Onneksi on Yle Areena (mikäli talviurheilu ei sattuisi kiinnostamaan)

 

Ja minähän katson kaikki urheilut, joita telkkarista tulee, mutta tässä muutama poiminta, jos jotakuta muka alkaa tympäistä ainainen urheilu.


***


Vuoden 1991 lopussa Ridley Scottin ohjaama Thelma ja Louise tuli leffateattereiden ensi-iltaan Suomessa. Muistan edelleen hiljaisuuden, joka seurasi yleisön vetäessä henkeään loppukohtauksen jälkeen. Hiljaisuus katkesi suosionosoituksiin.
Jos missasit tämän sunnuntaina esitetyn mielenkiintoisen, nostalgisen ja viihdyttävän dokkarin , niin nou hätä, se on nähtävissä Areenassa vielä parin kuukauden ajan.


***


Areenassa on myös nähtävissä upean ja karismaattisen Rolf Lassgårdin tähdittämää kaksi minisarjaa. Matkan päässä Lassgård esittää eläköitynyttä poliisia Lars Martin Johanssonia, jonka elämä kääntyy päälaelleen hän saatuaan infarktin. Nautintojen aika – johon kuuluvat viski ja rasvainen ruoka – on ohi. Keskusrikospoliisin entistä pomoa odottaa pitkäkestoinen ja nöyryyttävä kuntoutus. Hänen lääkärinsä herättää kiinnostuksen 30 vuoden takaiseen, selvittämättä jääneeseen tapaukseen.
Pyhiinvaeltajan kuolemassa tapahtumat sijoittuvat nykypäivään, jossa keskusrikospoliisin päällikkö saa tilaisuuden perustaa uuden ryhmän tutkimaan Palmen selvittämätöntä murhaa.

 

Mainokset

10 Responses to Onneksi on Yle Areena (mikäli talviurheilu ei sattuisi kiinnostamaan)

  1. Cara says:

    Rolf Lassgårdin faina katsoin nuo sarjat silloin kovien pakkasten aikaan. Tuon dokkarin meinaan vielä katsoa.

    Nyt voisin suositella noiden sinun suositusten lisäksi islantilaista sarjaa Vangit, se tulee kai TV:stäkin, mutta itse katsoin areenasta kaikki 6 osaa. Kyllä islantilaisetkin osaavat.

  2. Äijä says:

    Matkan pää katsottiin ja hyväksi todettiin!

  3. Sus' says:

    Katselin Putouksen sunnuntaina Katsomosta, olipas mukavaa kun ei ollut mainoksia kuin alussa. on alkaneet mainokset tökkimään ja huolella, sen takia ostin koneen puolitoista vuotta sitten. Nyt on netflix tauolla, täytynee aktivoida se ens kuun alussa. Areenasta paukuttelen tällä hetkellä kotikatua, kaikkeen sitä jääkin koukkuun;D Broad cityä katsoin yhden jakson, vaikuttaa lupaavalta.

    • susupetal says:

      Kaikki mainitsemasi ohjelmat ovat sellaisia, joita en ole nähnyt, Sus’!
      Vaan nuo suoratoistopalvelut ja online-palvelut ilman mainoksia ovat parhaimpia! Ei mainoksille!

  4. Jael says:

    Onneksi osa Yle Areenan ohjelmista näkyy ulkomailakin,tosin monet eivät näy, ja etenkin dokkarien suhteen se on harmillista.

    • susupetal says:

      Luin juuri viikolla, että entistä harvempi Areenan ohjelma tulee näkymään ulkomailla esitysoikeuksien takia, Jael, ylellä on lupa esittää ohjelmia täällä Suomessa, ei muualla 😦 😦

  5. aimarii says:

    Onneksi on Yle Areena. Tosin katson parhaimmat urheilupalatkin, mutta vasta edellisviikolla hokasin dekkarisarjan Kantrimusiikkia ja murhia. Hitsi, että se jotenkin koukutti. Katsoin monta jaksoa peräkkäin Areenasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: