Tarinoita

Aikanaan Hoitokoiran kävelyttäessä minua, huomasin, että koiran kanssa kulkeminen on sosiaalinen tapahtuma. Nyt, neljä vuotta myöhemmin, huomaan, että vointini on paljon parempi kuin silloin. Jaksan puhua ihmisten kanssa paremmin, ei ole tarvetta sukeltaa metsän suojaan mahdollisen puhekumppanin tullessa vastaan. Elämäntarinoita olen näiden kuukausien aikana kuullut monta.

***

Useamman kerran viikossa Lainakoira ja minä tapaamme bussipysäkillä vanhan leidin. Hän kulkee rollaattorilla ja on kertonut ajavansa bussilla niin usein kuin mahdollista läheiseen kauppakeskukseen viettämään aikaa, katsomaan maailmanmenoa, tapaamaan tuttuja, juttelemaan ihmisille. Hän lähentelee yhdeksääkymppiä, on pieni ja linnunluinen, hänen hymynsä on herkässä. Odotan koiran kanssa bussin tuloa nähdäkseni, pysähtyykö bussi riittävän lähelle jalkakäytävää. Silloin leidi haluaa nostaa rollaattorinsa itse bussiin. Mikäli bussi jää kauemmaksi, autan rollaattorin bussiin ja samalla yritän estää koiraa hyppäämästä kyytiin, sillä hän rakastaa julkisilla liikkumista.

***

Täällä on monta koulua ja usein heittäessäni keppejä koirapuistossa, koululaiset kulkevat aitauksen ohi. Tytöt haluavat silittää Lainakoiraa, varmaan pojatkin, mutta ehkä eivät kehtaa pyytää. Eräs tyttö kertoo, että hänen tädillään on koira ja he matkustavat kesäisin tädin luo ja silloin hän saa leikkiä koiran kanssa. Kotona tytöllä on pehmoleluna koira, ja hän kysyy, olenko huomenna puistossa, hän voisi tulla näyttämään leluaan meille.
Seuraavana päivänä näen tytön ja koiransa. Koira on saanut kaulaansa punaisen nauhan, tyttö vetää koiraa maata pitkin. Koira ei kuulema tottele aina, tyttö kertoo. Saan silittää pehmolelua.

***

Joni on kehitysvammainen. Hän ojentaa kättään varovasti Lainakoiraa kohti. Jonin äiti sanoo Jonin säteilevän positiivista energiaa, yleensä eläimet vaistoavat sen ja pitävät Jonista. Lainakoira nuuhkii Jonin lapasta. Äiti pyytää Jonia ottamaan vantun pois. Lainakoira nuolaisee Jonin kättä, harvinainen tapaus, sillä Lainakoira ei pahemmin suukottele ihmisiä.

***

Vanhojen ihmisten vapisevat kädet, kävelysauvat ja pyörätuolit tuntuvat olevan asioita, joita Lainakoira ei oikein tajua. Aluksi hän oli hieman epäluuloinen, tärisevät kädet pelottivat, mutta nykyään hän tuntuu tajuavan, että nuo kädet haluavat hyvää, haluavat silittää ja paijata. Koira rakastaa sellaista huomiota ja hän jää mielellään pidemmäksikin aikaa kyhjöttämään huomion antajan jalkoihin.

***

Poika kantaa suksia. Lainakoira pysähtyy ja katsoo poikaa. Poika arvelee, että koira ihmettelee, mitä sukset ovat. Myönnän, että niin saattaa olla ja kysyn, onko koulussa ollut hiihtoa. Poika huokaisee ja kertoo hiihtokilpailusta, jossa on tullut viimeiseksi. Minäkin huokaisen ja kerron hiihtokilpailusta, jossa minäkin olen aikanaan tullut viimeiseksi. Pojalla on hauska tapa puhua. Tunnetila: ärtynyt. Olo: väsynyt. Päätös: ei koskaan enää hiihtämistä. Toive: tulisi jo kevät ja lumi sulaisi.
Olen samaa mieltä hänen kanssaan.

***

Kevät saisi jo tulla ja lumet sulaa.

 

 

 

 

Mainokset

16 Responses to Tarinoita

  1. Onpa hyviä kohtaamisia!
    Viimeisen kohtaamisen poika on oikea huumorimies. Vai olisko asperger-piirre tuo itsensä havainnointi otsikoittain?

  2. Tuo on niin totta, koirulimme ulkoiluttaa minuakin välillä eikä vain miestäni. Kohtaamme erilaisia koiria ja niiden erilaisia ulkoiluttajia, maalla kun olemme. Sinulla paljon mielenkiintoisemmat ympyrät. Mukavaa pääsiäistä sinulle!

  3. Cara says:

    Voi miten elämää rikastuttava on sinun lainakoirasi ollut! Tuo ihana vanha leidi, hauska keksintö nähdä ihmisiä. Lapset ovat kyllä mukavia. Meilläkin on koulu tässä kylällä ja nyt kun olen usein kävelyllä iltapäivisin, niin koulusta tulee lapsia ja poikkeuksetta he alkavat jutella. Kannoin yhtenä päivänä tosi pienen tytön sukset bussipysäkille.

    • susupetal says:

      Ei voi kuin ihailla tuota vanhaa leidiä, Cara. Hän on aina viimeisen päälle pukeutunut ja nyt, kun aurinko on paistanut, hänellä on aurinkolasit kuin Sophia Lorenilla!
      Ääh, suksien kantaminen! Ihan kamala homma lapselle, pituus ei vaan riitä!

  4. Liplatus says:

    Koiran kanssa liikkuessa kokee enempi.
    Herkkyys syntyä keskustelua tahi muuta kontaktia kanssa liikkujien kanssa on moninverroin suurempi kuin yksin liikkuessa.
    Koirat tuovat todella paljon iloa elämäämme.
    Onhan näitä joitakin surullisia tapauksia, että koira tuonut surua…mutta onneksi harvoin.

    Mukava elämän makuinen kirjoitus.

    Hyvää pääsiäisen aikaa Sinulle! 🌷

    • susupetal says:

      Olen myös huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä helpommin käyn juttusille ihmisten kanssa, myös ilman koiraa, Liplatus. Mielenkiintoinen ilmiö.
      Aurinkoista pääsiäistä sinnekin!

  5. Sus' says:

    Koira!!!! TAhtoo! Hauhau!! (aina sama tunne kun lukee näitä postauksia, kohta alkaa olla pakottava tarve muuttaa ja ottaa elukoita…)

    • susupetal says:

      Hahhah, Sus’, tämä on kiero suunnitelma kotiuttaa rescue-koiria jokaiseen Suomen kotiin 😉

      Vaan…Lainakoira on luonani enää vajaa kaksi viikkoa, nyyh 😦

  6. Crane says:

    Sniff! Liikutuin! Arvaat varmaan, että nämä tarinat tulevat lähelle. Koirulaiset, omat ja lainatut opettavat meitä elämään, luulen ma. Nappis toi aikanaan sosiaalisuuden elämääni, kun olin kadottanut rohkeuden kohdata ihmisiä. Voi olla, että olen oppinut koiran kautta itseluottamusta tai sitten vain ikä tekee estottomammaksi… Niin tai näin, koirut ovat rikkaus! <3.

  7. Birgitta says:

    Upeita kohtaamisia. Koiran kanssa kulkeminen (tai pieni lapsi rintarepussa) aiheuttaa hyviä fiboja vastaantulijoissa. Molempien kanssa muistan juuri vanhempien ihmisten hyväntuulisuuden.
    Ollapa tuollainen ihana nainen vielä vanhoina päivinä ja pitää itsensä virkeänä vaikkapa kauppakeskuksessa elämän menoa seuraten. Yksin kotiin ei kyllä kannata jäädä, sen olen itse ainakin tajunnut.

    Minäkin olin viimeinen tai ainakin toiseksi viimeinen hiihtokilpailuissa. Sain lainaksi koulun ”limalaudat”, kun omia ei ollut tai sitten ne olivat liian lyhyet tms.

    Onneksi jonain päivänä lumi sulaa ja kesä saapuu. Sitä odotellessa lisää hyviä hetkiä ulkosalla 🙂

    • susupetal says:

      Totta, Birgitta, lapsen kanssa liikkuessa elämä on yhtä sosiaalista.
      Samaa toivon minäkin vanhuudelta, luoja varjelkoon tulemasta äkäiseksi, kärttyiseksi, katkeraksi ja kyyniseksi!
      Hiihtokilpailuissa on trauman siemenet 😀
      Kevättä odotellessa!

  8. Maarit says:

    Hauskoja kohtaamisia sinulla 🙂 Mulla on tytön koiran kans kaks suuntaa mihin lähtiä, jäälle on kolmas. Pitää vähän miettiä päivittäin mikä on sosiaalisuusvire 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: