koiria. Yleensä he siirtyvät kävelytien toiselle puolelle, saattavat pistäytyä hangessa, kun ohitamme heidät. Heihin ei saa katsekontaktia.

Samaistun heihin voimakkaasi, sillä olen myös pelännyt koiria. Tämä johtuu siitä, että kenelläkään ei ollut koiraa, saatikka muita kotieläimiä, ollessani lapsi. Asuimme kaupungissa, kerrostalossa ihan keskustan tuntumassa. Talon asunnot olivat pieniä yksiöitä ja kaksioita, joissa asui 3-6 henkisiä perheitä. Luulen, ettei yhdellekään perheelle tullut mieleen hankkia koiraa, sillä siihen aikaan koiria oli lähinnä maaseudulla. Emme tunteneet käsitettä seurakoira. Koira kaupungissa oli jotain, mikä ei tullut edes mieleen.

Turha luulla, että mummolassa olisi ollut koiria. Isovanhemmat asuivat samassa talossa, pari kerrosta ylempänä. Mummu asui myös kaupungin keskustan toisella laidalla. Meillä ei ollut sukulaisia maaseudulla, ei mökkisukulaisia. Yhdelläkään luokkakaverilla ei ollut koiraa.

Vaikka en siis juurikaan törmännyt koiriin, pelkäsin niitä, elleivät ne olleet Lassieita. En päässyt tutustumaan ja tottumaan koiriin. Vasta lukioaikana eräs luokkakaverini asui omakotitalossa ja siellä oli elävä koira. Kyräilin koiraa muutaman vierailun ajan, mutta sitten rauhoituin ja tajusin, ettei hän halunnut raadella, syödä tai tappaa minua. Uskaltauduin jopa silittämään häntä, mutta hyvin varovasti. Sormeni säilyivät ehjinä.

Nykyään koiria on Suomessa rekisteröitynä yli 800 000 ja määrä kasvaa vauhdilla. Koiria on joka puolella, mutta silti ymmärrän heitä, jotka eivät niin innostu koirista. Onneksi kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia.

***

Mikäli tämä tutkimusaiheeni ei sattuisi kiinnostamaan kaikkia, niin olen tehnyt noille ilmaisille Issuu-julkaisulleni oman sivun. Siellä olevissa teksteissä ei ole koiria.

 

 

 

 

Mainokset

18 Responses to Totu sitten koiriin, kun niitä ei ole

  1. riitta k says:

    Minä pelkäsin pitkälle aikuisikään koiria, trauma juonsi Lassiesta 🙂 Meidän hiihtolatu meni ohi talon, josta Lassie aina ryntäsi hyppimään ladulle. Ehkä se oli vain riemuissaan, mutta me oltiin pieniä. Silloin maaseututaajamassa koirat kulkivat talvisin laumoissa ja vapaina kuten Huovisen romaanissa Kylän koirat.

    Sittemmin itsellä on ollut kaksi isoa koira, belgejä. Pojan bernejä en pelkää, mutta edelleen kierrän kaukaa jos rotweiler tulee vastaan. Tiukassa istuu!

  2. sini says:

    Kyllä kiinnostaa tutkimuksesi, jatkoa odotellen….meidän ensimmäinen koira oli ”Lassie” ja minua ärsytti suunnattomasti kun ihmist sanoivat että ihana ”Lassie”. Siis COLLIE tarkensin minä ystävällisesti…:). Nyt tuossa edessäni auringon läikässä makoilee meidän hoitokoira…Antoisia tutkimusmatkoja! Hauhau!

    • susupetal says:

      Ilman muuta jatkan tutkimuksia, Sini, on tämä niin mielenkiintoista 😉
      Heh, Lassie-tvsarja antoi kyllä uuden nimen rodulle silloin aikanaan-
      Hoitokoiralle raps!

  3. Kirsti says:

    Minä en ole koskaan pelännyt, vaikka sussari puri mua naamasta. Toki hetki meni, kun väistin sussareita, mut se oli vaan hetki. Kerran yks rotikka oli karannut ja tuli meidän pihaan. Otin sen narun päähän, eikä tullut mieleenkään, että vieras koira, se ois todella voinut syödä mut 😮

  4. Sus' says:

    Hauhau vuh! viu…..auuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu!!! Murrräyh!! *häntävispaavimmatusti*

      • Sus' says:

        Ei tarviikkaan ko se häntä vispaa sinusta katsoen vasemmalle;) Tämäkin on siis tutkittu, pelkkä hännänheilutus ei kerro että koiralla on hyvä fiilis ja kiva olo vaan sen hännänvispauksen pitää painottua kuonosta taaksepäin katsottuna enemmän vasemmalle, on siis olemassa vihaista, ärtynyttä hännänheilutusdta. On se mukavaa että tutkijoilla on tekemistä;DD

  5. cara says:

    Tutkimus on oikein kiinnostava.

    Minä asuin lapsuuden omakotitalossa ja alueella oli harvoilla koiria. Yhdessä talossa oli susikoira , ja sitä monet pelkäsivät, myös siskoni, joka pyysi minut aina syötiksi mukaan kun hän joutui kulkemaan koiratalon ohi ystävänsä kotiin.

    Minua on myöhemin aikuisena koira purrut kaksi kertaa, silti en vieläkään osaa niitä pelätä.

    Nykyään koiria on näillä omakotialueilla melkoisesti. En tiedä ketään tässä kylällä, joka pelkäisi koiria. Mutta ärsyttäviä räksyttäjiä on pari, ihminen räksyttää ja koira säestää.

  6. Minun lapsuuteni on taas ollut koiria täynnä, vaikka kerrostalossa itse asuinkin mutta sukulaisissa joissa vietin paljon aikaa, kesät jne oli monia koiria ja itsellänikin sitten myöhemmin. Kaikki sinun kirjoittamasi kiinnostaa joten jatka vaan !

  7. BLOGitse says:

    Miehelläni on ollut ’aina’ koira mutta kun menimme yhteen ei matkusteleva elämämme sopinut sitoutumiseen. Eikä sovi vieläkään. Koirasta (niin kuin kaikista lemmikeistä) täytyy pitää huolta, koirien pitää päästä ulos reippailemaan jne. Eilen satuin näkemään tv:stä pätkän kuinka Hannele Lauri lihotti entisestään jo liian lihavaa koiraansa syöttämällä sille juustoa. Koira on eläin ja sitä pitää ruokkia eläimelle sopivalla ruualla.
    Odotan mielenkiinnolla tutkimuksiesi jatkoa!

    • susupetal says:

      Totta, koira sitoo todella paljon ja koiraan täytyy panostaa, se ei ole vaan asuste.
      Tällainen lainakoira on hyvä, etenkin näin talvisaikaan, on pakottanut liikkeelle, BLOGitse!

  8. timokytta says:

    Kiinnostavaa koirapohdintaa – meillä oli aina kotona koira, suurimman osan omaa aikaani suomenpystykorva, mutta vielä ei ole itse tullut koiraa hankittua (välillä oli allergiaakin, en tiä onko enää). Olisikin hankala sopia aina reissujen ajaksi jokin hoitopaikka… Toisaalta tosi vanhana voisi hankkia kun ei enää matkustele, kun sellainen todistetusti parantaa mahiksia palata sairaalasta kotiin. 🙂

    • susupetal says:

      Minullakin oli nuorempana allergioita, Timo, enää ei vaivaa, onneksi.
      Reissaaminen todellakin on hyvä syy olla hankkimatta koiraa, mutta sitten vanhana, eikös niin 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: